Pian eletään laatikon jännittävintä aikaa; silmät aukeavat, pikkuveijarit yrittävät kävellä ja pian ne huomaavat, että laatikossa asuu säännöllisesti myös lauma pikkukavereita. Ne myös pian oppivat, että kun tarpeeksi kovaa ja vaativasti kiljuu, tulee maitoauto paikalle pikavauhtia. Pian ryhdytään kokeilemaan muutakin ruokaa kuin äidin maitoa, pikkuäiti on kyllä jo nyt kovilla kun kaikki kahdeksan vauvelia ahtautuvat yhdessä jalkoväliin.Tänään pennut siis täyttävät 12 päivää ja millä hetkellä tahansa näen ensimmäisen tutkivan ja kysyvän pikkukatseen.

Juuri tätä kirjoittaessani laatikosta kuului pieni kirahdus ja Seita juoksi sinne syöttämään. Se on ressu tosi huolellinen äiti. JA MITÄ NÄINKÄÄN, ensimmäiset pikku katseethan ne siellä jo loistivat. Ihan siis aikataulussa ollaan. Kävelemäänkin jo yritteleveät opetella, tosin ovat senverran hyvin syöneitä ja paksuja, että vielä se käveleminen on enemmänkin muksahtelua sivulta toiselle kyljelle.

Tämä pentue on niin kovin rauhallinen ja meluamaton Miinan pentueeseen verrattuna, että meinasi mennä tämä virstanpylväs ihan ohi. No nyt siellä ollaan sitten jo pikku ”tihrusilmiä” ihan jokainen. Nämä ihan tosissaan nukkuvat paljon ja hereilläkin ollessaan ovat niin hiljaisia, että silmien aukeaminen meinasi mennä ohi. Aikaa kuluu paljon vielä emon hoidossa.

Seita raukkaa pitää kovasti suihkuttaa haavasta, se vähän punoittaa, mutta ei Seita sitä arista, nisät ovat vähän myöskin rikki. Koska karvat ajeltiin kokonaan leikkauksessa pois ja se ärsytti ihoa valmiiksi ja nyt kahdeksan pennun kuudentoista etujalan kynnet raapivat paljasta ihoa, jossa ei karva ole antamassa suojaa. Uskomaton määrä pieniä teräviä kynsiä siis raapimassa, sillä ”taistelu leivästä” on kovaa ihan pienestä pitäen. Yksinkertainen laskutoimitus kertoo, että jos kerran pennuilla on etujaloissa molemmissa neljä kynttä, siis kahdeksan kynttä per pennun etujalka, kannuskynttä ei lasketa, koska se ei nisään ylety.  Seitaa raapii siis ”nälkätaistossa” kahdeksan kertaa kahdeksan eli yhteensä 64 pikkuista terävää kynttä. Uskomaton määrä, ei siis ihme, että iho punoittaa. Onneksi ei Seita sitä kuitenkaan arista, mutta rakastaa kyllä tulla suihkuun ja pitää lämpimän veden kosketuksesta ihollaan.

Tänään muuten on inhottavan sateinen ja pilvinen päivä. Ujo pikkulikkanikin tuli eilen kotiin, olemme olleet pellolla ja metsässä, mutta nämä hienohelma vanhukset; Nero ja Siiri suorastaan inhoavat sadetta ja märkää ruohoa, joten lenkit jäävät lyhyiksi ja koirillakin on tylsää. Ripillä siis varsinkin, koska Seita ei nyt leiki sen kanssa niin paljon kuin tavallisesti, sillä on noitten ujon pikkulikkani sisko- ja velipuolia liuta paimennettavana.

Minä sen sijaan odotan innolla olympialaisten avajaisia, saapa nähdä, miten siellä päin maailmaa menee, en ole urheiluhullu, mutta katselen kyllä kisoja, myös jääkiekkoa ja jalkapalloakin ja tunnen isänmaallista ylpeyttä, kun suomalainen pärjää, vaikkei tämä nykyurheilu todellakaan puhdasta ole.

Silti, ainahan nuo avajaiset ovat olleet mahtava spektaakkeli ja joka maa aina yrittää lyödä laudalta edellisen järjestäjän. Katsellaan yhdessä Neron kanssa urheilua tv:stä muutenkin. Nero makaa kainalossani sohvalla ja on niin isäpoikaa ja isoisää; pappakoiraa että.