Olen ollut silmäleikkauksessa. Oikeaan silmääni on vaihdettu linssi. Niin se vaan on, että kun koiramaailmassa taistelemme silmäsairauksia vastaan, mm katarakti eli kaihi on kummitellut myös meidän rodussamme. Linjoissa  on ollut vikaa itse kasvattajarouvallakin. Niinpä, vanhuus ei tule yksin (ei siis ainakaan minulle, vaan koiralaumassahan se tulee tai on jo tullut).

Omalta äidiltänikin kaihi leikattiin, joten siellähän se linjoissa lymyää. Onneksi toimenpide on nopea ja varsin yksinkertaiselta kuulostava. Oikeasti se tuskin niin yksinkertainen on ainakaan leikkaavalle lääkärille. Potilas ei näe muuta kuin ensin silmiä häikäisevän kirkkaan valon ja sitten kauniita erivärisiä valoja. Siinä sitä makaa maha ympärilleen levinneenä tuolilla peiton alla, naama peitettynä, mikä varmasti on leikkaavalle lääkärille vain hyväksi.

Vain leikattava silmä on paljastettuna, ripset teipattuna luomiin ja luomet levitettynä apposen auki. Ensin sitä luulee, että pyrkii väkisinkin räpyttämään sitä leikattavaa silmää, mutta ihme ja kumma, niin ei käynyt. Varttitunti ja koko homma oli ohi, ei sattunut, ei pelottanut (ainakaan paljon). Olin yksityisellä lääkäriasemalla, jonka palvelu varmaan on toista kuin sairaalan poliklinikalla. Ihanat ystävälliset hoitajat ja nopea, varma hauskannäköinen mieslääkäri, joka koko toimituksen ajan piti potilasparkansa ajan tasalla, selostaen, mitä tapahtuu ja lopuksi sanoen. Että toimitus on ohi ja kaikki meni hienosti.

Maukas sämpylä juustoineen, tomaatteineen, kunnon kuppi kahvia ja lasillinen konjakkia kruunasi leikkauksen ja sitten kotiin. Riitta tuli kanssani tänne Poutapirttiin, emme uskaltaneet ottaa sitä riskiä, että kymmenen koiraa Sinisessä Unelmassa olisivat mahdollisesti käyneet tutkimassa oudon tuoksuista silmääni, siihen kun piti koko ajan tiputtaa tulehdusta estäviä tippoja.

Siispä yövyimme ensimmäisen yön täällä Poutapirtissä, missä minun kuutosillani on jokaiselle muotoutunut oma nukkumapaikkansa. Hyvin meni yö ja seuraavan olinkin täällä jo yksin, mikäli nyt kuuden karvajalan kanssa yksin voi olla.

Lauantai-iltana olimme Sinisessä koko sakki yötä. Saatiin tekosyyksi se, että paikallinen maajussi levitti pellolleen tähän viereeni ihan rehellistä sitä ”itteensä”, jota lehmistä tulee.

Tehtiin Riitalle ja Jussille puutarhahommia, istutettiin hajuherneet amppeleihin, pantiin pääsiäisnarsissien sipulit maahan seuraavaa kevättä varten ja lannoitettiin maata, juotiin kesän aloitusviinit ulkona, kun ei tarvinnut ajaa autolla kotiin..

Grillattiin ulkona ja nautittiin mahdollisuudesta olla ulkona. Koiratkin nauttivat, varsinkin oma kuusikkoni. Oli ihanan paljon ihmisiä liikkeellä. Niitä siellä Sinisessä näkyy, täällä Poutapirtissä haukut saa vain naapurin Aile 85-vuotta, joka kyllä väittää nauttivansa siitä, että tälläkin puolella on elämää- ihana ihminen.

Tänään hän jo tuli huolehtimaan, että onko minulla tarpeeksi hyvää multaa ja lannoitetta kukkamailleni antaa. Käski tuoda kottikärryt hänen puolelleen, niin hän tekee hyvän sekoituksen minulle. Uskomattoman ihana ihminen!Ollapa samanikäisenä yhtä täynnä virtaa kuin Aile.

Kun katson ulos, on maisema kokonaan muuttunut. Metsä on täynnä valkovuokkoja vieläkin, sinivuokot ovat jo lakastuneet, mutta kielot ovat aurinkoisella rinteellä jo nupussa. Piha on vihreä. Tuomi alkaa juuri kukkia ja omenapuut samoin. Iloiset keltaiset vuohenjuuret (kuin päivänkakkarat) kukkivat jo sen kun ehtivät. Oodi tosin yrittää koko ajan estää kukintaa kaivamalla mullat pois ja syömällä hevosenlantaa, jota Leena-siskon Mirja tytär on meille tuonut Ei auta maahan kaivaminen, Oodi kyllä möyhentää maan, enemmän kuin olisi tarpeenkaan.

Ostin Tampereelta kermanvalkoisen sireenin (niitä ei täällä ole minkään värisiä), istutin sen valkoisen Jasmiinin viereen ja toisen sinisen, sen nopeakasvuisen unkarilaisen. Istutin niin, että näen sen keittiön ikkunasta.

Olin tilannut täkäläiseltä nuorelta lahjakkaalta tekstiilitaiteilijalta räsymaton olohuoneeseen, aion tehdä pienestä olotilastani kesäksi enemmän maalaishenkisen, sillä kun  Miina saa pennut kesäkuun alussa, on keittiön puusohva siirrettävä sieltä pois. Olen päättänyt laittaa sen olohuoneeseen ja sen eteen tämän uuden sinipohjaisen punaisilla iloraidoilla koristellun räsymaton.

Kun haimme sitä mattoa Riitan kanssa, Riita kysyi, onko heidän pihallaan kultapalloa. Olimme saaneet sellaisen viime kesänä, mutta ankara talvi, tai myyränpannahiset olivat sen tappaneet. Uotilassa sitä oli takapihalla vaikka kuinka ja Riittahan tietysti pani nuoren isännän sitä kaivamaan. Joskus tuntuu, että Riitakin olisi hyvin ansainnut puhumalla kuukausipalkkansa. Nyt meillä sitten on molemmilla omat kultapallopensaat tulossa syksyksi. Tiedättekö sen vanhan perennan, joka korkeana kasvaa ja kukkii keltaisin melkein kullanvärisin palloin myöhään syksyllä kun muut kukat jo ovat kuolleet.

Jussi kaivoi sille kuopan paikkaan, mistä näen sen keittiön ikkunasta vielä myöhään syksyllä. Ei tunnu pimeä syksy ollenkaan niin pahalta. Mutta onneksi on vielä kevät ja kesä vasta tulossa. Muutaman viikon päästä tulevat kesäpennutkin.