Tänään olen taas yrittänyt punnita pentuja tunnistaa niitä. Seita on tähän saakka piilottanut ne niin taitavasti masunsa alle ja huolestunut kun niitä olen tarkastellut, että vieläkään en niitä helpolla selän merkeistä tunnista. Kaksi hopeanväristä poikaa tunnistan ja tytötkin on helppo erottaa toisistaan, mutta loput neljä poikaa tunnistusmerkkeineen ovatkin sitten vähän vaikeammat, kaksi on vieläkin ns. ”hakusessa”. Punnituksi lapset sain ja kaikkien panot ovat hienosti nousseet. Silti koko eroja vielä tässä vaiheessa on. Yksi poika on kovin pieni, mutta sitkeä sissi, eikä se mitään todista näin viikon vanhana.

Tänään täyttää Seitan ja Roopen pentue viisi vuotta. Pieni Kaapo, joka syntyessään painoi vain 120 grammaa, oli koko pentuajan porukan pienin ”rääpäle”, mutta nyt se on komea iso mies, ei nyt ihan Rollen ja Mauno-enonsa luokkaa, mutta kunnon mies. Ajatella, että siitä on viisi vuotta, kun Seita sai ensimmäiset pentunsa. Roope oli se meiltä lupaa kysymättä Hollannissa yllättäen astunut Rian keittiössä ja Seita oli silloin vasta puolitoista vuotias.

Se oli hieno Hollannin matka. Roope oli meille kaikille yllätyksenä voittanut koko Hollannin ison erikoisnäyttelyn ja saanut erikoispokaalinnäyttelyn lupaavimpana nuorena koirana sekä voittanut Amsterdamin Voittajatittelin. Sen kunniaksi ja siinä juhlahumussa herra sitten teki Seita-ressulle vauvat. Olin sitä yhdistelmää suunnitellutkin, mutta olisin vielä odottanut seuraavaan juoksuun -Roope ei. Seita muuten hämmästytti minut ja muutkin voittamalla Messukeskuksen näyttelystä Voittajatittelin.

Tänään siis Seita hoitaa viimeistä pentuettaan ja sen ensimmäiset vauvelit juhlivat jo viittä vuottaan. Voi miten aika kuluu, mutta muistojakin tulee ja niitähän ei meiltä kukaan voi ottaa pois. Ihanat karvaiset kaverini ovat antaneet paljon kultaisia muistoja, joita ei vaihtaisi mihinkään.