Miina on osoittautunut tiukat rajat asettavaksi kasvattajaksi. Se on jo nyt oikea superäiti. Se opettaa poikansa kunnioittamaan yhteisiä ruokailuhetkiä. Jos yksi yksittäinen ahmatti ryömii maitoautolle, auto starttaa ja siirtyy laatikon toiseen reunaan. Miina panee siis pöytätavat kunniaan heti alusta lähtien. Miina päästää pojat aterialle vain yhtäaikaisesti, niin että, vähintään kolme on aloittamassa. Parempi olisi, että koko sonnikarja on samaan aikaan ruokinnassa. Toisaalta niillä alkaa olla ahdasta, mutta Miinaahan se säästää kun ei koko ajan joku ole imemässä.

Pojat alkavat osoittaa koiramaisia elkeitä yhä enemmän, ne kiljuvat, jos jäävät yksin, mutta kun niitä yhyttää vähintään kaksi veljestä samaan nippuun, ne rauhoittuvat ja nukkuvat pitkiäkin aikoja.

Maitoauton täti muuten kouluttaa poikia siihenkin, ettei mihinkään voi luottaa. Tankki saattaa varoittamatta kellahtaa selälleen, ”tisut” taivasta kohden ja pikku possuressut lentelevät kukin omaan suuntaansa. Mutta eipä se poikia lannista, ne osaavat jo vuorikiipeilyn alkeet. Nykyäänhän elämyksiä haetaan koko ajan ja Miinan kanssa aineksia mielikuvituksen kehittämiseen tosiaan saa.

Koiralaumani tuntuu hyväksyneen sen, ettei Miinan laatikkoon todella kellään muulla ole asiaa, Oodi eniten sinne pyrkii. Seita on kokonaan hyväksynyt, että pentulaatikko on Miinan reviiriä ja minun sängynalustani sen lääniä.

Miina on muutaman kerran suostunut tulemaan laatikosta pois ja yrittänyt nukkumaan sänkyni alle ja viilentymään, mutta silloin sieltä tulevat sellaiset uhkaukset, että Miinakin lähtee pois. Muuten sitä saa laatikosta suunnilleen heittää ulos tyyliin ”niska-peppu kiinni ja ovi ulos”, kuten entinen ruotsinsuomalainen portsari ilmoitti häädetylle asiakkaalle. Miina ei millään tahdo asioilleen ulos, se yrittää hämätä ja luikahtaa takaisin pentujen luokse. Riitan mukaan se on aina ollut sellainen ”juputitijallaa” eli vastarannan kiiski. Sellainen muuten oli meidän Riittakin lapsena.

Laatikossa siis kaikki edelleen hämmästyttävän hyvin, pennut täyttävät tänään viikon. Viikon päästä voi odottaa silmien aukeavan ja kohta ne opettelevat kävelemään ja ensimmäiset pennunkatsojat tulevat valitsemaan omansa. On tämä ihanaa aikaa. Onneksi ulkonakin sataa nyt, että viitsii olla sisällä. Jaksaa sataa nyt, että pääsee paistamaan sitten kun pojat pääsevät ensi kertoja ulos vihreään ruohoon.