No niin kotona taas ja auton matkamittarissa 3 055 yksinajettuja kilometrejä. Niin tai eipä tietenkään yksin, vaan Seita mukana. Mutta vaikka Seita tarkkaan tiirailee autossa etuikkunasta ulos, ikään kuin kartanlukijana, ei se kuitenkaan osaa karttoja lukea.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, en valehtele, kun sanon, että en kertaakaan eksynyt, löysin jopa uuden lyhyemmän tien Henkin ja Rian luokse. Ajatella tuhansia kilometrejä kolmessa eri vieraassa maassa ja koko ajan kartalla. Kotimaassa saatan eksyä ihan täällä Kiikan kulmillakin, mutta hollantilaisten ystävieni luo olen matkannut niin monesti, että se melkein tuntuu kotipolulta kaikki puolitoista tuhatta kilometriä suuntaansa.

Ja kotiinhan sinne melkein menenkin, viime vuonna kävin siellä 5 kertaa, tänä vuonna on takana vasta yksi reissu, mutta onnistunut, vaikkei sitä himoittua serttiä Seita saanutkaan. Olisin sen Rialle suonut, Seitahan on hänen kasvattinsa. Mutta Karelia ja Mac toivat myös kunniaa minulle.

Eilen tein hollantilaisen illan Riitta ylikoulutetulle koiranhoitaja-siskolleni ja Jussille, josta on tullut Riitun ihanne, eikä Seitakaan Jussia hauku, vaikka muita ukkoja senkin edestä.

Ostin ihanaa juustoa Hollannista, sitä tehdään Henkin ja Rian naapuripitäjässä pienessä meijerissä, toin Rian tarjoaman sopan ainekset: sienisoppaa ja paistettua pekonia pieninä kuutioina seassa. Sekoitin Joken (Macin omistaja ihana avulias nainen) reseptin mukaan kastikkeen avokadoille ja katkaravuille ( siihen tulee mm wiskiä), tein salaatit ja paistoimme (lue lihamestari Jussi) pippuripihvit ihan suomalaisesta lihasta Kiikan lähikaupasta.

Henkin reseptin mukaan tein jälkiruoan, murennettuja keksejä hollantilaiseen kermakastikkeeseen murennettuna Gran Marnierilla maustettuna, jota Henk tarjosi kun olimme tyttäreni Lauran ja supertibbekasvattaja Tanjan kanssa Amsterdamin Voittaja-näyttelyssä. 

Hyvin maistui kaikki ruoka ja oli ihana kuulla Riitta-siskon sanovan, että tuntui hyvältä saada kiitos koirien hoidosta. Sillä sen he ansaitsevat. Ostin uuden koiranpetinkin Riitan ja Jussin taloon, sen oli kuulemma heti ominut Manu. Katsonut vain Rollea silmissään ilme; varattu, sorry. Ja niin siitä tuli Manun peti.

Ihanaa olla kotona, jatketaan huomenna juttua, vielä painaa matkaväsymys, niin ja Riitan ja Jussin kanssa mässätty ruoka, nousimme aamuyöstä ”kelloja siirtämään” kesäaikaan ja nostamaan maljat tulevan kesän kunniaksi. Jotta nytpä väsyttää.