Makkararingissä<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilinen ilta kului Manun ja Rollen kanssa metsässä Tampereen takana Aitolahdella. Me ihmiset poimimme suuhumme kypsiä puolukoita mättäältä, ja koirat makkaran paloja. Ihan totta, kyseessä oli minulle ja Rollelle elämämme ensimmäinen haku harjoitus. Manu sen sijaan on jo vanha tekijä.

Kun käännyimme Aitolahdelle johtavaa tietä, tunnisti Manu tien. Se ulvahti, häntä heilahti ja se kävi pussaamassa isäntäänsä korvaan kiitokseksi. Rolle, joka on ensikertalainen, yritti päästä mukaan tunnelmaan ja auton takaosassa pyörivään karuselliin, vaikkei sillä ollut aavistustakaan, minne oltiin menossa. Manun edellisestä etsinnästä oli kulunut melkein vuosi, MUTTA SE MUISTI JA INNOSTUI ja sai Rollenkin odottamaan jännittyneenä, mitä tuleman pitää.

Matka meiltä hakupaikalle kestää noin tunnin ja Rolle olikin jo kummissaan yrittänyt kysellä, mitä on tekeillä, kun kahdeksan koiran metsälenkille autolla menevä lauma oli supistunut kahteen. Innoissaan se silti istui auton takaosassa ja odotti uusia elämyksiä.

Ja niitähän tuli. Perillä tapasimme kolme uutta vain muutaman kuukauden ikäistä ”haun harjoittelijaa”, muutaman aikuisen vanhan tekijän ja pian Rollen ikäisen Onni-pennun. Kaikki schapendoeseja, joten aktiivinen on rotuyhdistyksemmekin, yhtä innokas kaikkeen, kuten harrastamamme rotukin.

Onnin näkeminen nosti ”vedet silmiin”, siinä tuli iloisesti hössöttäen ilmielävänä kukas muu kuin minun veteraanipappani Nero pentuna. Onni on Neron poika ja niin isänsä poika, että jos sillä olisi ollut myös Nero-papan tavaramerkki, (toinen takajalka musta), olisin tarkistanut puhelimestani, että mikä vuosi ja aika nyt on. Onnilla ei toinen jalka ollut musta, muuten se oli olemukseltaan ja ilmeiltään sekä pyörivine peppuineen kuin isänsä.

Neron tavaramerkki on musta takajalka. Mustajalka (vain toinen takajalka) on ollut vähintäänkin yhdellä Neron pennuista joka pentueessa ja näyttää se periytyneen lastenlastenkin pentueisiin.

Nero-poika on siitä tyypillinen mies, että toisessa takajalassa sillä on musta, toisessa valkoinen sukka. Kiireinen mieshän sukkalaatikolla tiedetään, ottaa mitä löytää, väristä ei niin väliä. Usein sukat ovat erivärisiä, kuten entisellä ministeri Paasiolla aikanaan.  

Rolle aluksi hieman hämmentyi ja yritti esittää päälleen innokkaasti rynnivälle Onnille, ettei hän ole niitä poikia, eikä häntä leikityttänyt juuri nyt, sen verran outo tilanne puolivuotiaalle oli, mutta metsään se lähti uteliaana.

Metsään käveltiin ohjastajan opastuksella tietty alue, jonka sisällä haku tapahtui. Koirat pantiin autoihin ja ”töihin” otettiin yksi koira kerrallaan. Maalimiehet menivät piiloihin matkassaan makkaraa täynnä oleva purkki. Sillä palkittiin koira, kun se oli etsimänsä löytänyt.

Manukin kunnostautui ja löysi kaikki kolme maalimiestä. Manu ei hauku (ilmaise löytöään), ainakaan vielä, mutta hienosti se ”makkaraa antavaiset” löysi. Venäläisen kirjailijan Edward Uspenskin kirjan sankarikoira Fedja-sedän mukaanhan hienoluonteisin ihminen on juuri sellainen ”makkaraa-antavainen”- luonne. Olin itsekin maalimiehenä, joten ainakin eilen illalla olin koiramaisen mittapuun mukaan hyvä ihminen!

Kun kaikki aikuiset olivat hakeneet omat maalimiehensä, oli ensin Onnin ja sitten Rollen vuoro yksitellen osallistua makkararinkiin. Makkaran tuoksuiset ihmiset istuvat aika tiiviissä ringissä metsässä ja ohjastaja tuo koiransa siihen, sille ei saa puhua sen kummemmin, se on irti ja sen tulee keksiä makkaralla palkitsijat kukin vuoron perään.

Kaksi ensimmäistä ihmistä Rolle ohitti hieman kummastellen, mutta sitten se uskaltautui ottamaan makkaran ja jopa kuunteli hetken maalimiehen kehuessa sitä. Aika äkkiä se keksi, mistä oli kyse ja kiersi kahdeksan ihmisen ringin muutamaan kertaan. Ja minä sain taas nenilleni, en olisi uskonut, että Rolle keksii homman jujun jo kolmannen ihmisen kohdalla, sen verran ihmeissään se ensin oli. Mutta eipä se ollut ensimmäinen kerta kun yllätyin koirien hoksottimien toiminnasta. Olen tottunut olemaan väärässä aikaisemminkin, joten ei kerta ollut ensimmäinen..

Hieno juttu, koira joutuu käyttämään järkeään ja ehkä joskus tämän hauskuuden seurauksena joku meistä pystyy oikeasti auttamaan jotakuta metsään eksynyttä.