Ensimmäinen yö ilman tuuraavaa yöpäivystäjää! Hyvinhän se meni, olen aina haaveillut voivani kasvattaa koiria ja nythän ei tarvitse töihinkään mennä, joten yövalvomisten takia voi hyvin omintunnoin ottaa päivänokoset.

Ylikoulutettu koirahoitajasiskoni lähti siis nukkumaan omaan sänkyynsä ja halimaan omia koiriaan; Manua, Melinaa ja Sir Rollea. Miina jäi tänne. Miina ei juurikaan ainakaan osoita koti-ikävää Siniseen Unelmaan, sillä on niin sanotusti tisut täynnä työtä, eikä se ehdi, eikä varmaan haluakaan pois pentulaatikosta. Vieläkin se pitää pakottaa ulos asioilleen, tosin se tulee jo itse pois laatikosta kun velisarja nukkuu. Olen laittanut koirapetin laatikon viereen, josta se sekä näkee, että kuulee pienimmätkin kirahdukset laatikossa.

Nyt tuli selvästi todistetuksi, että omat koirani eivät oikein osanneet nukkua ja rauhoittua, kun täällä oli läpi yön joku koko ajan hereillä. Nyt ne rauhoittuivat omille paikoilleen sänkyni alle, päälle ja peteilleen kun talossa oli hiljaista ja minä makasin ja torkuin omassa sängyssäni. Ja ne jatkoivat uniaan, vaikka nousinkin välillä tarkistamaan tilannetta laatikossa.

Tämä pentue tuntuu omaksuneen saman rytmin kuin edellinenkin, päivällä ne nukkua pussuttavat paremmin ja yöllä kitisevät, eivät paljon, mutta selvästi useammin kuin päivisin. Rauhallisia poikia ne ovat; pulleita ja lämpimiä ja osaavat jo hienosti suunnistaa kohti maitoautoa, vaikkeivät silmät ole vielä auki, eivätkä ne osaa vielä kävellä, vaan ryömivät.

Kasvattajaahan tässä pitää pidellä, etten koko ajan ole panemassa niitä suoraan imemään, vaan annan niiden itse ryömiä ja löytää emonsa. Ryömiminen ja hajuaistin käyttö kehittää niitä ja antaa ärsykkeitä aivoille. Saan siis pidätellä itseäni, etten opeta pentuetta uusavuttomiksi possuressuiksi, jotka makaavat paikallaan ja kiljuvat emoa tai kasvattajaa nostamaan ne nisille.

Nyt muuten vasta selvisi leikkauksessa, kun Miina makasi selällään, masu pystyssä nukutettuna ja vatsa kaljuksi ajeltuna, että sillä oli vain seitsemän nisää. Toisesta rivistä puuttui keskimmäinen nisä, siinä oli vain kolme ja toisella puolella neljä nisää. Viime kerralla ei ollut tullut tappelua nisistä kun pentuja oli vain viisi. Nyt nisiä on juuri yhtä paljon kuin poikiakin. Ja hyvin on maito riittänyt, vaikka ylimmäiset nisä ovat aika pienet ja yksi rivi puuttuu kokonaan. Lieneekö tuo perinnöllistä? Miinan äidillä; Ameliellahan on yhdeksän nisää, mutta vaikka sillä kaksikin kertaa oli kymmenen pentua, ei lisäruokaa koskaan tarvittu.

Oodi tuli juuri kaivauksiltaan varpaat ja nokka mullassa, se nauttii täällä todella kun saa olla pihalla ja jahdata myyriä. Sen oma työmaa leviää koko ajan, siis se kuoppa, jonne se mahtuu päivä päivältä paremmin piiloon. Onneksi sen avolouhos ei ole tänä vuonna  kukkamaassa.

Juhannus lähestyy ja juhannusruusu avaa ensimmäisiä kukkiaan. Riitta lähetti eilen Jussin mukana, hänen tuodessaan Oodia, ihanat kukkivat oksat Sinisen Unelman ikivanhasta suuresta puskasta. Laitoin pari ruusua sänkyni viereen tuoksumaan, loput ovat tv-tuolini vieressä. Keittiön pöydällä kukoistavat lupiinit ja rakastamani koiranputket ja pentulaatikon vieressä on niistä harvoista luonnonkukista, jotka jo ovat kukkansa avannen, kerätty kimppu, ampiaisen kukkaa, metsäapilaa, niittynätkelmää, kurjenpolvia ja muutamia kauniita ruohoja. Pian kukkivat apilat (suosikkikukkani on puna-apila ja metsäapila ja päivänkakkaratkin näyttävät nousevan ja paisuttavan nuppujaan. Kuihtuneet kimput ravistelen niitylle, sillä tavalla Riitta on saanut kesäsaareensa uusia luonnonkukkia joka vuosi.

 Kohta saan tehdä vihtoja paitsi juhannussaunaan, myös pakkaseen. Olen jo tehnyt vihtoja saunaan. Nautin kun voin koirien kanssa tehdä niitä ja kerätä kukkia omasta metsästä ja niityltä Juuri nyt eivät lehdet enää vihtoessa vihdasta irtoa, joten juhannusvihtaa odotellessa teen myös vihdat pakkaseen ensi jouluksi. Olen aina antanut niitä joulukukkana ystäville. Ihana tuoksu joulusaunassa, sillä tavalla juhannus ja joulu lyövät kättä ja antavat molemmat omat ihanat muistoja tuovat tuoksunsa.