Meillä on poikia! Pentulaatikossa Miinan kanssa on mustavalkoista pikkujätkää yhtä paljonn kuin on tähtiä Otavassa, Seitsemän veljestä, varsinainen solistiseitsikko Otava,. Onneksi ovat hengissä ja Miina myös. Eilen oli Miinan 61. raskauspäivä ja se oli ollut jo muutaman päivän tosi paksu ja turpea keskikohdasta masuaan ja läähätteli, muttei mitään tapahtunut.

Niinpä veimme sen ystäväklinikallemme Viksuun, tarkistaaksemme kohdun suun aukeamisen ja pentujen sykkeet.

Osa pennuista ”sykki” hienosti, muutama heikommin ja niinpä eläinlääkäri-ihmeemme Suvi kanssa

Teki päätöksen leikata pennut iltapäivällä, Onneksi teki, kun Miinaressun masu aukaistiin, huomattiin, että toinen kohdun sarvi oli kiertynyt kertaalleen itsensä ympäri niin, etteivät pennut olisi sieltä koskaan päässeetkään syntymään. En ymmärrä, miten niin oli päässyt käymään, ei ymmärtänyt Suvikaan. Riitta tarttui minuun ja vei toiseen huoneeseen, silloin ymmärsin, että oli kriittiset paikat ja pelotti kaikkien puolesta.

Mutta Suvi ratkaisi tilanteen, keksi konstit, pelastaa kaikki; sekä pennut että mammakoiran. Viksussa on ihana porukka, nyt siellä oli uusiakin, harjoittelija ja tuleva eläinlääkäri. Alussa oli mukana myös Melinan kaveri Lotta, mutta Lotan työpäivä päättyi ja huoneeseen jäivät ilosilmäinen Anne, me Riitan kanssa ja ihana ”ylihoitajatar” Marika, joka lirutteli lämmintä vettä muovilla vuorattuun pesuvatiin. Se oli uusinta uutta ihan amerikkalaisen proffan opettama konsti. Kun pennut eivät synny normaalisti synnytyskanavan kautta, ne kastettiin päätä lukuun ottamatta lämpimään veteen, liruteltiin siinä ja kuulinpa Marikan selittävän uusille tulokkaille, että tässä nyt ikäänkuin

Matkustellaan synnytyskanavan kautta ulos kylmään maailmaan, mutta ensin lämmin kylpy ja huilutus.

Siinä niitä sitten lepäsi pöydällä hierottavana piksit napanuorassa seitsemän veljessarja ja vaikka kuinka kurkistelin masun alle, eivät ”pikkupipelot” vaihtuneet toisennäköisiksi. Mikäs siinä! Tässä rodussa, ainakin minun ja monen muunkin kasvattajankokemuksen mukaan urokset ovat lempeämpiä ja helpompia kösitelläkin kuin nartut. Niin on tässä meidän pariskunnassammekin; Miina on kuin tulta ja tappuraa ja Sir Rolle kuin vilttitossu.

Olemme muuten naureskelleet Rollelle, se kun on valiotittelistään niin ylpeä, että Riitta ja Jussi ovat alkaneet kutsua sitä sir Henryksi, joku muistaa varmaan vuosikausia radiossa pyörineen ja parhaillaankin jatkuvan suosikkisarjan ”Knalli ja sateenvarjo”. Siinä Sir Henry ymmärtää oman arvonsa ja niin sen tekee Rollekin.

Sir Henry kuulemma meni Jussin mukaan sekaisin Sinisessä Unelmassa kun Jussi sille kertoi, että mustavalkoinen solistiseitsikko syntyi voimalla seitsemän miehen. Onnellinen isä on luvannut vierailla tänään täällä Poutapirtissä laskemassa lapsensa. Isähän se on, joka määrää lastensa sukupuolen, äiti määrän.

