Ihanaa, jännittävää odotusta. Ulkona paistaa aurinko ja sisällä pentulaatikossa voidaan kirjaimellisesti paksusti. Kaikki laatikon viisi kasvattia ovat tyytyväisiä, pulleita ja osaavat jo ryömiä emoa kohti. ne selvästi tunnistavat kun emo tulee laatikkoon. Harvoin Miina edelleenkään jättää laatikon, mutta nyt se jo on muutaman kerran osoittanut innostusta taas hiirijahtiin, näin keväällähän hiiret pyrkivät sisälle ja Miinahan löytää hiiret myös pellosta. Siinä taidossa se on varsinainen ”kissakoira”.

Viime yö oli hiukan edellisiä katkonaisempi, Miina joko kuuli hiiren jossain seinän välissä.  Minulla on kyllä loukkuja, mutta kun olen niin hempeämielinen, etten millään raski katsoa niitä siinä loukussa kuolleena, tulee niitä niin sääli. Siksi olen pannut mm yläkertaan ”hiiribaarin” sellaiseen paikkaan, etteivät koirat sinne mene, ne eivät mene muutenkaan ullakolle.

Viime yön unet siis jäivät kasvattajalta vähiin, kun Miina tahtoi laatikosta pois ja sitten taas sinne takaisin ja aina joku pennuista oli eksynyt oman pienen suuren maailmansa äärilaidalle kauaksi emosta. Silloin ne itkevät, muuten tämä porukka on ollut edellisiä hiljaisempi, välillä on pakko käydä tarkastamassa, elävätkö ne kun ovat niin hiljaa. Elossa ovat, mutta tyytyväisyydestä uneliaina, Miina nimittäin hoitaa ja nuolee niitä ennennäkemättömällä tarmolla, varmaan enemmän kuin Amelie.Sofiekaan, joka sentään teki sitä myös antaumuksella. Mutta Ameliella olikin tuplamäärä pentuja Miinaan nähden ja tosi ahdasta mahan alla. Miinalle vielä koko letka mahtuu kerralla ja tulee nuolluksi kahteen kertaan Amelien satsiin verrattuna.

Miinalla on myös tapana ”laulaa niille unilaulua”, se itkee hiljaista vinkunaa tasaisena virtana aika ajoin. Olen huomannut, että se tekee sitä silloin kun pennut ovat hereillä ja imevät. Minkä loistavan oopperalaulajan maailma onkaan Miinassa menettänyt.

Olen varma, että pennuista kasvaa tasaisia ja rauhallisia juuri emon käyttäytymismallin mukaan. Olen tarkoituksella sijoittanut laatikon keittiöön, aikaisemmin se ei siellä ole ollut, ei ole mahtunut. Nyt mahtuu ja tulee montakin kärpästä yhdellä iskulla. Jos tulee sähkökatko, on keittiössä sekä puuhella, että leivinuuni lämmön ja ruoanlaiton lähteenä. Siellä tehdään ruokaa, on elämää, tiskataan ja imuroidaan ja elämöidäänkin. Pennut tottuvat ääniin ja elämään, eikä niistä tule mitään ”tynnyrissä kasvaneita”. Muutama ystäväni muuten harrasti metelöintiä pentulaatikon lähellä, hakkasivat kattilan kansia yhteen ja paukuttivat ovia. Minun ei sitä nyt tarvitse tehdä, koska keittiö on meilläkin kodin sydän.

 Toivotaan, että näillä kasvatusmenetelmillä saadaan onnellisia koiranomistajia ja tasapainoisia koiranpentuja. Ainakin parhaani yritän ja myös nautin tästä työstä. Tiedän jo nyt, että itku tulee kun tämäkin sakki viimein on lähtövalmiina uusiin koteihin.