Tuli moitteita blogin kirjoittajalle, useitakin. On ollut pakko lukea vanhoja juttuja, uusista kun ei ole ollut tietoakaan. Voi anteeksi, oikeastaan olen ollut tosi hämmästynyt ja iloisesti yllättynyt blogini suosiosta ja lukijamääristä sekä saamistani terveisistä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Oli vaan aina olevinaan kiire. Nyt kun pennut ovat lähteneet, voi katsoa taaksepäin tätä kevättä ja kesää. Huhhuh, onpa ollut suhinaa ja tapahtumia; surua ja iloakin.

Pääsiäisen tienoilla Seidan pentueesta menehtyi kolme pentua kamalaan penturipuliin, sitten löysimme tämän sinisen unelman täältä Kiikasta. Muutimme vapun alla kaksi isoa vanhaa huushollia yhteen vanhaan taloon, kaikkea oli kaksin kappalein, paitsi säilytystilaa. Jopa muuttomies kertoi apulaisilleen säälineensä meitä kun viimeiset tavarat oli saatu tungetuksi sisään taloon.

Sitten pamahti yläkerran vessasta vesiputki ja vessanputki, valutti vedet yläkerran makuuhuoneeseeni ja alakerran olohuoneeseen. Minun ikioma olotilani piti sulkea, lattia avata ja panna kuivuri puhaltamaan useiksi viikoiksi. Minä muutin olohuoneen sohvalle leiriolosuhteisiin ja katosta tippui vettä ämpäreihin kuin kiinalaisessa kidutuksessa ikään ainakin viikon verran.

Amelie-Sofie tempaisi samaan leiritunnelmaan kymmenen pentua. Piti ahtautua vieläkin pienempään tilaan, purkaa ruokapöytä ja panna tilalle pentulaatikko. Äiti sairastui samaan aikaan Helsingissä ja joutui sairaalaan, kuoli juhannuksen jälkeen ja sitten oli raskas velvollisuus; äidin hautajaisjärjestelyt ja taas muutto, oikeastaan se raskain. Oli tyhjennettävä äidin koti ja purettava kaikki lapsuusmuistot ja keksittävä sijoituspaikka äidin tavaroille.

Mutta tässä sitä vaan ollaan edelleen sinisessä unelmassa. Se kesti kaiken kaaoksen! Ruokapöytä on taas paikallaan, makuuhuoneeni entistä ehompana. Taloon on alettu saada järjestystä kaappeihin. Lisätilaa saatiin rakentamalla eteisen ahtaaseen ulokkeeseen itse suunniteltu vaatehuone. SisarRiitan, sen ylikoulutetun koiranhoitajan kanssa on käyty ostoksilla Jussi-aviomiesparan kauhuksi. On ostettu komeroita, säilytyslokeroita, ihana vanha kirnu sateenvarjotelineeksi, on ostettu ja oltu iloisia siitä, että on ollut varaa ostaa. Kun Jussi saa uuden kokoamismääräyksen, on vanha määräys hädin

tuskin toteutettu.

Yhtenä päivänä ajoimme Tampereelle ostamaan pennuille erikoisruokaa; hienoksi jauhettua mahalaukkua ja kun sitä ei ollut, kävelimme kadun toiselle puolelle ja ostimme kolme uutta sohvaa, yhden minulle ja kaksi sisarelle. Toisena päivänä olimme Vammalassa taas koiranruokaostoksilla, ostimme kuivausrummun ja uuden jääkaapin, niin että nyt on pankkilainat käytetty, mutta kotikin alkaa olla SE SININEN UNELMA, jossa me hullut viihdymme hulluine koirinemme.

Amelien kymmenen pentua ovat kaikki saaneet uudet kodit ja iloista viestiä tulee. M-pentue on tosi reipas, tulevat äitiinsä ja isäänsä.

Ollessani Hollannissa schapendoes yhdistyksen 60-vuotisjuhlanäyttelyssä, sain hyvityksen Seita-raukan surullisesta pentueesta. Karelia sen teki.  Kareliahan muutti ensin Pohjois-Suomeen, mutta ostaja ei ollut siihen tyytyväinen, vaan palautti sen ja Karelia muutti Hollantiin Seidan kasvattajan luo. Nyt Karelia tuotti ihanan iloisen yllätyksen voittamalla juhlanäyttelyssä narttupennut ja toiseksi kiri minun Benteni ja Foppapojan Ruotsista lapsi Jean Harlow eli Tzini.

Uudet ystäväni kuulivat siellä, että yksi Amelien pentu on vielä vapaana. He halusivat ostaa MacGyverin ja niin lensin viisi päivää kotona oltuani, uudelleen Hollantiin. Mac oli uskomaton, se istui ensin autossa yli kaksi tuntia Helsinkiin. Veimme Macin sisaren Saran uuteen kotiinsa, söimme vähän ja tietysti pissasimme ja kakkasimme Saran uuteen kotiin. Sitten lentokentälle pariksi tunniksi odottelemaan konetta.

Mac nukkui koko lentomatkan edessä olevan istuimen alla omassa kassissaan, lento kesti kaksi tuntia. Amsterdamin kentältä ostimme junalipun Asseniin Macin uuteen kotiin, Mac söi suoraan muovipussista isossa hallissa, jossa oli parisataa ihmistä tulossa koneesta, menossa junaan tai päinvastoin. Kahdeksanviikkoinen pikkumies ei ollut moksiskaan.

Junamatka kesti kaksi ja puoli tuntia ja pentu senkuin nukkui välillä ja välillä teki tuttavuutta kanssa matkustajien kanssa.

Yli kahdentoista tunnin matkustamisen jälkeen olimme Benin ja Joken kotona iltapimeällä, mutta Mac ei ollut millänsäkään.

Vastassa olivat Macin täti Akke-Lijs (Amelie-Sofien sisko)  ja mustavalkoinen pallohullu shitzu Jimbo. Mac sai uusilta omistajiltaan heti lisänimen Macjudge (Mactuomari) Macilla kun on valkoinen sokeripalapilkku kaulassaan ja se Benin ja Joken mukaan näyttää juuri siltä tuomarin kaapuun kuuluvalta sokeripalalta, joka heillä kummallakin on ollut, tuomareita kun ovat.

Mac sopeutui ihanasti uuteen kotiinsa ja omistajat häneen, oli ihanaa nähdä molemminpuolinen rakkaus. Kun kolmen päivän kuluttua lensin kotiin, toki itkin, mutta olin iloinen, sillä tiesin, että Mac sai ihanan, rakastavan kodin ja Aki-täti lupasi ”katsoa sen perään”.

Oli ihanaa palata kotiin siniseen unelmaan ja omistaa aikaansa kaikille ”laiminlyödyille” koirilleen ja Rolle-pojalle, mutta niistä myöhemmin.