Tämän joulun olen viettänyt ensimmäistä kertaa yksin. Lapset ovat pääkaupunkiseudulla omissa perheissään ma Sinisen Unelman porukka viettää omaa jouluaan. Viime vuonnahan vietimme Riitta-siskon ja Jussin ja koirien kanssa yhteisen joulun Sinisessä Unelmassa. Tänä jouluna halusin viettää aaton uudessa kodissani. Olen rakentanut pikkuhiljaa tänne joulua. Jouluvalot ulkona ja sisällä luovat tunnelmaa tähän pimeyteen. Ja enhän minä yksin ole; joulua kanssani viettävät kuusi parasta ystävääni; Siirillä ja Nerolla on jo yhdestoista joulu kanssani, Amelie-Sofiellakin jo kymmenes joulu ilonani, Seita viettää kuudetta joulua, Riitu neljättä ja Oodi ensimmäistään. Ja tietenkin kaikkien (en kerro monenko) joulujeni muistot ovat myös seuranani.
Aattoiltana katoin itselleni pöydän kauniisti, olin ostanut hyvää lohta, muutamia omia suosikkisillejäni ja mätiä, jota rakastan. Tein itselleni mielirosollia ensimmäisen anoppini reseptin mukaan ja nautin viinistä ja Linjeakvaviitista ja joulun tunnelmasta. Ennen ateriaa sulatin saunaan juhannuksena tehdyn vihdan ja kävin”juhannusjoulusaunassa”.
Olin tehnyt koirille omat joulupaketit ja Riitan tyttö Hanna, jolla on Seidan Kaapo ja Amelien Kiira, oli tehnyt myös jokaiselle koiralleni omat paketit. Vanhoilta joulukoirilta paketin aukominen sujui kevyesti, mutta ensikertalainen Oodi juoksenteli huolissaan oma pakettinsa suussaan toisen luota toisen luo yrittäen selvittää, mitä piti tehdä ja samalla vahtia molempia pakettejaan, ettei kukaan niitä vie. Paketit kun eivät tahtoneet pysyä suussa yhtaikaa. No selvittiinhän siitäkin ja rayha laskeutui joulutaloon. Joulupäivä oli samaa rauhaa, pääosassa koirat ja rauhallinen ulkoilu metsässä ja pellolla.
Tapaninpäivänä saimme kauan kaivattuja vieraita kun Jenna tuli Järvenpäästä Roope-pojan ja Neron Ruotsissa syntyneen Valma-pennun kanssa. Oodille Roope oli hieman vieras ja pelottavakin, Oodi räksytti sille pellolla kuin kylärakki, mutta Valmasta ja oodista tuli heti kaverit, vaikka oodi on puolitoista kuukautta vanhempana kookkaampi ja vankempi paljon kuin Valma.
Tosi suloinen pentu, pieniluinen ja kevyt kuin isänsä, mutta minusta se kuitenkin on enemmän äitinsä Yayan näköinen. Kova oli hyppelemään niin kuin Nerokin. Aina kun tulen kotiin, ryntäävät muut yhtaikaa luokseni, Nerolla on joka kerran malttia odottaa, että koko muun ”rytmiryhmän” hyökkäys on ohi ja sitten se esittää oman ilotanssinsa. Uskomaton vanha uros; se hyppää etupään ylös ja sitten takapään ja keinuu siinä tahdissa kuin lasten keinulauta ja osoittaa siten ilonsa minulle, samanlainen hyppyheikki, vai pitäisikö sanoa hyppysirkka oli myös Valma. Yö meni muuten hyvin, mutta Oodin piti myös yöllä vahtia Roopea ja haukkua varmuuden vuoksi sille uhkauksia. Taisi se vähän ihmetellä, mikseivät muut vahtineet Roopea, mutta kuuliaisesti piti vahtivuoronsa koko yön.
Oli ihana katsoa, miten Seita ja Roope edelleen olivat kuin nuoret rakastuneet, niin kuin Hollannin näyttelymatkalla, jolloin Roopesta tuli clubivoittaja ja Amsterdam-voittaja ja sillä voittajan uholla myös Seidan ensimmäisen pentueen isä Rian keittiössä. Ripi Reippanen tehtiin siellä Rian hollantilaisessa keittiössä- Ihan yhtä ihastunut Ripilapsi oli sekä isäänsä, että Jennaan kuin ennenkin.
Eilen lauantaina Jenna sitten ajoi Siirin turkin. Siirin turkki on aina ollut vaikea ja nyt vanhemmiten tosi takkuuntuva. Siiri on aina myös osannut laistaa kampaamisen, sen erikoisuus on ollut saada etutassunsa kääntymään sen seitsemään mutkaan ja kiemuraan, niin että niitä on ollut tosi vaikea kammata, siksi olen päätynyt ajamaan sen turkin muutaman kerran vuodessa. Se tuntuu itsekin nauttivan siitä. Ei tosin heti. Nytkin se seisoi trimmauspöydällä kauniisti, paitsi tassuja leikatessa, tietenkin, silloin taas käännettiin tassut ihan luonnottomiin asentoihin, ettei kone ehtisi niihin. Kun homma oli ohi, hävisi Siiri sängyn alle moneksi tunniksi ja tuli esille vasta yöllä. Oodi ei heti tuntenut sitä ja niin valvottiin taas viime yönä, kun Oodiraukalla taas oli vartiovuoro jo toisena yönä peräkkäin. Siiri on nyt siis melkein kalju, näyttää whippetiltä, niin siroluinen ja pieni se on turkkinsa sisällä ja tosi ylpeä uudesta lookistaan. Ehkä ensi yönä saadaan nukutuksi kun Oodikin jo tuntee Siirin uskallettuaan varovasti haistella sitä. Saattaa olla että kahden yötuurin jälkeen sekin nukkuu koko yön.
On taas pian uudenvuoden aatto, eilen jo kuulin kaukaa muutaman raketin paukahduksen. Onneksi naapurillani (85 v) tuskin on rakettien paukuttelutapaa ja onneksi me olemme kaukana Kiikan keskustasta. Ei varmaan kuulu tänne myöskään Vammalan paukut. Toivottavasti. Uudeksi vuodeksi on pakkasessa angervovihta, sen sanotaan rentouttavan ja poistavan ylensyönnin ja viininjuonnin turvotusta ja valmistavan tipattomaan tammikuuhun.
