Täällä meno taas jatkuu. Ylikoulutettu koiranhoitaja sisko ja miehensä ovat Tampereella sukujuhlissa ja koko rytmiryhmä on täällä. Yhdeksän koiraa ja ulkona puolipilvistä, melkein sateista. Lattialuuttu on ahkerassa käytössä, mutta Melina nauttii. Se saa roikkua Rollen korvassa ja repiä äitinsä partakarvoja.

Ehkä eniten kuitenkin nauttii Seita. Melina, tuo pieni tehopakkaus, joka silloin kun puistotädit ja sedät ovat sinisessä unelmassaan, ahdistelee eniten Seitaa ja Neroa, on nyt työllistetty omiensa kanssa. Juuri nyt koko suku nukkuu leikittyään ja haukuttuaan naapuriin menevät vieraat perusteellisesti.

Aamullakin jo saatiin päästää ilmoille kunnon haukut pariinkin kertaan. Ensin kävi naapuri tuomassa mansikoita, perunoita ja ihania pieniä tuoreita varhaisporkkanoita. Ja sitten tulivat sinisen talon porukat. Voi sitä kieppumista ja murinaa ja tervehdyksiä. Vieraampi luulisi, että siinä murhia tapahtuu, kun aina pitää käydä tietty arvojärjestysmäärittely siitä, kuka on kingi ja kuka seuraava ja sitä seuraava.

Ainoa ratkaisematon kiista on ollut koko ajan Miinan ja Seidan (suomenkielessä nimet eivät taivu, mutta en osaa sanoa Seitan) välillä. Niillä on mikäeroa vain runsaat neljä kuukautta ja molemmat ovat prinsessoja. Välillä Miina oli selvästi edellä, sillä oli ensin vauvoja masussa ja sitten pentulaatikossa. Se kyllä osasi kukkoilla ja kohteena oli aina vain Seita. Nyt ovat osat vaihtuneet ja Seita on tuleva äiti, joten taas vaaka heilahtaa ja Seita laittaa kuppiin painoksi pentueen.

Melinalla onneksi on terve pää, se alistuu Siirin, Neron ja Amelien edessä. Tosin Nero ja Amelie ovat aina ensimmäisinä antaneet pennun tehdä, mitä haluavat ja niin nytkin. Melina hieman jopa varoo Seitaa, koska se juuri nyt haluaa olla rauhassa vatsansa kanssa. Riitusta se on saanut ulkona ihanan kaverin, ne juoksevat pihalla olevilla hiekkakasoilla ja kaivavat yhdessä. Olen myös ylpeä Riitusta, se ei anna Melinan vetää itseään turkista tai korvista, siitä on löytynyt ihan uusi kantti, Rollelle se aina alistui. Nyt vain yritän vahvistaa ujon pikkulikkani itsetuntoa. Se jopa tuntuu onnistuvan.  Se ei enää olekaan ”pahnan pohjimmainen”, vaikka sellainen se on ollut myös Rollen pentuaikana.

Riitulla on ihan eri luonne kuin näillä kenelläkään. Siltä esimerkiksi puuttuu ihan kokonaan taistelutahto. Kun Melina niin kuin muutkin kaikki koirani pentuna, vetää takista, housunpuntista, sukista mistä vaan, ei Riitu koskaan, edes yrittämällä ole vetänyt, ei edes sille tärkeästä lelusta, jos sitä yritti ottaa pois. Siltä siis puuttuu ihan kokonaan taistelutahto, se aina mieluummin menee pois kuin taistelee edes omastaan, sitä tässä nyt pyritään vahvistamaan. Mutta ujo pikkulikkani on kuitenkin kasvanut ja vahvistanut itsetuntoaan.

Riitun luonne näkyy myös näyttelykehässä. Kun Seita ja muutkin menevät kehään voittajan elkein ja katsovat muita ilmein ”turhaan te tänne tulitte”, Riitu tulee kehään pää alhaalla, häntä alhaalla ja suorastaan pyytää anteeksi, että hän tänne nyt on tullut kilpailemaan, vaikka täällä on muita niin kauniita ja parempia koiria. Niin erilaisia luonteet ovat. Riitu saattaa jopa kehässä heiluttaa häntää, mutta tekee sen häpeillen jalkojen välissä, eikä se ihmisiäkään pelkää, inhoaa vaan markkinatunnelmaa. Tiedän olevani roisto kun kiusaan sitä viemällä sen kehään, mutta kun se on parempi kuin äitinsä rotutyyppinä, niin aina välillä yritän. Riitulla on jo kaksi serttiäkin, joten yksi vielä ja se olisi valio. Tosin kyllä ne rumatkin valion arvoilla ennenkin ovat komeilleet.

Tänään muuten on Melinan toinen pentukoulupäivä, saapas nähdä, miten väsynyt se nyt on kun on koko päivän riehunut laumassaan