Parina päivänä on satanut. Oodi seisoo rappusilla ja kuuntelee pää kallellaan sateen ropinaa. Sisälläkin se päästi kunnon komentoäänen kun ensimmäiset sadepisarat ropsahtivat ikkunalautaan. Sen mielestä ääni ilmeisesti oli sopimaton, uusi ja outo se ainakin oli. Oodihan on syntynyt heinäkuun lopussa eikä kunnon kesäsateita siis ole kokenut, lumisateita kylläkin.
Nyt piha vihertää ”hulluna”, vettä se vain kaipasikin. Kesäsade on ihana, kunhan se ei koko kesäksi heitä vaihdetta päälle, eikä ukkosta kaiva. Sitä ei meidän Siiri mummikaan suostu ollenkaan hyväksymään. Siiri tosissaan pelkää ukkosta, se alkaa täristä, onneksi ei sentään ihan vielä vesipisaroiden lyödessä ikkunaan, vasta parin jyrähdyksen jälkeen. Muutaman viime vuoden aikana saanut jo muutkin epävarmoiksi; ainakin Nero, Riitu ja Seita reagoivat, ilmeisesti miettivät pitääkö oikeasti pelätä, koska kerran lauman vanhinkin on paniikissa.
Muutenhan Siiri mummi on tosi pirteä, reipas ja rauhallinen. Se on alkanut elää omaa vanhuksen eristäytynyttä elämäänsä, eikä osallistu niin innolla enää nuorison riehuntaan. Nuorisoon lasken Neropapankin, vaikka se pian täyttää 12 vuottaan. Ihanan lapsellinen hössö Nepparini on edelleen.
Siiri pitää ruoka-ajoista edelleen kiinni, jättää muutaman kerran viikossa aamuruoan väliin, niinkuin on tehnyt jo vuosia, mutta aamulenkin se kuittaa makaamalla sängyssäni. Siellä se makaa ja odottaa aamuhammasharjaansa tyylillä, että jollei Muhammed tule vuoren luo, tulee vuori kuitenkin sen luo, niin kuin on koko ajan tehnytkin.
Tänä aamuna Oidipus-tyttö oli Seitikki-äitinsä kanssa hakemassa kanssani vajasta ruohonleikkuria. Seita ei ole koskaan pitänyt siitä, eivätkä muutkaan. Johtuu varmaan siitä, että kone käy bensalla ja pitää vielä aikamoista sätkätystä.
Onneksi Oodi ei sentään hyökkäillyt ruohonleikkurin kimppuun, niinkuin Amalia-Kamalia-mummu pölynimurin kimppuun. Amelie tosiaan edelleen joka kerran yrittää purra pölynimurin kuoliaaksi haukkua rätköttää sille ja hyökkäilee tosissaan sen kimppuun. Hämmästyksekseni sain muutaman nykäisyn jälkeen leikkurin säksättämään. Sisälle ne lähtivät sekä ”Seitikki-äiti” että ”Oidipus-tytär”.
Mutta kun olin aikani koneen kanssa ruohossa kahlannut (oli kasvanut jo yllättävän pitkäksi), tulivat molemmat uteliaisuuttaan kuitenkin pihalle katselemaan, vai tulivatko varmistamaan, ettei kone syönyt minua tai etten ollut hävinnyt pitkän ruohikon sekaan.
Eilen olimme vihreät Sastamalan (entisillä Vammalan) markkinoilla. Siellä vieraili myös uusin tamperelainen Eurovaaliehdokas Juhana Suoniemi, miellyttävä, hyväkäytöksinen ja sivistynyt nuori ehdokas. Ensi lauantaina tulee torille tosi kova sakki myös; Heidi Hautala ja muutamia muitakin kovia nimiä odotetaan. Olen luvannut leipoa kahvipullaa. Taitaa mennä parin litran taikina, ainakin eilen meni Eveliina Asikaisen ja Katariina Hujun tekemät isot taikinalliset korvapuusteja. Oli hauskaa tavata ihmisiä. Olen edelleen hämmästynyt siitä, että blogiani lukee niin moni, olen saanut täältäkin uusia ystäviä ihan vain netin kautta. Eilen tuli torilla tällainen uusi blogin kautta tullut ystävä ”elävänä” esittelemään itsensä. Tuntui hauskalta kun hän kommentoi Riipsraapsin kotiintuloa ihan oikeilla nimillä. Naureskelimme siinä yhdessä, miten heidänkin koirillaan on monta nimeä, niin kuin minunkin koirillani. Rakkaalla lapsellahan on monta hellittelynimeä.
Oli mukavaa jutella koirista. Niiden kautta olen saanut ystäviä ihan eri puolilta maailmaakin. Hieno harrastus. Kävi myös kättelemässä ystävällinen mieshenkilö, joka kertoi minun saaneen kunnallisvaaleissa heidän perheestään kaksi ääntä. Ihan siinä hämäännyin, en niin vahvasti kuitenkaan pidä itseäni poliitikkona, mutta olen kyllä valmis ajamaan ja ”tappelemaan” tämän uuden kotiseutuni ihmisten oikeuksista saada palveluja samalla tavalla kuin Vammalan asukkaatkin. Saanpa tpoteutettua "ilkeätä luonnettanikin samalla.
Kohta lähdetään Siniseen Unelmaan. Ostin paikalliselta maanviljelijältä hänen itsensä tekemän katiskan Jussille syntymäpäivälahjaksi. Jussin mukaan se on kunnon vanhanajan ”oikea” katiska. Saapa nähdä, käykö kala kunnon vanhanajan pyydykseen? Menen koirien kanssa sinne, Miina on ollut tänään vähän haluton lähtemään lenkille, taitavat vauvat lämmittää masussa ja väsyttää äitiään. Menen sinne, koirat odottavat siellä meitä, niitä kun ei katiskan kanssa voisi veneeseen edes haaveilla.
Riitta ja Jussi ovat juuri matkalla kesäsaareensa sitä katiskaa kokemaan. Heinisaari ja Pyttysaarihan, samaan saariryhmään kuuluvat vielä pienet Kana- ja Veljessaari, ovat Jussin isänperintöä. Niille soudetaan veneellä Sastamalan vanhan kirkon rannasta – kansallismaisemasta siis. Pian se tiedetään, onko katiskalla kalaa tullut.
