Vapun päivä ei ainakaan vielä ole yhtä aurinkoinen kuin eilinen aatto. Lämmintä silti on, ihanaa! Uskomattoman lämmintä istua ulkona pitkään auringossa. Meitä oli yhteensä seitsemän kaksijalkaista; Riitta-siskoni, Jussi-miehensä, heidän tyttärensä Hanna Timpa ukkonsa ja poikiensa Juhan ja Jannen kanssa. Janne muuten on se poika, joka aikanaan uhkasi tappaa Rollen, kun se ryösti Ruslanas-nallen.
Nyt ei tainnut muuten olla Ruslanas varmuuden vuoksi mukana ollenkaan, sen sijaan schapparit Kaapo (Seidan poika) ja Kiira (Amelien tyttö, Siirin lapsenlapsi), jota myös Pirkoksi hellitelläään, Kaapo tuntee myös nimen Pamela. Uskomaton nimien määrä Hannalla, rakastaa omiaan ja myös toisten koiria,
Niin ja eilen täällä sitten pyöri yhteensä kymmenen nelijalkaista, Nero (jolle Hanna muuten on antanut lempinimen Pattika ja Neropatti tai Baronetti), Siiri, Amelie-Sofie, Seita, Riitu, Manu, Miina ja Rolle (kutsuvat ilkiöt tätä megapentuani ”my little poniksi” ) sekä siis Kaapo ja Kiira.
Lisänä siis vielä Miinan laatikollinen eli 5 vauvelia.
Hyvät ovat vauvojen hermot, ei kitinöitä, kunnon syömiset ja pitkät unet päälle, vaikka trafiikki oli melkoinen koko ajan. Tasaista luonnetta laatikosta siis pukkaa. Tämä on ihana rotu, haukutaan ja muristaan kun tavataan ja laitetaan lauman järjestys kuntoon, mutta yhtäkään vaaratilannetta ei eilenkään tullut, vaikka siis ”kaikilla minun nartuillani” oli pennutkin suojeltavana.
Pian odotellaan taas pennun katsojia, toivottavasti pitävät pennuista. Sen oikean pennun valitseminen ei ole helppoa ja minulle kasvattajana se on usein suorastaan stressaava. On ihmisiä, jotka ehdottomasti haluavat näyttelykoiran, samasta pentueesta voi useakin haluta sellaisen. Minä taas en suurin surminkaan voi luvata kaikista, välillä ei kenestäkään näyttelykoiraa, varsinkaan voittajakoiraa. Takana on aina niin monta ”muttaa”, sukujuurista ei kaikkea ikinä voi tietää, eivätkä kaikki kasvattajat koskaan kerro, mitä ongelmia pennuissa on ollut. Onneksi Hollannin Ria on rehellinen ja kertoo kaiken, minkä tietää. saan kiittää häntä paljosta.
Siitä tuleeko koirasta hyvän ulkomuodon lisäksi myös näyttelykelpoinen, saa viitteitä kovin hitaasti. Pojille tulevat kivekset vasta parin kuukauden iässä, joskus jopa myöhemminkin. Hampaat puhkeavat 5-6 viikkoisina, mutta kun leuat kasvavat eri tahtiin, saattaa purentakin vaihdella ylä- ja alapurennan tai tasapurennan kautta siihen saksipurentaan, joka on suositeltavin. Taspurentakin riittää. Niin, että siinä vasta esimakua kasvattajan traumoista hyvää näyttelykoiraa valittaessa tai oikeata pentua ostettaessa.. Niin ja sittenhän ostaja voi myös ns ”pilata” lupaavan koiran väärällä ruokinnalla, liialla harjoituttamisena liian pienenä ja muutenkin väärällä kohtelulla.
Aina välillä tosiaan mietin, miksi näin stressaavan harrastuksen olen hankkinut. Tänään en sitä sure, enkä mieti, vain nautin uskollisista ja kiitollisista ystävistäni. Niin ja Miinan tunnollisuudesta äitinä. Ruotsissa asuvan kasvattini omistaja soitteli eilen ja toivotteli hyvät vaput. Kun kerroin miinan useista katoamisista, hän ratkaisi ongelman sanomalla, että Miinahan on niin tunnollinen äiti, että totta kai sen pitää metsästää kiinteätä ruokaa pennuille metsästä. Pitänee paikkansa, hiiren- ja myyrän metsästysvietti vain vahvistui pentujen tultua maailmaan. Miina todella on pannut häpeään sen luulon, että vanhemmalta koiralta ovat äidin vaistot haalenneet. Ei meidän Miinalla; "vastarannan kiiski" se on aina ollut, ja pysyy!