Siinä ne nyt kitajavat pentulaatikossa ja Miina ”puunailee” niitä niin innokkaasti, että saavat jopa vähän liiankin kovan kohtelun. Lentelevät, eivät nyt ihan laatikon seinästä toiseen, mutta tarmokas on äitikoiran kieli ja vauvat kiiltävät puhtauttaan. Hyvä niin, emon nuoleminen laukaiseen pennussa imemisrefleksit ja aiheuttaa muutenkin hyvänolon tunnetta. Tyytyväisiä ja pulleita, lämpimiä vauvoja ovat kaikki ja ensimmäiset kakatkin on tehty. Vielä illalla Miina oli sekaisin nukutuksesta, eikä oikein ymmärtänyt, mitä on tapahtunut, mutta nyt sen äidin vaistot ovat todella heränneet ja vaikka leikkaushaava varmaan on kipeä, se hoitaa vauvojaan tosi tarmokkaasti.

Nero, Miinan isä, seisoi illalla koko ajan pentuaidan takana ja tarkkaili huolestuneena tyttärensä vointia, nyt se on rauhoittunut ja nukkuu. Oodi oli varsin utelias, muttei yrittänyt mennä

Laatikkoon, katselin vain. Eniten innoissaan taisi olla vanha Siirimummi, meidän muumimammamme. Kun Riitta tuli tänne tavaroineen, Siiri juoksi heti laatikolle ja selitti Riitalle, että tällainen on tänne nyt taas keittiöön laitettu.

Yhtä innokkaasti se esitteli jo parikymmentä vuotta sitten Lauralle vanhoista farkuista tekemäni kassin, jonne kaikki meidän perheen vauvat on syntyessään laitettu, näytti lämpöpullot ja Riitan mukaan selitti selvästi, että nyt odotellaan hänen vauvojaan. Se vanha farkkukassi on tosiaan  ”hoitanut” kaikki pentuni. Siihen on laitettu vastasyntynyt turvaan kun emo synnyttää seuraavaa pentua ja sillä on kannettu viime kesänä Seidan vauvat kotiin, kun Oodi oli äitinsä masussa poikkiteloin ja esti muidenkin syntymän. Siinä kassissa vietiin Miinan esikoinen Ransu Viksuun, sinne pantiin liikenneympyrässä matkalla syntynyt Melina ja siinä tuotiin kotiin hormonipiikin jälkeen kaikki viisi Miinan vauvaa vuosi ja kaksi kuukautta sitten.

Kaikkiaan kolme pentueistani on keisarinleikattu; Siirin toinen pentua polttoheikkouden takia, Seita Oodin ”vastaanhangoittelun” takia ja nyt Miina kohdun kiertymisen takia. Kokemusta on siis kertynyt. Ja vaikka nyt tuntuu, että huono onni vainoaa näissä leikkaushommissa, on pentueita syntynyt sentään valtaosa normaalisti ja onneksi schapendoes on loistava äiti. Miina osoitti sen viime keväänä ja tekee sen nytkin, vaikka varmasti leikkaushaava on kipeä.

Nyt odotellaan pari ensimmäistä kriittistä päivää rauhassa ja hoidetaan pentuja ja pikkuäitiä ja opetellaan ennen kaikkea tunnistamaan pennut ja erottamaan ne toisistaan. Kas siinäpä homma, kun kaikki ovat mustavalkoisia ja melkein samanpainoisiakin kaikki. Neljä poikaa painoi muutaman kymmenen grammaa alle 300:n ja kolme poikaa muutaman kymmenen gramma yli sen. Siis varsin tasainen veljessarja ja aika samannäköisiäkin kaikki.

Täytyy kirjoittaa pentuvihkoon tuntomerkit tyylillä; kuka kukin on ja sittenkään ei voi olla varma, menikö oikein kun punnitaan, tuliko vaa`lle sama kaveri moneenkin kertaan. Onneksi pennusta tuntee ja näkee helposti, voiko se hyvin ja saako tarpeeksi ruokaa.