Rolle on omaksunut valioksi tultuaan luontevasti itselleen nimen Sir Henry, tosin knallia ja sateenvarjoa sille ei vielä ole hankittu, eikä se liioin ole vielä päässyt katsomaan aikaansaamaansa veljessarjaa. Olemme halunneet ”rauhoittaa” vauvat kriittisen leikkauksen jälkeen. Puhun rauhoittamisesta, vaikka eihän täällä Poutapirtissä varsinaista rauhaa ole, sillä koko tämän talon porukka on ollut paikalla alusta asti. Olen halunnut omille aikuisilleni ja pennuillekin mahdollsimman normaalin olotilan, koirahan on tapaeläin.

Viimeksi, kun Miinan pennut syntyivät veimme koko sakin Siniseen Unelmaan ja kun Seitakin leikattiin, tehtiin sama, sillä seurauksella, että Melina, joka silloin oli vielä vauva, leimautui enemmän Siniseen sakkiin, emmekä raskineet sitä niistä erottaa. Rolle varsinkin oli ottanut Melinan leikkikaverikseen.

 Täällä Poutapirtissä siis ovat kaikki täkäläiset; Miinan isä Nero ja äiti Amelie, Siiri, joka on täti Miinalle, Seita, Ripi Reippanen, joka taas on Miinan veljentyttö ja Oodi. Kun Miina leikkauksesta tuotiin, oli karuselli kyllä melkoinen, kun jokainen halusi haistaa, mitä Miinalle on tapahtunut ja siinä itsetekemässäni vuosikymmenien ja koirien kuluttamassa farkkukassissa nukkuvat pennutkin kiinnostivat melkoisesti. Vaan äkkiä härdeli rauhoittui ja täytyy nostaa hattua omalle jengilleen, niin herrasmiesmäisesti ne ovat antaneet Miinan rauhassa laatikossaan hoidella pentujaan. Tosin siihen toki on vaikuttanut myös Miinan kiroilu, jos joku aikoikin tutustumista suunnitella.

Eniten huolestunut ensimmäisenä iltana oli isä-Nero, se seisoi kauan laatikon vieressä ja katseli sekä pentuja, että tytärtään Miinaa ja kallisti päätään huolestuneena, kun Miina läähätti ja vähän vinkuikin, sillä varmaan oli kipuja leikkauksen jälkeen. Jopa Oodi, joka muuten on pikku ”pannahinen” (lue pirulainen) ihan kaikessa, mihin ryhtyy, on kauniisti vain kurkistanut laatikkoon ja vaikka porttikin on ollut auki, se ei ole sisään mennyt, vain kurkistanut reunan yli. Se myös kunnioittaa Miinan uhkailuja, jos laatikkoa lähestyy. Seita näyttää tietävän, että nyt on Miinan vuoro ja sitten tulee hänen vuoronsa, se ei edes yritä tutustua laatikon sisältöön, joskus ohikulkiessaan murahataa, ettei vois vähempää edes häntä (muka) kiinnostaa..

Pentulaatikko keittiössä saa siis olla aika rauhassa ja Miinakin tuntuu tietävän sen. Riitta ja minä saamme sinne mennä. Tänäkin aamuna olen käynyt "kättelemässä" ja nuuhkimassa koko jätkärivin. Miina ei vielä suostu tulemaan vapaaehtoisesti laatikosta pois, vaan se pitää pakottaa ulos pissalle, mutta pian tulee aika, jolloin se osaa jättää vauvat rauhassa nukkumaan. Miina myös juttelee pennuilleen hiljaisella vikinällä.

Olen miettinyt, miksi viime aikoina sekä Miinan että Seidan pennut ovat syntyneet leikkauksella, vaikka schapendoes on varsin hyvä ja alkukantainen synnyttäjä. Amelie-mummuahan olen usein kutsunut suorastaan ”vauva-automaatiksi”. Se synnytti kymmenen pentua tuosta vaan; plop, plop, plop ja seuraava pari uunista ulos.

