Amelie-Sofien jokapäiväinen odotettu"juhlamuoto" on innokas haukkuminen juuri ennen metsään lähtöämme. Minun ei edes tarvitse sanoa ääneen, että nyt mennään. Amalia tarkkailee jokaista liikettäni ja taatusti tietää, milloin on aika. Sitten se aloittaa, se suorastaan karjuu, niin että on hermot mennä. Sillä itsellään näyttää olevan tosi hienoa, sen häntä heiluu ja pää on ylväästi pystyssä, niin kuin 8-vuotiaalle lauman kuningattarelle kuuluukin. Se näyttää nauttivan äänensä soinnista.

Matka sinne "salaiseen metsäämme" ja niitylle on vajaat nelisen kilometriä. Amelie huutaa alkumatkan vaatien raskaampaa kaasujalkaa. Loppumatkaksi päivystysvuoro vaihtuu. Kuningatar hiljenee ja Amelien ja Neron tytär Miina ottaa vahtivuoron. Se mekkaloi samaa malliin kuin äitinsä, ei ole omena kauaksi puusta pudonnut. Vai oliko se sittenkin niin, että on koiraa karvoihin katsominen.

Kun lähestytään sitä auvoista hetkeä, jolloin auton ovi aukeaa, alkaa ujo pikkulikka Riitu vinkua jännittyneenä. Kun auton ovi sitten aukaistaan rientää metsätielle kahdeksan kertaa neljä tassua yhtenä sekamelskana, ne näyttävät juuri siltä, miltä kennelsivujeni ylimmässä kuvassa lentävä hollantilainen näyttää.

Aikanaan Amelie piti taatusti schapendoesien 800 metrin maailmanennätystä juoksussa autosta ulos. Nykyään nopein juoksija on Seita-äidin lisäksi sen tyttö Riitu-Pikku eli Riips-Raaps. Seita ei vaivaudu alkukisaan kuin pienen matkan, Riitu sen sijaan lentää muutaman metrin muiden edellä ja Ripin Amelie-mummu perässä. Kun on juostu jo isommalle metsätielle asti, alkaa Riitu vilkuilla sivuilleen, jotta josko käännyttäisiin. Amelie-mummu sanoo, että ei tule kuuloonkaan, nyt juostaan, kun kerrankin voidaan vaikka maailman ääriin.

Ripi-Rapi kysyy vielä muutaman kerran lupaa kääntyä, ja vaikka sitä ei tulekaan, kääntyy ilmassa rodullemme tyypillisesti ja lähtee takaisin. Ahneuksissaan Ameliekin sitten kääntyy kun yrittää saada Riitua kiinni. Joskus vauhti on niin kova, että jos maa sattuu olemaan jäässä, kupsahtaa mummu vauhdissa kyljelleen, mutta jatkaa silmänräpäyksessä. Sen kilpailuvietti on kova.

Auton vieressä odottaa ikään kuin ajanottajana ja erotuomarina Seita, jonka äidinsydän paisuu ylpeydestä Riitun voittaessa metreissä päivä päivältä enemmän ja enemmän. Silti Amelie-Sofie on mummuksi vielä varsin kovassa vedossa ja vauhdissa. Raju mummu kun on! 

Metsästä takaisin tullessa vuoro taas vaihtuu, äiti ja tytär ovat lähes käheinä ja joskus jopa hiljaisina. "Kartanlukijaksi" etupenkkien väliin tulee nyt Seita. Se ei huuda, mutta "kyylää" silmä tarkkana kaikkea, mikä tien varressa liikkuu. Se kurkkaa tuulilasin reunan alta pää matalana koira-aidan takaa ja antaa äänimerkillä muille tiedoksi, jos jotain näkyy.

Jos ja kun näkyy, niin hetkessä ollaan haukkuvassa autossa, kun kahdeksan keuhkoa painaa ilmoille varoitusta oli sitten kyseessä traktori tai tien reunassa kulkeva koira. Jonain päivänä joku tien viertä kävelevä ihmispolo pyörtyy ojaan pelkästä pelästyksestä kun auto ajaa haukkuen ohi. Haukku ei tee haavaa, mutta saattaa pelästyttää ja toden sanoakseni meteli on joskus jopa kovempi kuin teininuorison ajaessa autolla ohi stereot täysillä.