Tulin viime perjantaina sairaalasta ja nyt vietän toipilasaikaa ja nautin pentujen viimeisestä viikosta kotona. Osa on lähtemässä nyt 7 viikkoa täytettyään ja viikon lopuksi lähtevät kaikki uusiin koteihinsa. Sen sairaalassa viettämäni arkiviikon aikana kaikki yhdeksän olivat kasvaneet uskomattoman paljon. Oli ihanaa maata sängyssä ja katsella lasten vilistämistä lattialla. Tuntuu btaas haikealta kun ne ovat enää lähtöitkuja vailla.

Sairaalassa minulta leikattiin kymmenen kiloa painava kasvain vatsasta ja sen mukana nestettä ja naisellisia elimiä ”yhden ämpärillisen verran”, sanoi minut leikannut proffa. Aluksihan ennuste oli, että minulla on aggressiivinen munasarjakasvain ja aikani on vähissä, nyt kun patologi on tutkinut näytteen leikkaussalissa; se ja myös verikokeet osoittavat, ettei kyseessä ole syöpä, eikä etäispesäkkeitä löytynyt mistään, tosin vielä vaaditaan patologin uudempi tutkiminen niinkin isosta kasvaimesta.

Olen iloinen, hämmästynyt ja kiitollinen, kun olen saanut niin paljon ihania voimantoivotuksia ja kannustusta, tukea ja rohkaisuja jopa ihmisiltä, joita en tunne, vaan jotka ovat olleet blogini lukijoita. Se kaikki lämmittää mieltä ja antaa uutta uskoa tulevaisuuteen.

Pentulaatikon kasvatit ovat juuri nyt yhtä mahdottomia kuin seitsemän viikkoiset vain voivat olla. Kun ne kerran ovat päässeet laatikosta ulos, ne huutavat yöllä kuin lauma pieniä hälytyssireenejä, jos niitä ei päästä vapauteen. Viime yön ne saivat olla vapaana koko nykyisessä makuuhuoneessani tai sanottaisiinko sitä mieluummin pentuhuoneeksi. Alunperin se on ollut Sinisen Unelman ruokasali ja siksi muuttuu taas ensi viikolla. Villeinä ja vapaina ne nukkuivat pitemmät yöunet ja leikkivät keskenään paremmin kuin ahtaassa pentulaatikossa, missä seinä on edessä heti jos yrittää vähänkin olla villi ja vapaa ja toteuttaa omaa olemustaan olemalla lentävä hollantilainen.

Seita on hienosti aloittanut vieroitustyön jo pentujen ollessa viisiviikkoisia. Muutamana päivänä vieroituksen alussa se kävi syömässä oman ruokansa ja pureskeli sen tunnollisesti hienoksi, juoksi pentuhuoneeseen, vinkui kaikki pennut luokseen ja ”oksensi” suustaan juuri pehmentämänsä ruoan pennuille. Niin toimivat villikoirat. Seita on varsinkin tämän pentueen ja edellisen kanssa ollut tosi hyvä ja huolehtivainen ja opettavainen emo. Se ei ehkä leiki pentujensa kanssa niin paljon kuin Miina leikki omiensa, mutta se voi johtua siitäkin, että Miinan molemmat pentueet syntyivät keväällä ja kesällä ja niiden kanssa saattoi leikkiä ulkona. Tämä pentue on pakkasten ja lumien vankina sisällä.

Uroksen omistajatkin kävivät Hollannista elämänsä ensimmäisellä reissulla Suomessa, olivat haltioissaan lumesta ja pakkasesta, eivätkä kuulemma enää ihmettele suomalaisten menestystä rallissa ja formulassa. Samaan aikaan kun he ajoivat hiljaa ja varoen tottumattomuuttaan lumen lentäessä jäisellä tiellä matkallaan Pirkkalan, kaikki suomalaiset autot ajoivat ohi ja lennättivät pöllyävän lumen heidän autonsa ikkunaan. He kyllä ihastelivat pentujakin, jotka kaikki ovat saaneet isä Stoffelilta valkoisen tähtimerkin otsaansa, mutta he ihastelivat myös suomalaista puutalorakentamista ja talojen värejä. Hollannissa talot ovat valkoiseksi rapattuja tai punatiilisiä. Taidettiin saada uusia ystäviä Suomelle.