Miinan edellinen pentue syntyi hormoniruiskeiden avulla; ensimmäinen kotona, Melina liikenneympyrässä matkalla klinikalle ja loput klinikalla parin hormonipiikin jälkeen. Se varmasti johtui siitä, että Miina oli vanha ensisynnyttäjäksi, eikä polttoja tullut kunnolla. Tällä kertaakaan ei polttoja tullut ja sitä paitsi sen kohtu oli ”sen seitsemällä” solmulla ja kierteellä itsensä ja toisen sarven ympäri, joten pennut eivät olisi millään voineet itsekseen syntyä, kierteet olisivat sen estäneet. Miten ne solmut olivat syntyneet, sitä ei edes ihana, viisas ja paljon opiskellut Suvikaan tiennyt, eikä ollut ennen nähnyt. saatta olla, että ensimmäisen synnytyksenkin vcaikeudet johtuivat kohdusta ja sen asennosta, silloin se ei kyllä ollut kierteellä, pennut syntyivät normaalia kautta.

Onneksi päätös tämänkertaisesta leikkauksesta tehtiin ultraamisen ja sydänäänten laskemisen jälkeen, eikä edes yritetty aloittaa kotona. Seita kyllä olisi synnyttänyt normaalisti kotona, se ponnisti ja ponnisti koko yön, mutta synnyttämisen esti Oodi olemalla poikittain, selkä edellä tulossa synnytyskanavasta. Se oli tulppana sulkemassa muidenkin ulostulon poikittain juuttuneena kanavaan. Leikkaus siis oli tehtävä ja se pelasti koko pentueen ja niin pelastui myös äiti Seita.

Melina ja Oodi siis ovat meidän laumamme ”erilaiset nuoret”, toinen liikenneympyrässä syntyneenä ja toinen varsinaisena vastaanhangoittelijana. ja sen kyllä huomaa, kukaan muu koirista ei suorita niin nopeaa katoamistemppua pihasta metsään aidan alta, kuin nämä "ihmekaksoset".

Miinan pennut, tämä Sir Rollen veljessarja on uskomattoman tasaisen kokoinen, ei yhtään ruipeloa porukassa ja kaikkien painot muutaman kymmenen gramman sisällä. Myös Oodin sisarusparvi oli pentuna alusta saakka varsin rauhallinen, saattaa johtua siitä, että taistelu synnytyskanavan läpi pääsemiseksi jäi näiltä leikatuilta kokonaan pois.

Sir Rollen ”sonnikarja” sai vielä heti kohdusta ottamisen jälkeen kylvyn. Amerikkalainen proffa oli opettanut viksulaisille tavan huljutella juuri syntynyt pentu kalvojen poiston jälkeen lämpimässä vedessä, siten ne pysyivät lämpiminä. Ihana”ylihoitaja” Marika kaiken lisäksi jutteli pennulle sitä hieroessaan; että nyt se tulee juuri synnytyskanavasta, ponnistaa ja tulee ulos hienosti! Oli mahtava kokemus koko operaatio. Saatan ottaa tuon kylvettämisen kotikäyttöönkin synnytyksessä. 

Pennut kasvavat ja Miinalla riittää intoa nuolla ja hoitaa niitä ja maitoakin on riittävästi. Miina syö hyvin. ”Sir Henryn” perikunta valmistautuu ja kasvaa vastaanottamaan innostuneen isän. Kun isukille kerrottiin seitsemästä veljeksestä, Sir Rolle alias sir Henry oli innoissaan tarrannut Jussin käteen, niin kuin se mielissään ollessaan tekee, ja laulanut pienen aarian hollanniksi tämä todellinen ”lentävä hollantilainen”.

Rollehan on ollut puistosetänä kaikkien pentueiden kanssa, ensin Amelien, sitten Miinan ja vielä Seidankin, se on todella lempeä jättiläinen vauvojen kanssa ja rakastaa pentuja. Pian on laatikko valmis varsinaiseen oopperaan; Sir Henryn sisääntuloon ja yleisön aplodeihin!

Esirippu on auki ja valmiina vastaanottamaan tenorin, joka kokonsa puolesta vastaa niitä yksinkin niitä kolmea kuuluisaa tenoria. Sir Henryssä kyllä on Pavarottia kerrakseen.