Syksy tulee ja aika kiitää kuin siivillä. Uskomatonta, miten totta onkaan sanonta, että eläkeläisen kiireet ovat totta. Niin se vaan on. Yöpöydällä ei kirjapino vähene, vaikka yötä myöten lukisi, niistä kun on elämän varrella kasvanut lukematon määrä lukemattomia kirjoja ja lisää tulee koko ajan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Onneksi täällä Kiikassa on kirjasto ihan kadun toisella puolella, muutaman sadan metrin päässä. Ihanaa kuitenkin, että nyt voi harrastaa, on aikaa lukea, ja ainahan sitä ajattelee. että eläkkeellä sitten teen sitä ja tätä. Aikaa on, sanotaan, vaikka välillä alan epäillä, onko aika jotenkin lyhentynyt. Töissä se välillä mateli niiiiiiiiiiiiiiiiin hitaasti. Nyt kun kelloa ehtii tuskin vilkaista muutamaan kertaan, niin onkin jo ilta.

Syksyn myötä muutkin harrastukset ovat lisääntyneet. olen syksyllä syntynyt ja syksyn kuulaus, ruskan värit ja pään yli lentävät kurkiaurat saavat minut aina aktivoitumaan. Viikonloppuna niitä näkyi aika monta kirkkaalla aurinkoisella taivaalla kun tuulikin oli otollinen ja puhalsi pohjoisen puolelta. Näimme ylikoulutetun koirahoitajan ja avioriippansa (ei ole muuten kirjoitusvirhe, vaan oman ilkeän perusluonteeni aikaansaannos sanaleikkinä), näimme ainakin neljä isoa monen sadan kurjen auraa lentämässä kohti etelää. Mahtava ja haikea näky.

Lupasin muuten kertoa Euroschapendoes- kisastaTanskassa. Seitahan oli siellä puolustamassa viimevuotista voittoaan samassa kisassa täällä Suomessa. No tuloksethan näette sivuiltani. Seita oli avoimen luokan kolmas, hieno juttu. Mutta vielä hienompaa oli, että suomalainen narttu voitti taas nartut. Ada on Lumikuonokennelin kasvatti. Kilpailimme samassa luokassa, nartut tuomitsi tanskalainen tuomari, urokset hollantilainen. Kun tuomari poimi meitä avoimessa luokassa palkittaviksi, hän kutsui kisaan ensiksi Adan omistajansa Marikan kanssa, sitten minut ja Seidan ja sitten vielä KOLMANNEN suomalaisen Anna-Marin kasvattinsa "Riesun" kanssa.

No me tietenkin riemuissamme elämöitsimme, hakkasimme käsiämme tervehdykseksi ja onneksi ja kiljuimme toisillemme kannustusta ja kaikin tavoin teimme selväksi, että Suomesta ollaan ja voittaa halutaan. Mukava naistuomarimme, joka istui aina välillä arvosteluteltassa poltellen piippua kaikessa rauhassa, kääntyi salamana meitä kohti, repi tukkaansa ja huusi englanniksi; "Hyvä jumala, mitä minä olen tehnyt?" ja nauroi valloittavasti päälle.

Neljäs palkittava oli Tove, Onnimannin (hollannintuontini, jonka omistamme yhdessä trasseli-kennelin kanssa). Minä tietysti kiljuin kurkku suorana Onnimannin puolesta ja tein sen niin rajusti, että arvostelun jälkeen tuomari kysyi, miksi sille ruotsalaiselle huusin ja nauraen "moitti" Marikaakin, koska oli kuullut hänen puhuvan ruotsia. Oli kuulemma ollut palkitsevinaan muitakin kuin suomalaisia ja suomensukuisia.

Mukava tuomari ja rankka reissu, koska Seita oli juoksussaan juuri noina päivinä ns. tärppinä. Olen varma, että sen häntä oli monta päivää kipeänä reissun jälkeen, koska aina kun se näki uroksen, se nosti kaulansa ylös korkealle, seisoi kuin patsas, ettei ikinä kehässä niin seiso ja väänsi häntäänsä sivulle uskomattoman moneen mutkaan.

Oli rankka matka myös mukana oleville uroksille. Minä pahoitin mieleni muutaman kerran ilkeistä huomautuksista. Eikä ollut mukavaa kulkea aina yksin Seidan kanssa "seiniä pitkin" ja uroksilta piilossa ja silti aina aamulenkillä tai näyttelyssä onnistuin kävelemään "väärään paikkaan", väärään aikaan.

Melkein kaikki ymmärsivät tilanteeni, eivät kuitenkaan ihan kaikki ja se kyllä . Kyllähän minäkin harmistumisen ymmärrän, olenhan itsekin monasti harmitellut urosteni kanssa kun ne näyttelyssä sekoavat tyttöjen tuoksuista. Onneksi hollantilaiset kasvattajaystäväni olivat vuokranneet mökin Tanskasta viikoksi ja sinne me pääsimme pariksi yöksi Seidan äidin Benten ja tyttären Karelian luokse meren rantaan vapaana kävelemään tarvitsematta kjoko ajan pelätä olevansa väärässä paikassa. Se lievitti pahaa mieltäni ja varsinkin se, että Seidan äiti Bente oli kolmantena luokassaan ja Seidan lapsi Karelia omassaan toisena.  Hyvä me ja meidän suku! Aika kultaa muistot, vaikka Seidan pokaali Tanskasta kylläkin on hopeinen.