Joulu loppuu, sille ei voi mitään. Olen aina rakastanut joulua, silloinkin kun koira on hyppäämällä kaatanut kuusen ja pentu syönyt kauneimmat ja arvokkaimmat vanhat kotoa säilyneet kuusen olkikoristeet. Ihaninta on ollut valmistua jouluun polttamalla kynttilöitä ja keksimällä pikkulahjoja sekä ihmisille, että koirille.

Jouluni tunnelmaan on aina kuulunut myös lanttu-ja perunalaatikoiden teko ennakkoon. Keitän lanttuja miedolla lämmöllä koko yön ja perunalaatikon imellän aina muutaman päivän ajan. Lanttujen tuoksu tuo joulun tunnun, myös joululimput ovat kuuluneet joulun odotukseen. Olen usein miettinyt, miksei lanttulaatikkoa voisi tehdä muulloinkin kuin jouluna, mutta aina tullut siihen tulokseen, ettei se olisi niin joulunmakuista ja tuoksuista, jos se olisi melkein jokapäiväistä.

Varsinaisesti joulun odotus minulla on alkanut jo juhannuksen aikoina. Silloin nimittäin sidon pakkaseen joulun saunavihdat. Pakastevihtoja on ihana antaa joulukukkasten sijasta ystäville, joilla sauna on ja ihana on ”Jussin tuoksu” omassa kotisaunassakin. Suosittelen juhannuksen ja joulun ”avioliittoa” tällä tavalla, ottakaa vinkistä vaarin, ken tahtoo.

Mutta nyt sitten on joulu ohi ja arki alkaa. ihan hyvä niin, aika aikaa kutakin, muutenhan sitä kyllästyisi ainaiseen jouluntuoksuun ja pimeään pehmeyteen.

Päivät pitenevät ja ilmassa on jo muutaman päivän ollut aistivinaan ihan kevään enteitä. Aurinko paistaa, on kuivaa ja päivä pitenee. Kahdeksan nelijalkaistamme ei enää kanna kiloa kuraa sisälle kukin, vaan nauttivat turkkinsa putsaamisesta siinä vähässä lumessa, mitä nyt niitylle on kertynyt.

Viime päivinä on edelleen näkynyt joutsenauroja menossa etelään ja senhän vanha kansa sanoo merkitsevän kunnon lumen tuloa, toivotaan, toivotaan.

Minusta on muuten täällä Kiikassa tullut enemmän julkkis, kuin koskaan Helsingin seudulla. On tehty kummastelevia, mutta myös hauskoja juttuja muutamiin paikallisiin lehtiin, niin että välillä on täytynyt ihan toppuutella ja torjua haastattelupyyntöjä. En nimittäin omasta mielestäni ole sen kummemmin julkkis kuin muutkaan toimittajat. Työni televisiossa  vain on sattunut olemaan enemmän näkyvää kuin lehtitoimittajan työ- valitettavastikin joskus. Mutta samasta syystä olen saanut kunnnian ruveta pakinoimaan tämän alueen paikallislehteen, Suomen vanhimpaan muuten, joten iloakin on ollut, ei mene taito maan rakoon kun sitä pitää yllä. 

Laitan tässä linkin yhteen isompaan lehteen, jolle ensin epäröin antaa haastattelua, kun niitä oli jo ollut, enkä mielestäni ollut mikään julkkis. Mutta onneksi suostuin, koska juttu tehtiin sen jopa vähän radikaalin ratkaisun pohjalta, että asumme täällä kommiinissa; yhteistaloudessa siskon perheen kanssa.

Satakunnan Kansa on Porissa ilmestyvä alueen valtalehti ja sen toimittajaan ja kuvaajaan suorastaan rakastuimme koko sakki, koiria myöten. Kumpikin osasi ihailtavalla tavalla aistia sen hullun leiman, joka meissä täällä sinisessä unelmassa olevissa luonnostaan tai veren perintönä on. Lukekaapa vaikka toimittajan luvalla täältä juttu ”Hollannin hulluista” Rakastan myös kuvia ja jopa niitä kaikkia kaksoisleukojani, joita laihdutuskuurista huolimatta minulla edelleen runsaasti on varastossa.

 http://www.satakunnankansa.fi/verkkolehti/sunnuntai/