Majavalaaksossa alkaa jo pikkuhiljaa näyttää kodilta, tosin osa tavaroista on vielä järjestämättä, varsinkin talvivaatteet ja liinavaatekaappi. Taulut ovat kuitenkin jo seinillä ja koirien petit paikoillaan, nekin alkavat jo kotiutua. Meillä on hieno ja tukeva aita, vuokraisäntä ja toinen naapuri olivat pystyttämässä sitä Riitan ja Jussin kanssa. Vuokraisäntä Ristolla oli hienot aidan seipäät ja kunnon rautakanki, jolla seipäät saatiin tarpeeksi syvään ja aitakin riitti hienosti ympäröimään tontin. Sen alta ei hevin mennä, niin paitsi villikoira Oodi, joka nyt on opettanut pakotien myös ujolle pikkulikalleni Ripi Reippaselle. Sieltä ne tulivat kylänraittia hännät iloisesti pystyssä ja menivät suoraan sille kohtaa, mistä Oodi pikkunokallaan oli aitaa nostanut. Olisipa ”anteeks Niemiseni” kehässä yhtä iloisesti häntä pystyssä heiluen niin kyllä sertejä ropisisi näyttelyssä, ainakin sen yhden puuttuvan verran.
Majavalaaksossa on nyt lumipeite, eikä meikämuija pääse täältä minnekään, autossa kun on kesärenkaat Hollannin matkaa varten (Euroopassa ovat nastat kielletyt, enkä minä pitänyt kitkarenkaista kun niitä aikanaan samasta matkustamissyystä kokeilin). Sanovat, että ne ovat kehittyneet, mutta täällä tosi maaseudulta ei pieniä kotiteitä ajella kitkoilla, nastat pitää olla, niiden kanssakin on helisemässä kun auraukset ovat myöhässä. Se nähtiin tänä aamuna, kun oli pakko hälyttää Jussi hakemaan, ei hänkään tahtonut selviytyä näistä viime teistä nastoillaan
Täällä majavalaaksossa kaupunkilaismuija on varmaan vielä kovilla, naapureita ei ihan lähellä ole, ei edes sitä ihanaa naapurin Ailea. Täällä asuu lähellä parit karanneet tai eronneet ja yksi leskimies, kuten vuokraisäntä asian ilmaisi. Nyt on mennyt kolmisen päivää näkemättä ristinsieluakaan, kaupat ovat kaukana, aamulehti tulee päivän postissa iltapäivällä ja kauppaan ei ihan noin vain piipahdeta, kulttuuritarjonnasta puhumattakaan. Nyt se kiehtoo ja antaa mahdollisuuden syventyä kirjan kirjoittamiseen, mutta aikaa myöten kun raihnaisuus kropassa lisääntyy, saattaa tulla hankaluuksia.
Hiljaisuus on ihana ja tähtitaivas huikea, olen nähnyt kauriita, kettuja ja viime viikolla pääsin ihailemaan uskomattoman ihanaa ja erikoista näkyä: majavan pesärakennelmia. Ne eivät olleet tässä omalla joellani, joka virtaa tuolla alhaalla laakson pohjalla ja jonka solina ihanasti kuuluu ulkona seistessä, vaan salaisessa paikassa, minne vuokraisäntäni minut vei näyttääkseen samalla koirille sopivia metsäteitä, jossa ne voivat rauhassa juosta. Rakennelmat olivat uskomattoman näköisiä, majava oli katkonut paksujakin puita ja oksia ja tehnyt niistä harakanpesää muistuttavan rakennelman, vuorannut sen mudalla päältä ja kulku sinne meni veden alta. Rakennelmia oli monta rinnakkain. Vuokraisäntä sanoi, ettei ymmärrä niiden ajatuksen juoksua, että miksi ne tekevät niitä monta....Uskomaton näky kaupunkilaistytölle.
Tänään olin matchshow tuomarina täällä Sastamalassa. Voi että tykkään siitä, siellä on niin paljon hauskempi ja leikkisämpi meininki kuin oikeassa näyttelyssä. Sain arvpostella sekä Junnuhandlerin, että isot ja pienet koirat. Omat pentuni Reino (Pavarotti) ja Perro (Puccini) olivat pennuissa ja siksi halusin, että toinen tuomari ne arvostelisi. Reino sai punaisen ja Perro sinisen, tuomari kehuin niiden liikuntaa minulle jälkeenpäin, vaikka vasta viisi kuukautta vanhoja ovatkin ja vielä rakenteeltaan melko löysiä ja hampaattomiakin tällä hetkellä. Olipa mukavaa. Ensi viikolla lähden Hollantiin, Seita aloitti juoksunsa, onneksi olen saanut tämän uuden kotini melkein järjestykseen ennen sitä. Saattaa olla, että ehdin taas vähän kirjaillakin tänne blogin puolelle.
