Kaapo on oikeasti ”herran jestas-koira”. Sen kennelnimikin on sellainen; Buffing God Heavens eli hyvä tavaton ja sitä se todella on kaikin tavoin ihan alulle panostaan asti. Olimme kasvattini Roope ja Bente sekä Hollannissa syntyneet Amelie-Sofie ja Seita heidän koti- ja synnyinmaassaan kilpailemassa rodun erikoisnäyttelyssä kolme vuotta sitten.
Olin kyllä ajatellut, että Roope ja Seita saisivat yhdessä aikanaan pennut, mutta Seita oli silloin vasta 1,5-vuotias, joten pentue saisi vielä odottaa. Pahaksi onneksi sekä Amelie-Sofie, Seita että Bente aloittivat juoksun juuri parahiksi matkalle. Roope parka joutui matkustamaan päiväkausia laivalla häkissä ja muutenkin erillään tytöistä. Palkinnoksi matkan vaivoista Roope voitti koko monisatapäisen schapendoes joukon ja sai kaupan päälle Amsterdam-Voittajan tittelin. Niin ja Seidan!
Seisoin hollantilaisen ystäväni Rian keittiössä ja kaadoin aamukahvia kuppiini. Seita oli mukanani ja Roope nukkui yläkerrassa, niin siis luulin. Kun käännyin Roope olikin kiinni Seidassa ja vauvat pantu alulle. Siitä sai alkunsa myös minun ujo pikkulikkani Riitu, Riips-Raaps eli Gravin Ria (kreivitär Ria) ja myös Kaapo siellä rodun alkuperämaan keittiössä. G-pentueesta siis voi hyvällä syyllä sanoa, että made in Holland.
Kun Seita sitten sai vauvat, oli Kaapo tietysti ensimmäinen syntyjä. Seita huusi ja kiljui niin, että luulin sieltä tulevan tosi ison vauvan. Mitä vielä! Kaapo painoi 120 grammaa, kun yleensä pennut painavat yli 200 ja isoimmat jopa nelisensataa grammaa. Olin ihan varma, ettei se selviä ja annoin sille nimeksi Good Heavens ”hyvä tavaton” ihan sen koon ja tekotavan vuoksi.
Kun pentue kasvoi Kaapo osoittautui porukan sitkeimmäksi, se saattoi roikkua tississä kiinni ja imeä, vaikka Seita hyppäsi pentulaatikosta pois. Se kasvoi tasaisesti, mutta oli koko ajan vain kolmanneksen verrattuna neljään veljeensä ja myös siskolikka Riituun.
Kun siskon tyttö tuli lapsineen pentuja katsomaan, kysyi Janne, silloin 5 v, heti Kaapon nähdessään, että ”onkos tämä nyt sitten se ”herran jestas-koira” kun on pienin. Pikkuenkeli Gabrielin mukaan se sitten ristittiin Kaapoksi, joka kaikista epäilyistä huolimatta eli, kasvoi ja vahvistui.
Kaapo sai ihanan kodin siskontytöltä. Kaapo osaa tanssia ”mahistanssia”. Kun se haluaa mahalaukkunamia: Se tanssii tassut pöydän reunalla ja näyttää kotijoukkojensa mukaan ihan Stevie Wonderilta. Vertaus on aika hyvä, sillä Steviekin syntyi keskosena, niin kuin Kaapo. Kaapo tosin ei onneksi sokeutunut, niin kuin kaimansa, mutta yhtä taitava esittämään kosketinsoittajaa olohuoneen sohvapöydän reunoja kiertämällä, se kuitenkin on.
Kaapo tuuraa myös Karpoa, sitä tv:stä tuttua (myös minä olen aikanaan työskennellyt hänen kanssaan). Kaapo ei Karpona ollessaan suinkaan haastattele ketään, eikä pehmeän luonteensakaan puolesta etsi epäkohtia. EI ! Karpona ollessaan Kaapo nukkuu ikioman mammansa pään päällä, muistuttaen erehdyttävästi Karpon kuuluisaa karvalakkia, siitä nimitys. Rakkaalla Kaapolapsella siis on monta nimeä.
”Herran Jestas-koiraksi” se sopii sikälikin, että uhmaa totuttua vanhaa koirajärjestystä. Se nimittäin inhoaa sydämensä pohjasta makkaraa. Ihan totta, se lähtee kauaksi pois ja yrittää näyttää mahdollisimman huomaamattomalta, jos makkaraa tarjoillaan. Jos sen on ihan pakko makkaranpala ottaa, se syö sen puoliväkisin, inhoten pureskellen ja juuri sen näköisenä kuin pieni lapsi joutuessaan pakko-ottamaan kalanmaksaöljyä lusikasta raakana suuhun.
