Kotona ollaan ja astutuskin onnistui. Toivottavasti tulosta syntyy. Tie Helsinkiin oli lumeton, vaikkei kuiva ollutkaan. Perillä Vuosaaren satamassa oli ihan pakko käydä kysymässä, missä laivayhtiön bookauspaikka on, oli sen verran monimutkaisesti opastettu tai sitten pimeä teki tepposensa.

Hieno Finnlines laiva Europalink mennessä ja Finnmaid tullessa. Suosittelen. Koirahytit olivat isommat, vähän halvemmatkin kuin Superfast Ferryllä, joka nykyään on Tallinkin laiva. Hytissä oli kunnon tila sänkyjen välissä, ikkuna, josta näki ulos ja koko matkan toimiva televisio, josta näkyi Suomen, Ruotsin, Saksan ja Hollannin sekä Puolan ja Italiankin lähetyksiä. Varsinkin takaisin tullessa oli hienoa katsella Canal plussalta leffoja kun olin yölukemisinani kuluttanut matkan aikana kaksi kirjaa, eikä muuta luettavaa ollut. Puhelinkin toimi koko matkan ajan, tosin oli satelliitin kautta välitettynä, joten aika kalliinakin.

Laiva oli lauantaiaamuna Travemündessä, lämpöä oli aikaisin aamulla 12 astetta ja päivän mittaan se nousi 16 asteeseen. Tuntui ihan lomareissulta. Seita on niin kokenut ja helppo matkakumppani, että mennessä ensimmäistä kertaa mukana ollut Oodikin oli laivassa aika rauhallinen, mutta pissalle se ei suostunut koko kahden yön ja päivän matkalla. Satamassa sitten kykittiin melkein puoli tuntia, mutta yhtään pisua ei hyttiin tehty, vaikka kokeneena matkailijana olin varannut sanomalehtiä ja pyyhkeitä mukaan.

Hyvin pysyimme kartalla vaikka hitaasti ajettiinkin, sillä tietöitä oli koko ajan ja nopeudet laskettuna alhaisiksi sen vuoksi, mutta aikaahan meillä oli. Nelisensataa kilometriä oltiin ajettu ja lähestyttiin Hollannin rajaa, olin jo löytänyt viitan Hollantiin menevälle tielle, kun tie yhtäkkiä olikin suljettu tietöiden takia kokonaan. Kiertotiestä en siinä vauhdissa mitään ymmärtänyt, eikä yksin ajaessa ollut ihan helppoa karttaakaan lukea kun joka tienhaarassa oli täysin vieraiden paikkojen nimiä. Vähän jo meinasi mennä sormi suuhun, mutta sitten näin hollantilaisen auton ja päättelin, että koska oli lauantai, se oli varmaan matkalla kotiin. Lähdin sitä seuraamaan, oli varsinainen rallikuski siinä autossa, mutta oikealle tielle osuttiin! Onneksi en löytänyt itseäni sentään vaikka Puolasta seuraamalla sitä ainutta holantilaista.

Henkin ja Rian luona vielä ruusutkin kukkivat seinällä ja heidän uusittu puutarhamajansa odotti. Sinne oli hankittu kamiina ja siellä sitten istuttiin pitkälle hämärään kynttilän valossa. Mukana olivat myös toivorikkaat Ben ja Joke. Jokehan oli heinäkuussa täällä Rian kanssa vieraillessaan ihastunut Oodiin niin, että nukkuikin täällä sen kanssa ja halusi esittää Oodin erikoisnäyttelyssä. Siitä asti hän oli pyytänyt saada Oodin Macin kaveriksi.

Machän on Amelien poika ja pari vuotias, sillä ei kuulemma ole vakituista leikkikaveria, niin kuin ei ollut oikein Oodillakaan täällä, eivät nämä minunkaan ”lohikäärmeeni” juuri sen kanssa jaksaneet, pikkuhetkeä lukuun ottamatta, leikkiä, siksi kai Oodi kovasti karkailikin. Sydän särkyen ja itkua vääntäen annoin sen jäädä kokeeksi sinne. Oodi tunsi Joken ja Benhän ihastui siihen heti, joten varmaan sillä siellä on enemmän menemistä ja vauhtia, kun molemmat kävelevät tuntikausia päivittäin koiriensa kanssa. Heillä on Amelin sisko Aki, minun kasvattini Mac ja ”pallohullu” shitsu Jimbo. Benillä on kaksi ponia ja kaksi hevostakin. Paremman kodin se siellä saa ja kenties sen pentukin aikanaan palaa puolihollantilaisena tänne. Kova paikka se silti on. Vaikeinta oli, että Oodi aloitti heti äitinsä jälkeen juoksun, joten Mac joutui maanpakoon, eikä ole vielä nähnyt uutta kaveriaankaan. Onneksi Benillä ja Jokella on ihana ystäväpariskunta, jonka luona kävimme ja näin, että Mac viihtyi siellä kuin kotonaan.

