Puutarhakeinun maalaus jatkui eilen, nyt on maalaamatta enää lattiataso ja pikkupaikkauksia keinun kehikossa. Hieno siitä tulee. Puutarha rehottaa ja ruoho odottaa taas leikkaamista. Näin yksin asuessa tehtävää riittää, kun ei ole sitä ”Jussia” komennettavana niin kuin siskolikalla, eikä Leena-siskon Seppoakaan. No eipä ole ketään sitten kyllä huomauttelemassa, ettei jääkaapissa ole ruokaa, eikä sitä puhdasta paitaakaan. Vaatimassa ovat vain koirat, mutta se on sitä ”rakasta vaivaa”.

Possuressut ovat ihan silmissä kasvaneet ja muuttuneet ahnepossuiksi. Koskaan aikaisemmin ei kukaan pennuista ole sellaisella innolla intohimolla hyökännyt raaán jauhelihan kimppuun. Tein myös Rian suosimaa pentuvelliä; keitettyä broileria hienoksi tehosekoittajalla jauhettuna ja riisihiutaleilla velliksi keitettynä. Tarjosin sitä aluksi pikkulusikalla, hyvä etteivät lusikkaa nielaisseet. Tänä aamun sitten kokeiltiin jo pieneltä lautaselta vellin syöntiä.

Oli siinä menoa ja meininkiä, pennut haistoivat lautasen ja jokainen yritti kävellä suoraan lautaselle, moni osasi jo itse syödä lautaselta, osaa piti lusikalla avustaa. Miina-äiti oli suljettu laatikon ulkopuolelle, mutta tietysti haistoi vellinsekin sekin ja ryskytti pentuaitaa haluten heti apajille hänkin. Kun velli oli lähes syöty, osa oli hävitetty tassuihin ja oli sitä kuonossa ja pepussakin puhumattakaan makuualustoista, päästin Miinan laatikkoon. Miina tiskasi vellilautasen kiiltävän puhtaaksi, pesi pentunsa tassut ja peput, puhdisti vielä makuualustankin. Täytyy seuraavan kerran ottaa käyttöön Hollannista aikanaan ostamani syöttölautanen, siinä olevat reunat estävät pentujen uimaretket tehokkaasti ja ne oppivat sivistyneet ruokailutavat.

Oodi onkin nyt sitten kaverina Seita-äidilleen Sinisessä. Riitta kertoi, että kun hän meni täältä ostosretken jälkeen kotiin, oli Seita ilahtunut Oodista kovasti, mutta tietysti sen piti ensin kunnon kasvattajan tavoin kurittaa eksynyt pentu ja moittia sitä. Sitten Seita-reppana oli haistanut pentujen hajun Riitan vaatteista ja ruvennut ihan vapisemaan. Niin koville valeraskaus näköjään ottaa, toivottavasti sen ei siellä kauaa tarvitse olla, kaipaan sitä ihan kamalasti, samoin Oodia. Lauma on tosi puutteellinen kun ne ovat poissa. Täällä on vain vanhukset ja ujo pikkulikka Ripi Reippanen sekä tietysti Miina-äiti, mutta sillä on pentujensa kanssa kovasti puuhaa.

Tänään ollaan sitten jo syöty vellit aj äsken kävin kesken kirjoittamisen antamassa enne imetystä jauhelihapullat, hienosti meni ja vatsatkin tuntuvat toimivan ihan moitteettomasti. Kumma juttu, vuosi sitten Miina ei suostunut syömään pentujensa maitokakkaakaan, nyt se o jo niiin kouliintunut äiti, että siivoaa laatikon, vaikka lisäruokaakin jo on syöty. Niin se äitiys kasvattaa. Seitahan pyrki syömään Ripi Reippasne kakat vielä kun se oli yksivuotias, ei sitten enää seuraavien pentujen kanssa.

On tosiaan hiljaista, vaikka rauhallistakin on tämän sakin kanssa. Pennut syövät ja leikkivät, mutta suurimman osan ajasta vielä nukkuvat. Olisi mukava pitää Melinaakin täällä vuorostaan leikkimässä Oodin kanssa, mutta Melina on tullut äitiinsä, joka aina on halunnut kulkea omia polkujaan. Joka kerran kun Melina tulee tänne se houkuttaa myös ”meidän kiltin pikku Oodinkin” mukaan karkureissulle. Niinhän se on, että sekä naapurin koirat, että naapurin kakarat ovat huonompia kuin ”meidän kullannuput”.

Kävimme Riitan kanssa pari päivää sitten uimassa kaupungin uimarannalla, minne ei koiria valitettavasti voi ottaa mukaan. Olin laittanut lounaan meille ja söimme ulkona, samalla vahdimme tätä ”pahaa paria” eli Mellua ja Oodia, etteivät ne karkaa, vaan sinnehän ne häipyivät portin alta pellolle ja metsään heti kun silmä sekunniksi vältti.

Jonkin ajan kuluttua Oodi kuitenkin tuli takaisin, niin se aina tekee, vaikka häviääkin välillä, Melinaa ei näkynyt, ei kuulunut. Oodilla oli tassut märkänä ja mustina, joka kertoi siitä, että olivat metsän reunassa ojan pohjalla ainakin jossain vaiheessa käyneet. Riitta otti Rollen mukaansa etsimään. Rolle käveli pellon laitaan, otti hajun maasta ja käveli suoraan metsän reunassa olevalle ojalle. Siellähän se ”sontakärsä, mutarotta” Melina seisoi ojassa korviaan myöten kurassa. Edes suihkulla ei kaikki kura lähtenyt, kurapirkkona pysyy näemmä ikuisesti. Rolle oli ylpeä löydöstään. Se jaksaa myös joka kerran olla varsin ylpeä pojistaan, merkkaa pontevasti joka nurkan ja puun pihassa, hyvä, ettei yritä tehdä sitä sisälläkin ja tekeekin kun silmä välttää.