Sade jatkuu, kiusallista, etteivät pikkuiset ollenkaan pääse ulos. Ne ovat kuitenkin vielä niin pieniä, että kastuessaan jäähtyvät ja kun niillä vielä huomiseen asti jatkuu se antibiottikuurikin, ei toivoakaan päästä ulos, vaikkei niin kylmää sateesta huolimatta olekaan.

Nyt laatikossa ollaan jo paksuja ja tyytyväisiä, tiedän hätäilleeni ehkä turhaankin, mutta koskaan ei voi olla liian varovainen. Suosikki eläinlääkärini Suvi juuri eilen kertoi 7-viikkoisista rottweiler-pennuista, joista siinä iässä vielä kolme kuoli. Koska ripuli oli niin paha. Pieni pentu kuivuu ripulin saatuaan tosi herkästi. No täällähän ei varsinaista ripulia ollut, kaksi pentua oksensi maidon ja yhden pikkumasu oli vähän löysällä. En siltikään kadu, että suhasin koko porukan häkissä klinikalle ja samaa sanoi Suvikin.

Suvi muuten ihan vapaaehtoisesti eilen soitteli, kysyäkseen miten meillä voidaan, mahtava lääkäri, sellaiseen palveluun ei ainakaan Helsingissä ja Tampereella eläinlääkärillä ole edes aikaa ja mahdollisuutta, josko aina lienee haluakaan.

Sain muuten taas sähköpostia tuntemattomalta blogin lukijalta. Moitiskeli minua, etten joka päivä kirjoita. Sanoi aloittavansa päivänsä blogia lukemalla ja koirien elämää seuraamalla. Kiva kuulla ja yritänhän minä ainakin joka toinen päivä, tämä vaan lauma tästä koko ajan kasvaa ja kiirutta pitää, enkä aina keksi mitään järjellistä, tai ainakaan hauskaa kirjoitettavaakaan. Sitäpaitsi tämä konekin on muutaman kerran temppuillut ukkosen jäljiltä.

Eilen muuten siskoRiitan, sen ylikoulutetun koiranhoitajan kanssa, trimmasimme isoäiti Amaliaa. Amelie-Sofie on ryöpsäyttänyt pohjavillaa kohdun poiston jälkeen siihen malliin, ettei se kohta mahdu paksun villansa kanssa ovesta sisään ilman ahtaajaa tulemaan. Se on myös syönyt itsensä varsinaiseksi matroonaksi. Se imaisee aina oman kuppinsa ennätysajassa ja lähtee sitten kärkkymään muille kupeille. Siiri-mummi murisee, eikä päästä ketään kupilleen, ellei itse vapaaehtoisesti jätä kuppia tyhjentämättä. Myös ujo pikkulikka ”varsinainen Anteeks-Nieminen” eli Riitu on sen verran ruokaa rakastava, että kupillaan se murisee.

Amelie-Sofie seisoi trimmauspöydällä ja Melina myös tahtoi sinne, se metsästi innoissaan mummiltaan tippuvia karvatoloja ja syöksähteli niiden perään tapansa mukaan.

Sinisessä unelmassakin, missä se nyt on Seita-mamman mielenrauhana takia, oman Miina-mammansa kiusana, se syöksähtelee samaan malliin sisään ja ulos kuin eilen karvatollojen kimppuun. Tuntuu pahalta päästää Melina aina lähtemään Riitan ja Jussin luo, mutta Rolle rakastaa sitä ja Seitakin hermostuu siihen, koska se on koko ajan yrittämässä pentulaatikkoon.

Huomenna lähdemme Miinan, Melinan ja Riitun kanssa Hämeenlinnan näyttelyyn ja sunnuntaina Valkeakoskelle. Rolle ja Nero joutuvat jäämään kotiin, koska Riitulla on juoksu parhaimmillaan, ei Rollen ja Neron esiintymisestä tulisi mitään. Saapa nähdä, mitä Melina näyttelytouhuista tykkää.