Seidan sulho asui lähellä Amsterdamia, sinne ajoi runsaan tunnin Henkin ja Rian luota. Rialla oli Macin ja Roefien (Rollen äiti) neliviikkoiset pennut, joten Henk lähti minun matkaani. Henk ei koskaan mielellään aja ja niinpä sain opetella ajamaan hollantilaisittain. Pikkuisillakin teillä oli nopeusrajoitus 100 km/t ja isommilla 120. Aina välillä Henk, joka poti rokotuksesta saamaansa lievää possuflunssaa, sanoi, että HJYVÄ KIMI !!!!

Uros Nilus Stoffel tuotti iloisen yllätyksen, se oli todella komea, iloinen ja hienoluonetinen, muistutti vähän Karelian ja Uuno- Kuurapannan isää Eetua. Ihana luonne ja ihastuttavat omistajat, sain pikapikaa tavata myös Stoffelin isän, vaikka se olikin viety ”turvaan” ja Seitaa pakoon. Iloinen yllätys kaikin puolin, Stoffel näytti luonnossa vielä paljon paremmalta kuin etukäteen saamissani kuvissa. Oli sunnuntai ja saattoi olla, ettei se ollut Seidalla ihan vielä se nappipäivä, mutta Stoffel hoiti herrasmiehenä asiat heti ensi kerralla. Seuraavana päivänä homma sujuin ihan samantien. Niinpä nyt sitten odotellaan, mitä sieltä tulee ja pentujono sen kuin kasvaa jonotuslistalla. Toivottavasti onnistumme, sillä nyt kun Oodikin jäi sinne tarvitsen itsekin uuden nartun, jos vielä aion jatkaa tätä kasvatusta. Myös Henk ja Ria olivat valtavan kiinnostuneita saada pentu. Henk autossa ihan vihaisena minulta kysyi, mikseivät he ole itse tätä urosta löytäneet. Stoffel on syntynyt Sveitsissä ja muuttanut sitten isänsä luo Hollantiin astutuspentuna. Mukava poika! Hieno mies!

Takaisin tulo oli varsinaista rallia. Koko päivän satoi, minun piti olla Travemündessä illalla ja vettä lensi niin ettei eteensä nähnyt. Onneksi oli aikaa ajaa, enkä hämmästyksekseni kertaakaan ajanut harhaan tai kääntynyt väärälle tielle, vaikka auto välillä oli vesimassojen peitossa ja Saksan moottorihirmut ajoivat ohi sateesta välittämättä. Olimme Travemündessä iltaseitsemältä, laivaan piti päästä samantien, mutta neljän tunnin odotus tylsässä satamassa siitä kuitenkin seurasi. Onneksi edessä seisoi suomalainen auto, jonka kuljettaja nuori poika koputti ikkunaan ja kysyi, maistuisiko lasillinen espanjalaista punaviiniä. Kaveri oli asunut vuoden Kanarialla, mennyt naimisiin venäläisen naisen kanssa ja heillä oli alle vuoden ikäinen chihuahua mukanaan. Oli mukava juoda lasi viiniä ja kuunnella nuoren miehen pullinaa...

Laivan piti lähteä vasta aamuyöllä. Aamulla herätessä laiva kuitenkin oli vielä satamassa, joten perjantaiaamun Helsinkiin tulo viivästyi melkein iltapäivään, mutta laiva oli mukava ja televisio toimi. Kotimatkalla haettiin Ripi Reippanen-lapsi Lammilta Thean luota. Ihana Thea oli sen sinne pelastanut kun Ripikin oli aloittanut juoksunsa, eikä voinut jäädä Siniseen Unelmaan isoisä Neron ja Rollen kiusaksi. Ihanaa, että on sellaisia ystäviä. Tuhatta ja sataa Saksan moottoritiellä ajaessa sain Riitalta kuulla, että pojat siellä Unelmassa ottavat yhteen Riitun takia, mitä tehdä satojen kilometrien päästä. Soitto Thealle ratkaisi kaiken. Ihana, luotettava ystäväpariskunta siellä Lammilla. Joulupukki takuulla tuo paljon sinne lahjoja kiitokseksi hyvästä ystävän teosta. Ripi oli Thean hoidossa reipastunut niin, että valloitti autoni etupenkin kotimatkan ajaksi ja esitteli koko reippaasti hammaskalustonsa äiti-Seitaa vastustaessaan. Seita melkein pelästyi. Kotiin tullessa Amalia-mummi puolestaan sanoi kovan sanan sekä äidille että tyttärelle. Nyt vaan sitten peukkua pystyyn ja paljon tyttöjä kehiin!!!!! siis masuun!