Hollanti on todellisuutta tänään. Tulimme laivalla Helsingin Vuosaaresta Rostockiin, matka kesti viime tiistai-illasta (1.6) torstaiaamuun (3.6) laivalla ja torstaipäivän matkasimme Saksan halki Hollantiin. Mukana matkalla minulla Amelie-Sofie, Seita, Ripi Reippanen ja Quipus. Lauralla ja Mikalla Brita ja Bodil- pentu. Meillä oli omat hytit, mutta hyttien välinen ovi oli auki, sillä tavalla ”tasattiin” koiramäärä kolmeksi koiraksi/hytti. Todellisuudessa omani olivat meidän puolella ja Lauran koirat hänen puolellaan, välissä oven sulkeva pentuaita ja hyvin meni, vaikka Brita- äiti näyttikin hampaitaan koirilleni, kun ne yrittivät tutustua aidan raoista kurkkivaan uteliaaseen pikku- Buddeen. Seita puolestaan irvisti ja päästi lohikäärme ärähdyksensä liekkien kera heti kun Brita kohdisti kiukkunsa Quibukseen. Matka meni kuitenkin aivan loistavasti. Hieno ratkaisu laivayhtiöltä, että voi yöpyä laivassa vielä toisen yön ja olla aamulla aikaisin Saksassa. Aikaisemmin laiva tuli myöhään illalla Rostockiin ja edessä oli joko koko yön kestävä ajo Hollantiin tai hotellin etsiminen, eikä se esimerkiksi tämän koiramäärän kanssa olisi ollut helppoa, tai halpaakaan,jos edes mahdollista.

Quibus käyttäytyi kuin ikänsä matkustanut, tosin se ja Ripi Reippanen olivat ensimmäisen päivän umpinaisia, edes hytin lattialle ne eivät pissanneet. Amelie ja Seita sen sijaan hyppäsivät tottuneesti hiekkalaatikkoon ja tekivät tarpeensa. Kun levitin sanomalehden hytin lattialle onnistui ”Pippilottani” tekemään molemmat tarpeensa ja Ripikin jo seuraavan päivän iltana suostui kannelle lirauttamaan. Saksan liikenne tiedetään, mutta meitä suosi koko matkan onni, emme joutuneet seisomaan ruuhkassa (stau) kertaakaan, vaikka vastaantulijoilla oli jopa tuntien jonot ja ihmiset seisoivat ulkona helteessä ja tuskailivat ja radkio kertoi koko ajan uusitaa ruuhkista, olihan perjantai-iltapäivä. Mika oli ostanut navigaattorin, mutta tie Saksan satamista Hollannin puolelle alkaa olla minulle ihan kotitie, osaan ajaa se ilman naviakin, sen verran monta kertaa sitä on sahattu yksin tai kaksin Lauran, Jennan, Hennan tai Thean ja Heinin kanssa. Nimet ovat muistissa ja tie tuttu ja hyvin viitoitettu. Monessa kohtaa muistin, miten siellä oli ollut edellisen kerran. Ehkä eniten nauratti Clobbenburg, siellä seisottiin Jennan kanssa lumisateessa ja yritettiin etsiä seuraavan kylän nimeä ja kun se oli löydetty, yritettiin kaivaa lumen alta tienviittoja. Saksasta Henkille ja Rialle osaan ajaa moottoriteitä ilman karttaakin.

Täällä Hollannin sisäisillä teillä taas on ihan eri asia. Nyt kun asun kauempana Rian ja Henkin luota ja yhtä pitkä matka on Benin ja Joken luokse, on hankittava navigaattori, muuten en ikinä löydä perille minnekään, vaikka minulla on karttakin täkäläisestä alueesta. Kaikki Euroopan ja Hollannin kartat ovat tietenkin unohtuneina Suomessa niin sanotusti ”visussa tallessa” seuraavaa tarvetta varten, hahaa. Muutenkin huomaa täällä unohtaneensa ottaa mukaan tavaroita, joita ei olisi ikinä uskonut kaipaavansa, tai joiden olemassaoloon oli niin tottunut, ettei edes tiennyt koskaan niitä kaipaavansa, vaan nytpä kaipaan. Talouspaperin pidike, jääkaappimagneetti muistilappua varten, pyykkinaru ja pyykkipojat, seinään kiinnitettävä pyyheliinakoukku........

