Voi kun sormet syhyää puutarhatöihin- Hollannissa jo puut olivat vihreinä ja puutarhatyöt täydessä käynnissä. Täällä ei näy vielä edes ”piipan piippaa” istutetuista tulppaaneista. Verannan ikkunalla, ja muutama ulosnostettu, pikkunarsissikin alkaa osoittaa kuihtumisen merkkejä. Sipulit vaan talteen kuivahtamaan ja odottamaan istutusta maahan.

Hollantilaisesta tomaatista ottamani siemenet ovat paprikan siementen kanssa itäneet ja muutama tomaatintaimi on jo ihan pikkuisen tomaatin näköinenkin. Viime vuonna ostin taimet valmiina puutarhalta, mutta valmiiksi minitomaateista tuli vain muutama. Yritin pelastaa niitä verannan ikkunalle hieman lämpimämpään ja valoon, mutta viime kesä ja syksyhän olivat ihan kamalat valon ja lämmön suhteen. Ainoa mikä kasvoi, oli ensin Miinan ja sitten Seidan pentue keittiön pentulaatikossa vuorollaan.

Nyt Oodi (nimihän tulee Beethowenin sinfonian lopusta Ode to Joy; Oodi ilolle), se sama kappale, joka aina soi kun Eurovision tunnus ilmestyy tv-ruutuun oli sitten kyseessä Saksan-Itävällan mäkiviikko, laulukilpailut tai rakastamani Strauss-konsertti uuden vuoden päivänä.....Sen Oodin Ilolle annoin nimeksi sille ensimmäisenä syntymään yrittäneelle pennulle, joka poikittain synnytyskanavassa melkein tappoi itsensä ja seitsemän muuta sisarustaan ja Seitaäitinsä.

Kun se makasi eläinlääkärin pöydällä seitsemän muun sisaruksensa kanssa, oli melkein hengetön ja sitä hieroin, päätin, että Oodi Ilolle jää kotiin, jos hengissä selviää. No niinhän se jäi ja niinhän siinä kävi, kuten yleensä käy, että mahdoton siitä tuli. oodi on "lohikäärmeiden sukua", kuten äitinsäkin  Tulta syöksevät molemmat, jos jokin on pielessä.Aluksi se piti uutta norsunluun väristä vuodesohvaani sisävessanaan, kakkasi siihen suvereenisti ja pissasikin silloin tällöin. Vuorasin sohvan  muovilla ja kyttäsin sitä. Se vaan oli niin ovela oikea "salakusi", anteeksi ruma sana, muutta se minultya pääsi kun se salaa luikahti sohvalle yön tunteina kun tiesi minun nukkuvan.

Nyt se on jo iso tyttö ja varsinainen ulkokoira, kyttää myyriä ja piilottaa niitä tyynyni alle kun silmä välttää. Osaa tehdä tarpeensa ulos ja odottaa joka kerran valtavie aplodeja. Aikuinen siitä tuli, tai ainakin se on matkalla pennusta aikuiseksi, kun sen ensimmäinen juoksu alkoi pääsiäisen alla. Enkä minä sen kotiin jäämistä kadu, en muuta kuin ”joka toinen kurapäivä” ja niitähän riittää. Oodi on siitä ihana kakara, että se, päinvastoin kuin kukaan muu koiristani, suorastaan rakastaa kampaamista. Eilen kun tytöt kotiutuivat Sinisestä Unelmasta, se istui tuntitolkulla vieressäni lattialla kammattavana, heittäytyi selälleen ja levitti masunsakin kammattavaksi ja nautti siitä.

Äitinsä Seita ei myöskään vihaa kampaamista, mutta senpä turkki onkin aina ollut takuuvarmasti takuton, jopa silloinkin kun se imettää pentujaan. Oodilla on vielä pehmeä pentuturkki, mutta karkea karva pyrkii esiin, eikä se ehdi edes takkuuntua, kun vaatii joka päivä yksityisen kampauksen itselleen.

Viime yönä Seita taas vastasi sängyn alta tulleensa kotiin. Ei tarvitse kuin kääntyä sängyssään niin alta kuuluu tomera hännänpaukutus, että täällä ollaan taas. Vieressä makaa sen ensimmäisen pentueen lapsi, Ripi Reippanen, joka siis on vastakohta nimelleen. Ujo pikkulikkakoiranikin paukuttaa hännällään, mutta tekee sen ujosti häntä vatsan alla, joten mitään koputusta en siltä kuule. Oodi kyllä paukuttaa kuin paraskin rumpalipoika. Linjoissa sekin tapa on.

Kaikki on siis taas hyvin, vain ihana kainalokoirani Nero puuttuu, se joutuu ainakin viikon vielä olemaan vuorostaan maanpaossa Sinisessä Unelmassa. On niin tyhjää kun vessasta tultuani sänky on tyhjä. Kun Nero on kotona se odottaa ”härskisti” tyynylläni maaten, siirrän sen pään käteni alle ja vedän peiton meidän päällemme, panen toisen käteni sen ympärille peiton alla, kuulen sen syvän mielihyvän huokauksen ja sitten nukahdamme. Nero on ns ”hajukoira” se ei koskaan haise pahalle, vaan tuoksuu aina niin kuin myskille, ystävätär luuli kerran, että olen pannut siihen hajuvettä, mutta ei, sellainen on kuulemma mahdollista...Kun Olemme nukkuneet muutaman ajan, Neron tulee kuuma, se nousee vastahakoisesti ja hyppää lattialle, mutta saattaa taas jonkin ajan kuluttua tulla takaisin kainaloon. Mitä vanhemmaksi se tulee, sen kauemmin se viipyy peiton alla keräämässä lämpöä itselleen ja antamassa omaasna minulle.

Ulkona on kuiva aurinkoinenilma, nyt pannan taimet verannan ikkunalle aurinkoon ja mennään porukalla rapsuttamaan pihaa, jospa kevät etenisi rapsuttaen nopeammin.