Pikku villikkomme; ”paha parimme”; Melina ja Oodi saivat tällä viikolla hiihtoloman koirakoulusta. Melina sen ansaitseekin, Oodi vasta on esikoululaisen asteella. Saapas nähdä, miten hiihtolomalla nyt sitten taannutaan. Pitäisi oikeasti ehtiä käydän sen kanssa ”ihmisten ilmoilla” täältä metsästä. Sosiaalistamisen vaikeudesta muuten kirjoitti Järvisen hennakin mulle. Nyt kun Henna on muuttanut omaan unelmamökkiinsä maalle ja täyttää sitä kotieläimillä, hänkin on huomannut maalaistumisen nuorissa koirissaan. Kaupungissa tuo sosiaalistuminen tuli kuin itsestään lenkeillä, täällä maalla täytyy erikseen ”ottaa ja lähteä” sosiaalistumaan.

Niinpä!!! ja minä kun olen eläkkeelle siirtymisen kunniaksi lupautunut ihan joka ”kissanristiäisiin”, on valtuustoa, koirahallitusta, kehitysmaakauppaa, kyläseuraa ja kerran kuussa rotuesittelyartikkeli Koiramme lehteen. Jossain välissä pitäisi aikaa jäädä kotitöihin ja koirien hoitoonkin, puhumattakaan niitten kanssa ulkoilusta ja muusta koiran hoidosta. Parhaillaan muuten on kysessä viime päivät jutun lähettämisen edellä. Huomenna on taas ”kohtalokas” päivä, että juttu on lähetettävä lehden toimitukseen. Aina se on yhtä kamalaa, koskahan toimittaja olisi tyytyväinen juttuunsa? On kait se niin, että paras juttu on edelleen tekemättä, onneksi kai juuri niin on asian laita, on vieläkin jotain edessäpäin. Noissa rotuesittelyissä muuten on se ihana puoli, että tämä meidän oma tosi terve rotu nousee aina vain isompaan arvoonsa kun lukee muiden rotujen ongelmista.

Oodi-villikko on varsin reipas ja rohkea täällä kotona, se suorastaan ”kaivaa niin sanotusti verta nenästään” rääkkäämällä entistä rohkeammin meidän vanhuksia; erikoisesti Siiriä Amelieta. Neron se useimmiten jättää rauhaan. Neropappa kun on niin lempeä, se kyllä vähän ärisee kun oodi paukuttaa nyrkillä näämään, mutta samalla se nostaa pepun pystyyn sängyllä. Heiluttaa häntäänsä ja on mukana leikissä. Tämän se tekee varsinkin silloin kun ollaan lähdössä ulos.

Siiri ja Amelie sensijaan huutavat ”kurkku suorana” Oodille, Siirillä varsinkin tuntuu murina ja ärinä tulevan paljon kauempaa kuin keuhkoista asti, taitaa ihan peppureiästä saakka tulla ja ottaa komean kaiun takana olevasta seinästä. Niin kovaa Siiri huutaa vauvalle, ettei schapendoesiksi uskoisi; Afrikan savannien leijonalta se kuulostaa, samoin Amelie, tosin sen ääni on tummempi ja

Tuo enemmän mieleen lohikäärmeen tulisine liekkeineen. Ja Oodi nauttii, näyttävät kyllä vanhat rouvatkin nauttivan, molempien häntä heiluu ja ryhti sen kun kohenee, mitä enemmän Oodi nyrkkeilee.

Eilen Sinisen Unelman sakka oli täällä ensimmäistä kertaa senjälkeen kun Riitan varvas leikattiin joku aika sitten ja hän aloitti sen siivousämpäri jalassa kulkemisen. Nyt Riitalla oli vain sandaali jalassaan ja ainakin eilen meni hyvin, kukaan ei jalkaa tallonut, mikä toisaalta on ihme, sen verran vinhasti pyörii tämä kymmenen koiran karuselli aina kun toinen lauma tulee vierailulle.

Parhaillaan teen rotuesittelyä Dogo Argentiinosta ja taas eilen siunasin tätä meidän ihanaa lällärirotuamme, kymmenen koiraa yhdessä ja lohikäärmeen ääniä kuuluu vain Miinalta ja seidalta toisilleen, samanikäisiä kun ovat. Kukaan ei kuitenkaan käy toistensa päälle, muuta kuin vahingossa, silloin jos toinen sattuu toista satuttamaan. Noita Dogoja ei kuulemma aikuisina voi ollenkaan pitää yhdessä, saman perheen neljäkin koiraa on aina pidettävä erillään aikuisina.

Meidän ihmekaksosemme MelinaOodi tai välillä OodiMelina taisi saada eilen vainun jostain muustakin kuin vain myyrästä tai päästäisestä, joita niistä kumpikin kantaa sisälle tai riiputtaa ulkona suustaan. Eilen ne säntäilivät metsässäni puiden seassa sellaiseen malliin, että kyseessä oli vähintäänkin leijonan tai norsun jäljet. Kumpikin kadotti korvansa tyystin, vaikka kuinka huudettiin. Sitä vain mentiin suurriistan jäljillä kuin panssarivaunut. Olisipa ollut jännä nähdä, jos vaikka peura olisi niitä vastaan tullut, niitähän täällä olen nähnytkin. Olisiko mennyt ”pupu pöksyyn”? Pupuja me muuten jahdataan melkein joka aamu pellolla. Siinä saavat uskomattomaan vauhtiin itsensä myös vanhukset Siiri ja Amelie. Nero nyt on vauhdissa ja ”still going strong” ja ensimmäisenä jänisparan perässä ajossa. Onneksi ei näillä sitä metsästysviettiä ole kuin juuri hiirimetsälle noilla ihmekaksosilla. Kun pupu pääsee piiloon, lauma kääntyy ja oodikin laumahenkisenä seuraa aikuisia, Aamuverryttelyt siinä saa koko sakki. Ja sitten tullaan häntä pystyssä ylpeänä kotiin.