Eilen käytiin eläinlääkäriasema Viksussa Amelie-Sofien kanssa otattamassa tikit pois. 12 päivää sittenhän siltä leikattiin kohtu pois ja tikin poisto jälkeenpäin kuului leikkauksen hintaan. Kerroin blogissanikin, miten suorastaan ylireipas se oli heti leikkauksen jälkeen, kiipesi portaita, ryntäili pihalla ja muutaman päivän kuluttua pakolla änkesi itsensä mukaan metsäreissulle, vaikka hyppiminen autoon ja autosta pois, oli siltä kielletty. Ylikoulutettu koiranhoitaja siskoni olikin koko ajan ”sairaanhoidollisesti” huolissaan kun leikkauspotilas rauhassa makaamisen sijasta loikki pitkin pihoja ja kerroksesta toiseen mielensä mukaan.
Mutta Amelie-Sofie oli fiksu, se meni yläkerran portaatkin siinä hollantilaisen jalkapallojoukkueen t-paidassaan, solmu kireällä selässään, vinottain siksakaten porras portaalta. Aluksi se ei edes yrittänyt hypätä minun sänkyyni, mutta muutaman päivän kuluttua se oli mielestään täysin normaalissa kunnossa ja t-paita suojasi haavaa kuralta, joten se vaatimalla vaati ja änkesi itsensä metsälenkille. Kauhulla katselin aluksi kun koko lauma ryntäsi auton oven avautuessa ja lähti hurjaan raviin, mutta Amelie palasi juosten takaisin kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Sillä muuten oli aikoinaan epävirallinen 800 metrin nopeusjuoksun ennätys talviradalla. Otimme Jennan kanssa aikaa Tuusulan vanhalla raviradalla ja saimme yhtä nopeita aikoja, ellei kovempiakin, mitä vinttikoirat juoksevat kisoissaan. Jenna on se nuori nainen Pornaisista, joka on suunnitellut hienot sivuni ja päivittää niitä, mutta myös kuvaa sinne hienoja kuvia ja jolla on Skandinavian ensimmäinen (taitaa olla ainoa vieläkin) Pohjoismaissa syntynyt Hollannin muotovalio Roope (Pilviparta). Niin ja Amelie TIETYSTI on Roopen äiti. Amelien mielestä sillä ei ole niin suurta merkitystä, että vanhaherra Nero on Roopen isä.
No niin palatakseni siihen Viksussa Suvin luona käyntiin. Menin tikinpoistoon hieman huolissani, sillä Amelie oli aika tarkkaan pitänyt leikkaushaavan omana salaisuutenaan, sen vatsan alle ei paljon voinut kurkkia, vain suihkutellessa haavaa aamuin, illoin ja lenkin jälkeen sekä t-paitaa puhtaaseen vaihtaessani, saatoin tunnustella, että haava oli kunnossa, eikä turvoksissa ja tikit paikoillaan niin, että ompeleet tuntuivat. Niin ja huolissani myös siksi, että sunnuntai-iltana haava tuntui erilaiselta ja hoitsusiskokin oli moittinut minua liian lepsuksi ja kiltiksi potilaan suhteen, oikeassahan olikin.
Suvi ja apulaisensa heittivät minut ”koiramamman” odotushuoneeseen” ja hävisivät Amelien kanssa tikinpoistoon. Kuulostelin puolipaniikissa, koska Amppuli-Pamppuli-Pampulaiseni päästää sotahuutonsa ja karjuu mammaa avuksi. Mitään ei kuulunut, mutta hetken kuluttua huoneen ovi hämmästyksekseni aukesi ja naurava Suvi tuli ”kuningattareni” kanssa ulos.
Suvi naureskeli, että erilaiseltapa haava hyvinkin tuntui, koska tikit olivat kaikki poissa. Amelie-mamma oli ne pomppiessaan itse tiputellut, säästäväinen kun oli tai oikeammin liian raisu potilaaksi. En tainnut muistaa sille kertoa, että poisto kuuluu leikkauksen hintaan, eikä säästyneellä rahalla kuitenkaan ostettaisi sille herkkuja.
Kaikki oli siis ihan kunnossa, paitsi että haavan yhdellä reunalla oli turvotusta, joka ultrassa osoittautui kudosnesteeksi, onneksi ei tyräksi. Suvin mukaan nesteenkertymät haavaan ovat tyypillisiä vilkkaille koirille, Riitta-siskon mukaan ne ovat tyypillisiä liian hellämielisten ”koiramammojen” leikkauspotilaille.
