Kurja keli taas tänään sunnuntaina, pentuja ei voi panna pihalle, mutta onneksi niillä on oma "Nasse-setänsä" viihdyttämässä niitä sadepäivinä. Muistattehan Vesa-Matti Loirin esittämän tv:n lastenohjelmien Nasse-sedän, joka nenä punaisena vanhalta ja uudeltakin viinalta tuoksuen piti lastentunteja. Nasse-setä oli lapsivihaaja, tänään löysin toisenkin ihmisvihaajan pentujen ansiosta.

Kun Amelien vauvat kasvavat vauhdilla, ne syövät hyvin, yöunet pidentyvät sitä mukaa kun ikää tulee. Tiistaina ne ovat jo viisi viikkoa vanhoja. Ne painavat suunnilleen hieman yli kilon kaikki ja niiden "puistosetä" Rolle 12 kiloa, joten kokoero on valtava. Kun Rolle leikkii vauvojen kanssa laatikossa, näky on kuin vanhasta satukirjasta Gulliverin retket Lilliputtien maassa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Netti tuo uskomaton tiedonlähde kertoo, että Gulliverin retket Lilliputtien maahan tuo kaikille sadun aikanaan kuulleille mieleen maassa makaavan miehen, joka on sidottu kiinni ohuin rihmoin ja jonka päällä kiipeilee pikkuruisia ihmisiä. Kapteeni Lemuel Gulliverin matkoista tunnetaankin parhaiten kaksi ensimmäistä, matkat Lilliputiin, kääpiöiden maahan, ja Brobdingnagiin, jättiläisten maahan, joista on muokattu lukuisia lasten satu- ja kuvakirjoja.

Kirjailija Jonathan Swift oli syntyperältään englantilainen, vaikka sattuikin syntymään Irlannissa. Sitä en tiennyt, vaikka kirjan muistinkin lapsena lukeneeni ja kuva isosta miehestä ja pienistä hänen ympärillään, nousi heti mieleeni kun katsoin pentulaatikossa makaavaa Rollea ja kymmentä pientä kiipeilemässä sen päällä. Melkein sai varoa, ettei kukaan niistä tippunut Rollen taaksepäin kääntyneen korvalehden paljastamaan kuoppaan jättiläisen korvassa.

Sekin oli yllätys, että sadut on kirjoitettu jo kolmesataa vuotta sitten. Alkuperäisessä muodossaan Gulliverin matkakertomukset ovat kaikkea muuta kuin lastenkirjallisuutta; ne ovat purevia satiireja jotka ilmestyessään 1720-luvulla kohdistuivat mm. Englannin kirkollisiin oloihin ja puolue-elämään ja ivasivat ihmisen suuruudenhulluutta ja omahyväisyyttä. Se jakautuu neljään osaan, joista kaksi ensimmäistä kertoo Gulliverin käynneistä kääpiöiden ja jättiläisten maassa. Swiftistä tuli myöhempinä aikoinaan suorastaan ihmisvihaaja, siis toinen jo tässä blogissa mainittu.

Niin sitä vaan "sivistyy" uudella tiedolla pentulaatikkoon katsellessaan. Mutta tämä 2000-luvun Gulliver ei todellakaan ole mikään ihmisvihaaja, se on mitä lempein lentävä hollantilainen, joka aamulla on niiiiiiiiiiiiin pieni ja lempeä tullessaan sanomaan huomenta, hampaat "pehmeinä kättä pureskellen",

Pentulaatikossa sen pehmeys vain korostuu. Se kamala terroristi siitä tulee vasta vesikupilla ja silloin tällöin kun ei ole "mitään kivaa tekemistä", tai on kynsien leikkuun aika, vaikka sekin vaihe jo taisi mennä ohi. Toivottavasti emme sentään ole tehneet siitä liiaksi pehmomiestä!