Miten vähään sitä voikaan olla tyytyväinen tällaisena kesänä. Ulkona ei ole tänään satanut, aurinkokin on jopa näyttäytynyt hetkittäin ja lämpömittari on kivunnut 15 asteen yläpuolelle (hädin tuskin, mutta kuitenkin). Pikku riiviöt ovat voineet ulkoilla aika monta tuntia, ja ne ovat nauttineet ruohossa telmimisestä. On se jännä, miten äkkiä ne tottuvat isompaan ulkoaitaukseen ja tuulen tuiverrukseen pikkuturkissaan. Ne suorastaan lentävät kainalosta, kun huomaavat ulko-ovella, minne ollaan menossa. Hyötyliikuntaa parhaimmassa muodossa kun juoksuttaa kaksi koiraa kerrallaan kainalossa pihalle ja taiteilee niitten riemunkiljahdusten aiheuttaman rynnäkön kanssa niin, etteivät ne putoa innoissaan jo portaille.
Nyt sitten alkavat olla kaikki pennut ”merkittyjä ja niillä alkaa olla jo kutsumanimetkin. Ensi viikolla laitetaan mikrosirut ja tehdään lääkärintarkastus, että kaikki on kunnossa ja sitten onkin lopullisten valintojen vuoro. Tällä hetkellä tuntuu, että alkuperäiset valinnat pitävät. Minulla muuten on vielä yksi poika myymättä, en ole sitä edes vielä ilmoitellut, kun olen halunnut ensin katsoa, tuleeko kaikille kunnon purenta ja pojille ne ”miesten merkit”. Jos käy niin, että kaikilla ei purukalusto ole kunnossa tai muuta pientä virhettä löytyy näin kuusiviikkoisena, on hyvä, että vielä on valinnan varaa. Yhtä poikaa ruvetaan myymään sitten vasta ensi viikon jälkeen, kiirettä ei ole. Nämä ovat kaikki niin mainioita, että saa joku niistä olla pitempääkin, siihen saakka kun saa kunnon kodin. Se on kaikkein tärkeintä.
Eilen kävivät tamperelaiset ja turkulaiset katsomassa pentujaan, turkulaiset valitsemassa omaansa ja hyvin menivät heidän mieltymyksensä ja minun ajatukseni heidän toiveistaan yhteen, Sama lopputulos kummallakin. Yksi pojista muuttaa siis Ruotsiin ja siitä kuulemma tulee Pekka, koska kaikki suomalaiset kuulemma ovat ruotsalaisten mielestä Pekkoja, nauroi Lotta, uusi ruotsalainen ystäväni. Lupasin kuitenkin, etten pentupakettiin laita ”en finne igen-pojalle” kuitenkaan puukkoa mukaan. Lotta tuntuu tosi kivalta ja huumori-ihmiseltä, sanoi, että on hullu, johon minun oli helppo sanoa, että tervetuloa sitten joukkoon vaan.
Muutaman viikon päästä tapaan hänet ja silloin sitten lähtevät viimeisetkin tämän pentueen lapset ja Oodi jää totuttelemaan Melinan ja Rollen kaverina. Se jää, vaikka siinä mitä vikaa olisi, en unohda koskaan sitä hetkeä, jolloin se ensi kerran rääkäisi oltuaan ensin monta tuntia puristuksessa synnytyskanavassa. Se Oodi ilolle ei unohdu koskaan.
