Olipa taas eilen päivä. Olimme kaikki sekä koirat, että minä ”puolikuolleita” väsymyksestä. Yöllä pyyhkäisi sellainen ukkosrintama yli että oksat pois. Tai eipä sitä pyyhkäisemiseksi oikein pääse sanomaan, se roikkui ihan meidän talomme päällä kauan, liiankin kauan, ainakin jos Siiriltä kysytään. Siiri-ressu pelkää ukkosta ja myös armeijan koneita, jotka aika useinkin harjoittelevat tässä yläpuolella.

Jyrinä ja salamointi valkaisi koko tienoon ja vesi valui katolta alas niin, että kun yritin aamuyöstä päästää koirat ulos asioilleen, tuntui että oven edessä oli ikään kuin muovinen suihkuverho, niin kovaa vesi taivaalta tuli kuin rännistä.

Salama rikkoi tietokoneeni modeemin. Kun ajoin Vammalaan puhelinosuuskuntaan modeemia vaihtamaan oli siellä kiikkalaisten jono samalla asialla. Paikallisesta Osuuspankista salamanisku kuulemma lennätti koko sähkötaulun seinästä ja rikkoi koneet. Minä ja me mjuut jonossa seisseet kiikkalaiset pääsimme siis vain pelkällä säikähdyksellä ja modeemin vaihdolla.

Vaan eipä sitä ihan pelkällä säikähdyksellä kuitenkaan päästy, illalla oksensi muutama pentu ihan piimäksi muuttunutta maitoa ja yksi kakkasi melko löysät kakat. Se on se kimppaantumisen laki, kaikki samalle päivälle,

Minä tietysti näin silmissäni Seidan edellisen pentueen kohtalon, hehän saivat tappavan corona-virusripulin ties mistä ja kolme seitsemästä menehtyi. Olin siis paniikissa ja tosi kauhuissani, onneksi sain ihanan eläinlääkärini Suvin kiinni. Suvi ei vastannut puhelinsoittoihin vapaalla kun oli ja lastensa kanssa, mutta kun panin huoleni tekstiviestillä, hän soitti ja kehotti ajamaan klinikalle, jonne hän itse lupasi lähteä.

No minä suorastaan ”heitin” viehättävät pennunkatsojat ulos, onneksi ymmärsivät, ja ryhdyin asentamaan pentuhäkkiä autooni.

Seita parka juoksi tosi hädissään perässäni kun kuljetin pennut kaksi kerrallaan häkkiin, lahjoin aikuiset makupalalla jäämään kotiin ja ajoin hakemaan Riitta-siskoa. Klinikalla sitten nesteytettiin pari pentua ja annettiin rohdot. Onneksi ne ovat läskejä, kiitos huolellisen Seita-äidin. Syy ei välttämättä selvinnyt, mutta se saattaa olla lisäruoka, se saattaa olla myös se, että meillä yöllä pelättiin ukkosta. Seita oli peloissaan, koska porukan vanhin Siiri oli paniikissa. Stressihormonit siis jylläsivät.

Tänään on tilanne tosi hyvä, pennut reippaita ja syövät hyvin. Olen silti sitä mieltä, että ei vara venettä kaada ja oli hyvä, että pääsimme tutkittavaksi. Kiitos siis Suvin, joka omalla vapaa-ajallaan tuli helpottamaan paniikkiani, niin ja kiitos myös sisko Riitan, joka tuli yöksi minulle tueksi ja ”henkipussiksi”. Minusta pidetään huolta.