Tänään on kulunut tasa viisi viikkoa siitä kun pentulaatikko tuli täyteen. Tänään oli siis taas virallinen punnituspäivä. Porukan painavin oli Nightwish (on muuten myös innokkain ja suurin syöppökin), se painoi 2 kiloa 285 grammaa, Elviksen poika seuraavana muutama kymmenen grammaa vähemmän ja pienimpänä, vaan ei huonoimpana syöppönä meidän kirppulainen eli Nonstop, mutta sekin painaa jo 1 815, eli viikossa on senkin paino noussut yli 400 grammaa, Se on oikeasti kamalan reipas ja ensimmäisenä maistelemassa myös uusia makuja, niin kuin piimää, keitettyä kananmunaa ja niitä nappuloita kuivana.

Nytpä olisi taas uusien kuvien aika, mutta Jenna on tulossa uuden mahtavan kameransa kanssa ylihuomenna, otetaan silloin ihan viralliset seisontakuvat, Jennan Atte tuli sotaväen leiriltä lomalle, joten ei se tyttö nyt ehtisi uusia sivuja päivittääkään, varsinkin kun hänellä on huomenna lopputyön paikka ja pian valmistujaisjuhlat datanomiksi. Hieno juttu ja minutkin on ”varamummuna” kutsuttu päättäjäisjuhliin. Onneksi Jenna tulee ensin tänne, saattaa nimittäin olla, etten ”millään ehdi leikata kynsiä”, vaikka tänään taas olisikin virallinen leikkuupäivä. Saattaisin syyttää vaikka voikukkahunajan keittoa, minulla nimittäin kiehuu hellalla ihanan naapurini ohjeiden mukaan kerätyt ja voikukan kukinnot, jotka on ensin liotettu vedessä ja nyt liemi muhii hitaasti ja kauan  intiaanisokerin kanssa liedellä. Yksi satsi on jo keitetty ja koe maisteltu yrttiteen kanssa. Olipa uskomaton maku.

Tänään oli myös ruohonleikkuupäivä. Tonttia riittää, onneksi täällä oli valmiina itse itsensä vetävä leikkuri. Amelie juoksi rinnalla ja yritti ”tappaa” leikkurin, sai ihan varoa, ettei senkin karvat tule samaan ”syssyyn” leikatuksi. samalla lailla se näykkii ja uhkailee myös pölyunimuria.

kerroin eilen, ettei Nightwish lähde Kanadaan, arvuuttelin, että minneköhän se jää. Tuli oikeita arvauksia muutamia. Kyllä. pidän sen itse ja seuraan sen kehitystä, onhan se Amelie-Sofien lapsenlapsi, kuten Riitukin ja sen isä Elvis taas on ensimmäinen Hollannintuontini, joka on jättänyt mainiota jälkeä myös minulle ja ystävälleni Anitalle. Elviksen lapsenlapsiakin on jo nähty ja jälki, luonteesta puhumattakaan on hienoa.

Nyt sitten on parit päivät pähkäilty yllättäen nimen kanssa, eikä mikään tunnu kelpaavan. Mimmi ja Milli ja ehken Mimie (mimiiiiiiiii) ranskalaisittain äännettynä, ovat olleet suosiossa, Kokemuksesta toki tiedän, että rakkaalle lapselle tulee monta nimeä. Joka tapauksessa ponteva nimi sen pitää olla ja Miinan lapsena se voisi alkaa M.llä, Ameliehan on ”mainio matami Mimmi” ja myös Milla Magiaksi kutsuttu, joten sekin saattaisi sopia lapsenlapselle tai sitten Macig, pohdinta jatkuu.