Joulunaika ja sen taika kieltämättä kyllä vesittyvät näissä keleissä. Taivaalta tulee joka päivä kaikkea muuta kuin sitä valkoista joulua. Mutta onneksi sisällä ja ulkona palavat kynttilät, ja mieli on hellä niin ihmisellä kuin sen parhailla ystävilläkin.

Rollepojalla on ollut ensimmäinen joulunsa kaikkine ihanine tuoksuineen ja lahjoineen. Aluksi se arasteli joululahjapossuaan, mutta kun aikuiset koirat jokainen vuoronperään ottivat ja leikkivät sillä, Rolle pikkuhiljaa myös tottui sen röhkinään. Tai paremminkin oppi leikkimään sillä niin, ettei se koko ajan röhkinyt pelottavasti.

Pukinkontissa oli myös Hollannin matkallani Ruotsista löytämäni ankka, joka puristettaessa pitää ihan oikeaa ankan ääntä. Sen vaakunta on ollut tämän joulun suosikki-levy, ankkariepu on nyt oikea koirien ikioma MP 3-soitin, ainakin siitä päätellen, että kaikki kahdeksan vuoron perään sitä soitattavat. Ääntä ja meteliä siis talossa piisaa, vaikkei kukaan onneksi rumpua meidän koirillemme joululahjaksi keksinytkään antaa.

Jokainen sai myös ikioman namipakettinsa, joka oli tehty isoksi käärimällä siihen paljon paperia ympärille, jonka sitten sai repiä ja josta paljastui mahalaukusta tehty iso puruluu, suosikkiherkku, niiden "lihis". Muita lahjoja, kuten puruluukenkiä ja koirannameja toki säännösteltiin, muutenhan "pikkumassut" olisivat joulunherkuista ihan sekaisin ja sen taas haistaisi ja huomaisi erityisesti jouluksi pestyllä matolla joulupäivän aamuna. Riittää, että meidän kaksijalkaisten mahat ovat ylensyönnistä sekaisin, koiria on helpompi säännöstellä kuin itseään.

Ole siinä lujana, kun pöydät notkuvat herkkuja ja kaikkea on maistettava "edes vähän". Mikähän siinä on, että vaikka kuinka päättää joulunakin "keventää", pöytä silti notkuu herkkuja ja lautaset ovat ääriään myöten täynnä.

Eilen hiivin keittiöön, tein koirilta salaa itselleni "makupalan"; laitan kahden piparkakun väliin sinihomejuustoa. Makuelämys on mahtava, aikuiset koiratkin ymmärtävät homejuuston "päälle", mutta keittiössä oli vain Rolle, joten ajattelin lelliä sitä antamalla sen maistaa juustoa. Se otti tosi pienen palan innokkaasti suuhunsa, mutta oli sylkäistä sen saman tien ulos. Sitä se ei kuitenkaan uskaltanut tehdä, koska katselin sitä sen mielestä ankarasti. Ehkä se ajatteli, että se on jotain pennuille annettavaa ravitsevaa ja terveellistä pakkosyötävää tai yksinkertaisesti vain pilaantunut juusto. Niinpä se mukelsi sen suussaan sen näköisenä, että tekee sen kuolemaa uhmaten ja vain minun mielikseni.

Koko illan se ressu pysytteli keittiössä, eikä tullut muiden kanssa olohuoneeseen, vaikka kuinka houkuttelin. Se näytti selvästi kärsivän "sen kamalan juuston hajusta", eikä siksi tullut esille  Onneksi aamulla oli haju poissa, eivätkä aikuiset koiratkaan saaneet tietää, että Rollea lellittiin, eivätkä Rollen onneksi sitäkään, ettei se ymmärtänyt hyvän päälle.