Yöllä oli hallaa, aamuyöstä kun Miinan kanssa kävimme yöpisulla, oli maa aivan valkoisena. Kurjaa siksikin, ettei pentuja oikein noin kylmällä voi laittaa ulos. Ja kuitenkin nyt kun ne ovat päässeet ulkoilun makuun, ne sisällä suorastaan vaativat toimintaa ja ulkoiluun liittyviä riemuja. Niin ja olisihan se pennuille tosi terveellistä, parantaisi ruokahalua ja vahvistaisi ja karaisisi, vaikkei ruokahalussa mitään vikaa ole. Miina on tähän saakka aterioinut aamuisin vauvojensa kanssa sillä kahden kerroksen tavalla, nyt se ei enää onnistu, vaan vauvat vievät äidiltä ruoan, jollein nyt suoraan suusta, niin kupista kuitenkin. Niistä on ihan selvästi makeeta syödä aikuisten kupista. Luulevat syövänsä aikuisten ruokaakin, mutta tosiasiassa Miina syö samaa penturuokaa kuin lapsensa, tosin kuivana. Kun pikkuhyeenat ensimmäistä kertaa ryntäsivät mammansa kupille, pelkäsin etteivät ne osaa syödä sopivaa määrää kuivia nappuloita, nehän ovat tähän saakka syöneet liotettuina niitä ja ne turpoaisivat, pelkoni mukaan, mahassa. Onneksi ne eivät juuri kastuessaan turpoa, fiksu huomio myös ranskalaiselta ruokani valmistajalta.

Kanadasta ei muuten ole kuulunut mitään, ei pettymystä, kiukkua, ihmetystä, ei mitään, saa nähdä, kuuluukokaan. Ai niin, eikä lapsella vielä ole nimeäkään. Mietintämyssy käy täysillä ja kyllä se sieltä putkahtaa, tuntuu vain, ettei oikein mikään ole niin täydellistä ja sopivaa tälle pikku neidille, joka tänäkin aamuna "tappeli" häntä pystyssä laatikossa kaikkien halukkaiden kanssa. Äitinsä tyttö! Pitäisi varmaan järjestää kilpailu. Siis ehdotuksia otetaan sähköpostitse vastaan.

Nyt mietitään seuraavia; Nappi, Nasta, Mimmi, Manta, Mimie, mikään niistä ei tunnun tarpeeksi iskevältä nimeltä täölle tehopakkaukselle, vaikka Nappi.juttu onkin, koko pikkulikka.