Voi, miten aika rientää. Nyt tietysti luulette, että on ollut jouluhössötystä, enkä siksi ole aikoihin kirjoittanut, vaan eipä kuitenkaan. Joulumieltä toki on ollut jo jonkin aikaa kynttilöitä polttaessani, mutta kiire on ollut tuolla luottamusmies tehtävissä. Valtuuston budjettikokous ja sitä edeltävät seminaarit ovat tosissaan työllistäneet. Valtuusto istui viime maanantaina 15 ja puoli tuntia.

Lähdin aamulla kahdeksan jälkeen ja olin kotona seuraavan päivän puolella. Koirat onneksi olivat päivällä Sinisessä Unelmassa ja Jussi oli tuonut ne illalla kotiin. Tuli niille silti pitkä päivä ja kun sitten yhden jälkeen yöllä olin kotona, oli ihanaa tulla kotiin kun ikkunoissa näkyi koiranpäitä ja heiluvia häntiä.

Seuraavana aamuna oli sitten aikainen herätys, ehdin nukkua muutaman tunnin ja herätys oli neljän jälkeen. Koirat ulos pimeälle pihalle, jossa sentään loistaa muutama jouluvalo. Koirille ruokaa ja tien päälle. Edessä oli lähtö Tallinnaan, oikeastaan tämän vuoden ensimmäinen lomamatkani. Olin siellä ”viidentenä pyöränä” entisen esimieheni Holopaisen Pekan ja vaimonsa kanssa sekä Sunnuntaivekkarin ohjaajan Tiihosen Ekin ja vaimonsa Siljan ”riesana”.

Molempien pariskuntien traditioihin kuuluu Tallinnan matka juuri joulun alla, sinne vonkasin mukaan ja ihanaa oli. Molemmat pariskunnat viettivät matkan aikana hääpäiväänsä ja Siljalla oli suuri syy juhlistaa elämään muutenkin, Silja on juuri voittanut syövän ja on hyvää vauhtia toipumassa. Silja on syntynyt Virossa, mutta muuttanut jo pienenä Suomeen vanhempiensa kanssa sotaa pakoon. Tapasimme matkalla Siljan enon vaimon, jonka luona vierailimme, kävimme taidemuseossa, joulukirkossa kuuntelemassa koululaisten lauluja ja Raatihuoneen torilla perinteisillä joulumarkkinoilla.

Olen usein ollut Tallinnassa, mutta nyt on ollut muutama vuosi väliä. Uskomaton muutos Neuvosto-Eestistä, jossa ensimmäisen kerran olin -70-luvulla ja itsenäisyyden alusta -90-luvun alusta tähän päivään. Aikanaan eivät virolaiset voineet julkisesti viettää joulua, tapasin aikanaan Turussa Eestin tv;n silloisen johtajan, joka oli sallinut joulukirkon ensimmäisen kerran televisioitavaksi. Ihana ja raju muutos oli tapahtunut.

Tulin kotiin ajettuani perjantai-iltana jouluruuhkassa Hesan läpi ja joululiikenteessä koko matkan Helsingistä Tampereelle ja tänne kotiin. Riitta ja Jussi olivat tuoneet koirat, jotka koko viikon olivat olleet heillä hoidossa. Taas oli kuusi päätä ja kuusi heiluvaa häntää näkyvillä olohuoneen ja keittiön ikkunassa. Voi niitä ”koirain kirkonmenoja” kun jokaisen piti saada ilmaista ilonsa tulostani ja kertoa, miten oli kaivattu ja vähän kannellakin siitä, mitä oli tapahtunut sillä aikaa kun minä humpsuttelin maailmalla. Oli aika ruuhka sängyssä kun kaikkien piti saada ainakin hetken nukkua lähellä, vaikka tuli miten kuuma tahansa, sinniteltävä oli.

Voiko olla mitään vilpittömämpää kuin uskollinen ihmisen paras ystävä? Onneksi tulee joulu ja kokoukset ovat ohi, ainakin hetkeksi. Me vietämme yhdessä täällä oikein maalaisjoulun, vaikkei luntakaan tulisi. Olen saanut vuokraisännältä luvan ottaa metsästä kuusen, sen haemme koiraporukalla aatonaattona ja sitten sulatan omasta metsästä tehdyn vihdan joulusaunaan, syömme jouluaterian ja avaamme yllätyspaketteja, kunhan onnistun niitä tekemään salaa kuuden kuonon haistamatta.  Ja minä saan niiltä taas lahjaksi jouluilon ja uskollisuuden.