On ollut taas pari päivää välissä kirjoittamatta. Pakinoin täällä paikallislehteen ja tämänviikkoisen pakinan kanssa oli työ ja tuska keksiä kunnon innostavaa aihetta, vatkasin tätä pakinaa tosi kauan, enkä sitten loppujen lopuksi ollutkaan siihen tyytyväinen. Keskikesällä on niin vaikea keksiä aiheita, muistan sen toimitusajoiltanikin.

Keskiviikkona tulivat kotiin Siiri, Nero ja Amelie-Sofie. Melina ja ujo pikkulikka Riitu jäivät vielä Siniseen. Seita istui laatikossa ja nosteli muristen suupieliään. No tilanne rauhoittui nopeasti ja päästiin jo metsäänkin lenkille yhdessä.

Koko yön Seita edelleen vietti pentujensa kanssa laatikossa. Amelie on aina rakastanut pentuja ja se vietti melkein koko yön laatikon lähellä tarkkaillen. Kun Seita sitten yöllä tuli pissalle ja juomaan vettä, kiiruhti Amelie pentuaidan viereen ja sai Seidalta oikein kunnolla kyytiä. No Amelie peräytyi, ei alkanut riidellä, ei edes murahtanut, vaan päinvastoin rauhoitti tilanteen väistymällä ja sanomalla, että oli vain tarkistamassa, että pennuilla on kaikki ok.

Aamulla kun tulimme aamulenkiltä metsästä yritti Siiri ehtiä ennen  Seitaa keittiöön, Eipä onnistunut, Seita varoitti pahasti, onneksi Siiri siirtyi, se on kuitenkin porukan vanhin ja on jo muutaman kerran aikaisemmin huomauttanut Seitaa, ettei pidä nuorten vanhemmilleen kukkoilla. Mutta näissä pentuasioissa Siiri heti luopui. Ei edes sanonut mitään.

Ujo pikkulikkani ”näkymätön lapseni” Riitukin piipahti Riitan ja Jussin kanssa kauppareissun ajaksi kotipuoleen, mutta palasi tosi mielellään Riitan ja Jussin kanssa Melinan, Kaapon ja Kiiran kanssa leikkimään. Kaapo ja Kiirahan ovat kasvattejani, jotka asuvat Riitan tyttären perheessä Tampereella, mutta ovat nyt hoidossa täällä , kun muu perhe matkailee.

Melinaa minun on ehkä eniten ikävä, kun se on jo kauan ollut Sinisessä unelmassa, mutta onhan se jo ehtinyt leimautua minuunkin sekä pentulaatikossa, että toista kuukautta sen jälkeen. Rolle leikkii siellä Melinan kanssa ja Seita varmaan antaisi sille vielä kovaa kyytiä, koska se tuskin malttaisi pysyä erossa pentulaatikosta, onhan se lähtenyt sieltä ”suureen maailmaan”  vasta vajaat pari kuukautta sitten. Turvallisempaa siis Melinalle toistaiseksi, mutta ensi viikolla sekin tulee kotiin, näin on päätetty, ikävä alkaa olla ihan kamala.

Laatikossa on ihan hurjan rauhallista, sieltä ei parkunaa kuulu muulloin kuin silloin kun pentu on eksynyt mammansa selän taa, muuten siellä nukutaan sulassa sovussa äiti ja lapset. Olen opetellut tunnistamaan niitä turkissa olevien merkkien avulla, koska tällä hetkellä ne ovat kaikki musta-valkoisia, vaikka selvästi ovat jo kaikki saamassa äitinsä ja isänsä värit.

Yksi pojista on varsin valkoinen, sillä on mustia pieniä palloja muutama kappale turkissa ja se on ainoa, jonka heti pystyy muista erottamaan. Sen kennelnimeksi tulee On The Rocks, tytöt ovat Ode to Joy eli Oodi Ilolle, Beethovenin 9:n sinfonian loppuosa, joka myös on Eurovision ja EU:n tunnus, toisen tytön nimi on englantilaisten vakiohokema O´Dear. Englantilaisethan aina sanovat sivistyneesti O´dearinsä, mutta sen voi kääntää myö muotoon Voi kulta, voi Rakas. Seidan eka pentueessahan on Kaapo ”Herran Jestas”-koira, se syntyi ensimmäisenä ja oli vain 120 grammaa, siksi perinne jatkuu tässä pentueessa tuolla ”hyvä tavaton” koiralla.

Muut pojat on myös nimetty ja viikonloppuna ne saavat viralliset nimensä ja ne kuvataan ja lähetetään sivuille näytille. Nimet ovat siis O´Dear, Ode To Joy, On The Rocks, Only You, One and Only, On and Off (sellainen Nonstoppihan schapendoes on), Once More (ja vielä kerran myös) ja isä Neron kunniaksi tein uuden drinkin Ouzo Nero. Siinä siis viralliset nimet, jokainen ostajahan saa antaa oman nimensä, mikä miellyttää.  

Ai niin, olen koko ajan ihmetellyt, kun vauvat ovat niin rauhallisia, sellaisia kuulemma leikatut vauvat ovat, tuli todistetuksi oma ja Riitta-siskon epäily, että ne ovat rauhallisempia, koska ne eivät ole joutuneet kulkemaan sitä raskasta matkaa ahtaan synnytyskanavan läpi.