Olemme komeasti avanneet koirien kanssa itsenäisyyspäivän juhlallisuudet. Täällä Majavalaaksossa kun ei juuri ihmisiä tapaa, niin eikös juuri tänä aamuna kun kävelimme porukalla hakemaan aamulehteä ”heittolaatikosta” saatiin oikein huutokuoro aikaan. (Aamulehti tulee arkisin postin mukana vasta puolen päivän jälkeen, mutta viikonloppuisin se heitetään yhteislaatikkoon, joka sattuu olemaan oman postilaatikkoni vieressä).

No siis asiaan, tähän juhlahaukkuun; tänä aamuna laitoimme linnuille ruokaa ja lähdimme portista tielle hakemaan lehteä, koirat yleensä siinä samalla tekevät kaikki isommatkin asiansa ja niitä voi kaikkia pitää irti, koska täällä ei juuri koskaan näe ketään. Mutta eikös sitten juuri tänään, kun olimme kaukana laatikolla, kuulukin auton tai traktorin ääni ja sieltä tulee mutkan takaa vihreä traktori mukanaan iso kuorma ”dinosauruksen munia” (heinää paalattuna muoviseen isoon munanmalliseen muotoon). Kaikki viisi rakkinettani tietysti innoissaan hännät ylhäällä kimppuun, ne ympäröivät traktorin ja muuttuivat kuuroiksi koko sakki, ei auttanut namin lupaaminen, ei karjunta, ei mikään. Kävelin siis pysähtyneelle traktorille, esittelin itseni ja pyysin anteeksi. Kopissa istui tosi hauskan näköinen nuori mies, ei siis ollenkaan raskas silmän katsella, päinvastoin. Mukana oli kaksi pientä lasta, joita vaan nauratti. Anteeksipyyntö hyväksyttiin ja samalla koirien korvat kuin taikaiskusta avautuivat, ne kun huomasivat, ettei tuttuja tullutkaan kylään. Ne muistivat namilupaukset ja kaikki kiltisti riensivät portista pihalle, eikä edes maalaistunut Ripi Reippanen lähtenyt hurjaan takaa-ajoon, minkä se on muutaman kerran onnistunut tekemään Poutapirtillä naapurin Ailen autoa ajaen.

Viikko on ollut kiireinen, on ollut lautakuntakokouksia ja budjetin valmistelua. Viime sunnuntaina olin Turussa näyttelyssä ilman koiria. Oli hienoa ehtiä katsella sekä omiaan, että muiden kasvatteja. Hienosti siellä menikin, vain Onni von Sopasta rokotettiin hännästä, sillä kun tuppaa olemaan häntä kiepillä selän päällä kuin pystykorvalla. Juttelin siitä muutaman kasvattajan kanssa, Kurkon Anita sanoo, että sen voi opettaa pois, mutta Lahdenperän Anja taas sanoo,ettei se onnistu, kaikilla siis on siitä ollut harmia, toiset tuomarit eivät siihen kiinnitä huomiota, toiset taas kovastikin. Varsinkin nuoret urokset ovat kehään tullessaan innoissaan ja niinpä jo muutenkin pystyssä oleva häntä nousee vielä pystynpään. Onni von Sopanen eli Buffing Nurejev on Miinan ja Elviksen lapsi ja niillä molemmilla on tosi kevyt ja hieno luusto, niin kuin Onnillakin, sen häntä on ohut, ei ollenkaan samanlainen kuin Onnin mummin Amelie-Sofien, jonka häntä on paksu kuin pyykkiseiväs, eikä taatusti nouse pystyyn. Kasvattajana aina tuntee pahaa mieltä kun kasvatit eivät pärjää, ei se mene ikinä ohi, sitä jotenkin tuntee itsensä petturiksi, anteeksi siis kaikki kasvattieni omistajat. Huono kasvattaja teillä. Satunnaisia ilon pilkahduksia onneksi on ollut niinkuin nytkin kun Pietarista eilen viestitettiin, että Uuno- Kuuraparta Seitan ja Eetun poika oli ollut rodun paras, tullut Venäjän valioksi ja saanut ensimmäisen ulkomaan cacibinsakin!!! Hienoa! Oli siellä turussa muutakin ilon aihetta, Elviksen poika oli Rop ja Rop-vet, Neron tyttö Vsp ja Roopen (amalian ja Neron pojan) lapset Rop- ja Vsp-pennut.

Seita ilmeisesti ja toivottavasti odottaa vauvoja, se on oksennellut parina päivänä, eikä tänä aamuna ruoka maistunut ollenkaan, nythän on juuri tänään kolme viikkoa astutuksesta, ja yleensä silloin ruokahalu häviää. Toivotaan, sillä nyt on kova jono narttupennuista! Henk ja Ria ovat varanneet pennun, tahtoisin jättää itsellenikin ja muutama muu tutun varaus odottaa myös narttua, eikä tietenkään ole ollenkaan varmaa, että sieltä odotukset täyttäviä narttuja tulisi ollenkaan. Miinahan juuri tempaisi maailmaan seitsemän veljeksen sarjan. Toivotaan ja odotellaan, viikon päästä päästään ultraan ja varmistellaan asiaa. Nyt vietetään itsenäisyyspäivää koirien kanssa. Niille on varattu mehevät poron luut ja minulle herkkuani kylmäsavustettua lohta, perunaa ja silliä. Ja saattaa olla, että pääsevät vielä juhlamarssillekin maantielle.

PS; nyt kun Jenna on saanut nettiyhteyden uuteen asuntoonsa ja päivittänyt Rian sivut, niin katsokaapa Rollecaterdeel-kennelin pentuekuvia, siellä D-pentueen kuvat kertovat tarinaa isoäiti Amelien perittämiskyvystä, kolmas kuva jo enteilee, mutta neljännessä kuvassa näkyy Amelien perillisen toimet, se on suorastaan juntannut itsensä kuppiin kiinni, vaikka ruoka alkaa jo olla ihan lopussa, siinä se vankasti jalat haralalaan imee kupin puhtaaksi, tulee isoäitiinsä pikkuinen, muutenkin näen siellä pieniä Amalioita monta kappaletta.