Joskus todella uskon itsekin, etten ole normaali. Toden sanoakseni en enää aikoihin ole onnistunut itsepetoksessani. Hullu mikä hullu ja kaiken lisäksi vielä koirahullu. Säälittää myös sisko ja sen miehenpuoli tuolla Sinisessä Unelmassa. Heidän ristinään on ollut viisi juoksuista lohikäärmettä (lue narttua) sillä aikaa kun meikämuija pääsi mämmiä syömästä lomailemalla aurinkoisen ja lämpimän pääsiäisen Hollannissa omien koirieni kotikennelissä Rian ja Henkin luona.
Täällä Poutapirtissä olivat pikkusisko (siis meistä nuorin) aviosiippansa ja tyttärensä kanssa ja heidän ristinään olivat maanpakolainen Rolle Sinisestä Unelmasta, Amalia-kamalia ja Siirimummut sekä vana urokseni Nero. Hyvin täällä meni, ainakin väittivät niin.
Tänään sitten tehtiin taas uskomaton vaihto. Rolle ja Nero teljettiin minun autooni siksi ajaksi kun juoksuiset syöjättäret Seita-äiti ja molemmat tyrrärensä Riipsraaps, se ujo ”anteeks-Nimiseni” ja uusin pikkulikka Oodi saatiin teljetyksi sisälle. Sitten päästettiin kokeeksi Miina ja Melina Rollen ja Neron kanssa pihaan, kokeen tarkoituksena oli saada selville, joko Miina ja Melina-tyttärensä voisivat olla kotona Sinisessä yhdessä Rollen ja Neron kanssa, joka nyt vuorostaan joutui maanpakolaiseksi. Karuselli oli kyllä melkoinen, mutta neljän koiran tiuhasti pyörivän pyörremyrskyä muistuttavan sykloonin sisältä kuuli luupaavaa ärinää moilempien narttujen kurkuista.
Jos putositte kärryiltä, ei haittaa, niin minäkin. No nyt sitten vaan odotellaan, josko Jussi tai Riitta
Soittavat hakemaan tyttöjä tänne takaisin. Miina ja tyttärensä Melina ovat niitä ykkösluokan karkulaisia, joten vaara niiden katoamisesta metsän siimekseen on olemassa.
Nyt on rauha talossa, mutta ensin tietysti vanhat mummit Amalia ja Siiri sanoivat perkuleet ja moitteet karkuteillä olleille Seita-äidille tyttärineen. Seita meni lempipaikalleen sängyn alle ja sinne ryömi myös ujo pikkulikkansa Ripi Reippanen, Amalia nukkuu petillään, Siiri sängyssäni ja oodi tuolini alla.
Että semmoista tänne nyt, ei siis normaalia tänäänkään, mutta eihän minun elämäni koskaan. En kestäisi tasaista menoa, en ole siihen tottunut, enkä pääse tottumaan nytkään. Eilen ajoin Hämeenlinnaan schapendoesyhdistyksen kevätkokoukseen, missä jaettiin palkinnot viime vuoden parhaille. Buffing-kasvatteja oli joukossa monta, sekä näyttely, agility että tottelevaisuudessa. Ihanaa, että olen saanut koirat mahtaviin koteihin. Olen onnellinen senkin asian suhteen.