NO mutta, entä talo, uusi kotini? Olen ennenkin muuttanut näkemättä etukäteen uutta kotiani, luottanut kun Riitta-sisko sanoi, että luulee minun viihtyvän Kiikassa, luotin myös Rian ja Joken sanomiseen, että voisin elää täällä koirien kanssa. Perille Veeningeniin Rosenhofiin (ruusuhoviin) tullessani täällä oli Ben ja Joke, Ria ja Henk ja täysi hässäkkä tyhjentää autoni ”muka tärkeistä tavaroista”. Talo oli tosi pieni, mutta vaikuttaa sisältä tilavammalta kuin onkaan. Olohuonekeittiö on noin 15 neliötä, kolmisen metriä leveä ja viisi pitkä, siitä mennään makuuhuoneeseen, missä on mahdutettuna parivuode, ei muuta. Koirat hieman protestoivat, kun sängyn alle ei pääse nukkumaan, onneksi vaatekaapin alimman hyllyyn alle pääsee, mutta sinnekin mahtuu vain yksi koira. Olohuoneesta mennään kylpyhuoneeseen, joka on isompi kuin makuuhuone, siellä on iso hyvä suihku, hyllyjä tavaroille ja sieltä on ovi takapihalle, missä on sadekatos ja korituolit ja koripöytä sadepäivien varalle. Kylpyhuone ei tunnu ollenkaan kylpyhuoneelta vaan yleishuoneelta, josta heti tuli Amelien suosikki paikka, koska ovesta tuulee. Lämpöä ulkona on lähemmäs 30 astetta. Etupihalle ystävät ovat tehneet hienon ja talon ulkovuoraukseen sopivan aidan koirille ja siellä on myös kesäkalusteet viidelle hengelle ja lisää saa talon takapihalta niin että yhteensä seitsemälle on tilat, tosin astioita ei taida olla niin paljon. Talo on täällä paljon käytettyjä karavaanivaunuja, jonka perusosa on hinattu tänne ja kiinnitetty paikalleen maahan, siihen on rakennettu lisäosana makuuhuone ja kylpyhuone, joka on paremminkin kodinhoitohuone. Talo on ulkopuolelta vuorattu puulla, vanhaa kaunista lautaa takapihalla ja etupihalla seinät on päällystetty kauniisti patinoituneilla puukepeillä, jotka ovat tavallisia lautoja kapeampia, noista samoista ”kepeistä” on tehnyt myös koirille aitaus. Taloa ympäröivät kauniit vanhat tammet ja istutuksia on joka puolella. Vuokraisäntä on kultaseppä ja jalokivikauppias, joka kahdenkymmenen vuoden aikana on tehnyt itselleen paratiisin nimeltä Rosenhof. Hänellä on neljän hehtaarin alue aidalla ympäröitynä ja koirani saavat vapaasti juosta irrallaan täällä. Täällä on riikinkukko ja sillä ”riikinkana”puolisona, lampaita, kanoja, kukko ja ihania lampia, joiden reunoilla kurjenmiekat kukkivat ja lumpeet. Täällä on reittimme varrella myös kanava ja joka reissullahan koirat käyvät uimassa sekä kaikissa, ainakin kahdessa lammessa ja sitten vielä kanavassa ja tuovat sisään tullessaan veden mukana myös seisoneen veden ja mudan hajun. Mutta ne nauttivat ja Amelie saa hiukan enemmän liikuntaa kuin Suodenniemellä oli mahdollista liikkua. Pentuhan painelee äitinsä kanssa tosi reippaasti koko ajan sekä sisällä, että ulkona. Jopa ujo pikkulikkani tuntuu nauttivan, Ripi Reippanen kulkee tavoistaan poiketen häntä ylhäällä ja jopa suostuu leikkimään Quibuksen kanssa.

Tätä loppuosaa kirjoittaessani on maanantai, koko viikonlopun ja loppuviikon lämpötila huiteli 30:ssä asteessa ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, yöllä alkoi kova tuuli, lähes myrsky ja nyt taivas on pilvessä ja on satanutkin, samaa on luvassa parille seuraavalle päivällekin.

Lauantaina olin ilmoittanut Seitamamman näyttelyyn Tillburgiin, tuomarina August de Wilde Belgiasta. Vaikka muistin vanhastaan hänen olevan turkkituomarin, ajattelin ilmoittaessani, että Seita ei ole kovasti menettänyt karvaansa, mutta nyt kun ilmoituksen lähettämisestä on kuukausi, on tyttö tiputtanut turkkiaan reippaasti ja kun Quibus Suomessa repi Pavarotti-Reinon turkki leikkiessään, täällä se tekee sitä mammalleen ja vaikkei se hännässä Oodin tavoin roikukaan, on Seita tiputtanut häntäkarvansa samaan tapaan kuin edellisenkin pentueen jälkeen. EH eli erittäin hyvä siis tuli, mutta hieno arvostelu ja olen tuomarin kanssa samaa mieltä, että turkki ei ole kunnossa. Quibus oli mukana ja kunnostautui, nosti jopa häntänsä ylös ja käveli reippaasti kanssani, kun kiersin yksin sen kanssa aluetta. Se oli siis hyvä päivä meille kaikille ja näin hienon uroksenkin siellä kehässä myöhempiä aikoja ajatellen, päivä oli siis upea. Mutta sunnuntai vasta kruunasi Lauran tänne tulon. Bodil-Budde pentu oli kolmesta pennusta paras ja kunnostautui vielä tulamalla BIS 2 pennuksi. Lauran Britalla oli jo ”plakkarissa” kaksi Hollannin serttiä, se oli ROP ja tuli siis Hollannin valioksi, se pääsi vielä ryhmissä jatkoonkin, muttei sitten sijoittunut. Hieno päivä siis Lauralle ja olen siitä tosi iloinen!!!! Kannatti tytön lähteä vanhaa äitiään saattamaan! Kirjoittelen lisää ja panen facebookiin kuvia, kunhan asetun, kaikki on vielä vähän sekaisin ja täynnä "hollantilaisia", niitä lentäviä nimittäin näyttää olevan muitakin kuin tämä nämä schapendoesit, kiirettä ja matalalentoa riittää kun kaikki haluavat esitella KAIKEN HETI!