Meillä on kiertävä kenkänäyttely. Oodi tuo joka päivä tarkkaan valitun sorttimentin eriparisia kenkiä olohuoneen ja makuuhuoneen lattialle. Ei se koskaan niitä syö, mutta tapa, millä se ylpeänä pää pystyssä kantaa ne näytteille, antaa aavistuksen siitä, minkä kenkäkauppiaan ja taiteilevan sellaisen maailma onkaan menettänyt kun Oodista tuli koira. Onneksi siitä tuli koira, minun lemmikkini. Suosituimmat ja liikkuvimmat ovat aina aamutossuni. Hyvän aamujumpan saan  joka aamu kun toinen tossu yleensä löytyy makuuhuoneen tai olohuoneen nurkasta, mutta sitä paria pitää yksijalkaisena hyppiä etsimässä hyvänkin aikaa.

Oodi on reipas ja vilkas ja aina ystävällinen. Sen lempiharrastuksia kenkänäyttelyn järjestämisen lisäksi on ”vanhusten rääkkäys”. Se rakastaa kiusata Siiriä, Amelieta ja Neroa. Se pyörii molempien mummujen edessä ja nuolee niiden partaa, mitä enemmän ne murisevat, sitä enemmän se nuolee ja nauttii. Neron kanssa se on omaksunut Rollen tavan kiusaamisessa. Se nyrkkeilee etutassuillaan Neroa kuonoon. Nero nauttii näköjään itsekin siitä, se heiluttaa häntää, irvistelee ja murisee ja yrittää olla kamalan pelottavan näköinen, lainkaan siinä onnistumatta.

 Oodi on hämmästyttävän oppivainen, ymmärtää puhetta jo varsin paljon ja tulee häntä heiluen luokse kutsuttaessa, tai tulee ainakin silloin kun sille sopii. Tytön etuhampaat ovat juuri vaihtumsaa ja alhaalta ovat jo kulmahampaatkin tippuneet. Pikkuressun suu on ”kuin huolimattoman hammastarha”. Hampaat ovat kuitenkin oikeassa järjestyksessä, etuhampaat, jotka ovat vaihtuneet ovat vahvat ja purenta on ihan kunnossa, vaikka tällä pentueella onkin papereissa eläinlääkärin maininta viidelle lievästä yläpurennasta, oodi mukaan lukien.

Uskon sen eläinlääkäri-kasvattajan sanontaan, että olisikin parempi jos luovutusiässä olisi lievä yläpurenta. Ainakin meillä on loistava purenta, samoin oli Oodin velipuolella uunolla (Kuuraparta), nyt sillä on kahdeksas sertti jo plakkarissa, samoin Oodin isällä oli luovutusiässä lievä yläpurenta.

Saa nähdä, miten purenta vielä muuttuu, kokemukseni mukaan se ei enää hampaiden vaihduttua muutu.

Nyt on sitten valkeus taas kadonnut ja täällä ”pussin perällä”, missä asun olisi tosi pimeää, ellei muutama jouluvalo julistaisi joulun tuloa ja sen myötä kevään lähenemistä. Joulustahan on aina yhtä pitkä matka ensi juhannukseen kuin viime vuodenkin juhannukseen. Poltetaan jouluvaloja, kirjoitellaan kortteja ystäville ja ajatellaan valoisia ajatuksia, se antaa hyvän ja valoisan mielen.

Tyttäreni, jolla on vain puolet omasta koiramäärästäni, osaa suhtautua oikein ja valoisasti tähän kurakauteen, jolloin hiekkaa tulee sänkyyn saakka. Laura sanoi hankkivansa aurinkolampun sängyn viereen ja yrittää kuvitella makaavansa hiekkarannalla. Idea on vapaasti ”varastettavissa”.