Megapentuni Rolle odotti ensimmäistä jouluaan innoissaan. Se pisti kuononsa joka kaapin rakoon ja haisteli, josko sielläkin olisi salaisuuksia. Se myös osallistui innokkaasti joulusiivoukseen, halusi olla mukana kun Jussi-isäntä teki joulusilakoita, kävi innoissaan tarkistamassa, että jouluvalot paloivat kunnolla ulkona ja söi mielikseni porkkanoita rosollista, jota täälläpäin myös sallaatiksi kutsutaan. Se olisi myös mieluusti maistanut lintujen talipalloista, joita roikkuu ulkona kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa lintujen jouluiloksi, mutta myös joulun jälkeenkin aina kevääseen saakka..

Rolle elää, ehkä eniten tästä laumasta, täysillä mukana jokapäiväisessä arjessa, mutta myös juhlassa. Se osallistuu päivittäin talon lämmitykseen. Sen suosikkityötä on kuskata yläkertaan tuskalla ja vaivalla raahattuja Porin Matin puita takaisin alakertaan. Porin Matti on vanha pieni, mutta tehokas kamiina, jonka puut on sahattava tosi lyhyiksi, että ne mahtuvat pesään. Riitta siskoni raahaa vajasta puita ylös ja Rolle tuo niitä parhaansa mukaan aarteikseen alas. Se saattaa makailla selällään petillä ja pyöritellä puutikkua tassuissaan. Nämä paikallisen maanviljelijän traktorin lavalla tuomat puut ovat niin kuivia, että kun se hammaskalustonsa niihin lyö, säleet vain lentävät. Onneksi se ei niitä kunnolla pureskele, muuten saattaisin joutua kaivamaan tikkuja sen ikenistä, tai eläinlääkärimme Suvi Viksussa saisi ”lemmikkipotilaansa” taas sinne dramatisoimaan tilanteita, niin kuin kesällä kun kynsiä leikattiin ja Suvi joutui luovuttamaan, ei siis kynsien leikkuusta, vaan luovuttamaan muutaman veripisaran Rollen helmiäishampaiden ansiosta.

Vietimme tätä surullisen mustaa joulua ylikoulutetun koirahoitajasiskoni ja miehensä sekä nelijalkaisen laumamme kanssa ihanissa merkeissä. Olimme kutsuneet joulupöytään läheisestä vanhusten talosta ”Kiikan enkeliksi” kutsumamme valkotukkaisen, viisaan ja elämää kokeneen vanhemman leskirouva Helmin. Tämän Helmi-rouvan mukaan muuten viimekesäisistä Amelie-Sofien pennuista eräs sai kutsumanimekseen Helmin.

Koirat käyttäytyivät hienosti, toivottivat häntää heilutellen vieraan tervetulleeksi ja yhdessä odotettiin pukkia tai ainakin sitä, että se kiireiltään ehtii heittämään lahjakontin meille. Kun oli syöty, Seita hämmästytti koko sakin hyppäämällä sohvalle vieraamme viereen ja ”hävitti niin sanotusti korvansa”. Tiedättehän, kun koira on oikein lempeä, sen korvat ovat tiiviisti päätä myöten, eikä höröllä. niin kuin silloin kun se tarkkaavaisena kuuntelee. Korvien hävittäminen merkitsee niiden merkkikielellä täydellistä antautumista ja merkkiä siitä, ettei koira koe mitään vaaralliseksi.

Sellaisena Seita istui Helmin vieressä sohvalla ja tuijotti häntä ihaillen. Sekin kertoo kaikille, että tuo ihminen on tosi hyvä, ja senhän me jo tiesimmekin.

Helmi hämmästeli monen muun vieraan tavoin sitä, miten huomaamattomia kaikki nuo kahdeksan karvajalkaa ovat täällä sisällä. Vieraaseen tutustuttuaan ja hänet hyväksyttyään, ne menevät omille paikoilleen nukkumaan tai istuvat odottamassa pukkia, niin kuin eilen. Vieraamme todella hämmästeli sitä, miten lasten lailla ne kaikki odottivat malttamattomina pukkia. Kun lahjojen jaon aika sitten tuli, kaikki nelijalkaiset seisoivat lahjasäkin vieressä, odottivat kukin omaa pakettiaan ja saatuaan omansa, ne avasivat ne ja ryhtyivät kalvamaan herkkuluitaan kaikessa rauhassa, tappelematta keskenään. Kukaan niistä ei kadehtinut tai yrittänyt edes varastaa toisen aarretta. Niillä oli autommaattisesti rauha maassa ja rauha kaikkien koirien kesken, niinkuin meillä ihmisilläkin pitäisi olla.

Rollehan muuten sai ensimmäisen joulunsa kunniaksi myös sen hänen laillaan röhkivän porsaan. Se oli possuun tosi ihastunut, mutta kun se heittäessä röhkäisi, pelästyi Rolle valtavasti. Onneksi kaikki muut koiruudet olivat siihen tosi rakastuneita, joten aikaa myösten Rollekin huomaa sen röhkinän vaarattomaksi.

Hyvää joulunaikaa teille kaikille tutuille ja tuntemattomille blogini lukijoille ja kiitos ihanista tervehdyksistä.