Minut oli pyydetty viikonloppuna juontamaan Suomen parhaiden näyttelykoirien Champion & Champion ja Veterab & Veteran gaalaa. Olen aikanaan juontanut sitä aika monta vuotta ja tehnyt  samaisesta gaalasta tv-ohjelmia ja yhdistänyt siihen mm huumekoirakoulutusta, kasvattajan työtä, näyttelykoiran elämästä kertovaa tarinaa ja mm koirarotuja esittelevää juttua. Kun jäin 2007 alussa eläkkeelle, jäin myös noista juontohommista pois ja sittenhän keväämmällä muutin tänne susirajan taakse. Nyt tuo kisa täytti 20 vuotta ja siksi minut oli kaivettu ”naftaliinista”. Juontamaan, enkä yhtään kadu, että lupauduin. Hieno juhla ja ihania ihmisiä, moni jopa tuli kiittämään blogistani, mikä aina vaan jaksaa hämmästyttää minua, nykyään varsinkin olen tullut niin tylsäksi. Koirat eivät ikinä tylsisty, mutta eihän se niiden vika ole, että minusta on tullut kuiva kirjoittaja.

Viimeiset kaksi vuotta gaalaa on juontanut tyttäreni Laura, joka tänä vuonna halusi vain olla juhlavieraana, koska hänen pikku veteraaninsa tiibetinterrieri Bertta oli mukana kisassa. Bertan kennelnimi on Elle e Sans Egal eli nimi on enne, (Bertta on ollut kuten n imensä;  vailla vertaa).

Niinpä se nytkin pärjäsi ihan loppumetreille saakka. Kisa on ns pudotuskisa, jossa lavalle tulee aina kaksi koiraa kerrallaan vähän niin kuin matchshowssaakin, voittaja jatkaa seuraavalle kierrokselle niin kauan jatketaan, että jäljellä on enää 2 koiraa, toinen on koko kisan voittaja.

Bertta pärjäsi loppuun saakka, se hävisi viime metreillä koiralle, josta sitten tuli vetaraanivoittaja, mutta eipä se tahtia haitannut. Bertan veli Blackie oli veteraanivoittaja 2006, jolloin juonsimme kisan yhdessä Lauran kanssa. Oli se kova paikka, kun piti olla niin, ettei Blackie silloin ja bertta nyt huomannut kuka lavalla seisoi. Kun Blackie voitti oli tuomari ulkomaalainen, eikä taatusti tiennyt, kenen koira voitti. Pakotin Lauran kuuluttamaan voittajan nimen. Vesisilmissä, mutta ylpeys äänessä Laura luki voittajan nimen.

Nytkin oli jännä kisa ja hienoa nähdä upeita näyttelykoiria. Suurin osa niistä näytti todella nauttivan esiintymisestä, eivätkä ne pelänneet yleisön hurraahuutoja ja taputuksia. Champion voittaja Ronja eli Vesa Lehtosen Who´s Queens Head näytti suorastaan elävän lamppujen ja salamavalojen loisteesta, vaikka se joutuikin tulemaan monta kertaa catwalkille. Vesa on myös juontanut kanssani ja sitten Lauran kanssa kisaa, nyt hän halusi esittää oman kasvattinsa itse. Olihan se hieno juttu, että juuri tänä vuonna hänen koiransa voitti. Kuka ei haluaisi oman kasvattinsa voittavan.

Muistan itse, miten itkin kun Amelie-Sofien ja Neron poika Roope eli Buffing Pilviparta voitti Hollannin erikoisnäyttelyn ja peittosi monta sataa koiraa rodun kotimaassa. Roope taitaa olla edelleen ainoa Skandinaviassa syntynyt schapendoes, josta on tullut Hollannin valio, mutta nyttemmin siellä on käynyt muitakin suomalaisia hakemassa serttejä. Meidän Seidallakin on serttipisteitä Hollannissa, mutta sehän onkin hollannintuonti.

Tänään muuten täyttää Roopen isukki, suosikkipoikani Nero 11 vuotta. Viime yönä se juhlisti taas vuosipäiväänsä nukkumalla koko yön kainalossani peiton alla. Ehkä se johtui myös siitä, että edellisen yön olin ollut Helsingissä tyttären luona yötä. Tänään on sitten taas tarjoiltu synttärikakkua perinteen mukaan. Kumoan niiden herkun maksalaatikon nurion lautaselle ja laitan nakkeja kynttilän virkaa toimittamaan ja siitä sitten jaetaan jokaiselle oma siivu ja nakki. Nyt kun kakussa oli 11 nakkikynttilää, saivat kaikki enemmän kuin yhden, muut viisi saivat puolitoista nakkia ja Nero loput, sen kun ei ole ikinä tarvinnut linjoistaan huolehtia. Kaikki saivat myös omat puruluut juhlan kunniaksi.

Iltapäivällä oltiin leikkimässä Sinisessä Unelmassa ja Melina ja Oodi; meidän paha pari taas puikahtivat aidan alta. Melina on tehnyt sen tänään aika monta kertaa.  Täällä oodikin työntää päänsä aidan alle ja nostaa aitaa ylös ja pakenee metsään, mutta Sinisessä se ei tahdo mennä aidan toiselle puolelle, ei lähde Melinakaan kauas, tulee portin taakse odottamaan, että pääsee aidan sisäpuolelle. Uskomaton pikkuakka. Riittasiskon oven pielessä on heidän tyttärensä Hannan tuoma huoneentaulu, jossa on päivän ohjelma;

Päästä koira ulos – päästä koira sisään.

Päästä koira ulos -  päästä koira sisään.

Niinpä mukavasti siinä päivä kuluu, mitäpä isäntäväellä muuta yhtä tärkeää tehtävää olisikaan.