Voi kultaista Neropappaani. Se kyllä viihtyy Sinisessä Unelmassa Riitan ja Jussin ja siellä olevien lastensa Manun ja Miinan kanssa, se sietää Rollen rajut tassulla lyömiset ja härnäämiset, koska Nero on niiiiiiiiiiiiin kiltti ja rauhallinen, mutta minua se on silti kaivannut.

Viime yön se vietti tiiviisti kainalossani. Oli sängyssäni varmuuden vuoksi valmiina odottamassa, ettei sekuntiakaan menisi hukkaan. Se nukkui pää kaulallani ja kuorsasi tunti tolkulla, tavallisesti se lähtee puolen tunnin sisään lattialle, koska sen tulee kuuma, nyt se vaihtoi hetkeksi peiton alta kainalostani selkäni taakse, mutta tuli taas pian takaisin. Niin me sitten nukuttiin koko yö tiiviisti yhdessä, otettiin  kahden viikon öiden ero takaisin. Saa nähdä riittikö se vielä. Nytkin se nukkuu makuuhuoneen sohvalla, joka on kiinni pöydässä, jolla tätä kirjoitan, katsoo aina välillä palvoen minua silmiin ja jatkaa uniaan.

Siiri mummelikin näyttää kaivanneen "pikkuveljeään". Siiri oli noin kahdeksan kuukauden ikäinen kun nero minulle tuli neljän kuukauden ikäisenä ja siitä asti ne ovat olleet kuin paita ja peppu, ovathan ne saman isän lapsia, eli puolet geeniperinnöstä tulee "samasta lähteestä". Ei ole muuten huono lähde, ei terveyden, eikä luonteenkaan puolesta. Siiri on 11 vuotta, Nero 10 ja puoli vuotta, eikä kummallakaan ole ollut mitään sairauksia, muutamia Neron korvatulehduksia lukuunottamatta. Vanhuuttaan joskus nivelet kolottavat, mutta hyvällä ruoalla lievät kolotusontumisetkin on saatu kuntoon.

Nyt on siis rauha maassa tai talossa, mutta pentulaatikossa vauhti kiihtyy kiihtymistään. Mukulat ovat pidempiä aikoja päivästä hereillä, ovat tottuneet leikkimään ulkona vapaammin ja isommassa aitauksessa kuin pentulaatikko.  Kohta pitää laatikkoa laajentaa ja avata sen toista reunaa, niin, että pennut pääsevät välillä keittiöön vapaasti juoksentelemaan silloin kun ulkona ei voi olla niin pitkään.

Nyt alkaa olla aika myös valita Ruotsiin lähtevä poika. Ruotsin kennelliitossa työskentelevä tyttö on valinnut tämän pentueen mm. tämän pentueen isän, sen toisen ihanan Neron luonteen vuoksi Hän myös kertoi vasta nyt huomanneensa, että syy schapendoesin valisemiseksi hänen rodukseen, oli Foppa Amelien poika. Lotta oli nähnyt Foppan sotilaskoulutuksessa (Foppahan siellä "pesi" sujuvasti rotikat ja "sakemannit" teräväpäisyydellään), Lotta oli ihastunut rotuun ja vasta nyt tajusi, että Foppa tuli minulta. Hieno juttu, eniten siitä nautti ja sitä "hehkutti" Foppan Sussi-mamma.

Niinpä nyt on sitten paineet osata valita oikein Lotalle  pentu, joka on hyväluonteinen (nämä kyllä ovat kaikki) ja samalla myös sopii näyttelykoiraksikin, eipä vähän pyydetty. Minä kun  en voi, enkä halua edes kasvattaa näyttelykoiria, enkä voi sitä taata, vaikka itselläni onkin ollut onnea saada hyvät koirat, millä kasvattaa.

Joka tapauksessa ensi viikolla pikkupennut saavat mikrosirut ja silloin viimeistään pitää lähettää Ruotsin paperit, jotta Lotta voi pentunsa noutaa. Huhhuh.