Valtava kaipuu täyttää mielen. Miina on poissa. Siltä löydettiin kasvain luustosta ja aika nopeasti sen jälkeen sen kunto huononi, sillä taisi olla etäispesäkkeitä myös keuhkoissa tai muualla Suvi-lääkärimme arvelun mukaan. Arvatkaa vain, tunnenko syyllisyyttä siitä, että Riitan ja Jussin epäilyistä huolimata teetin Miinalla toisenkin pentueen ja hienon sellaisen, niinkuin ensimmäinenkin oli. Vaikkei se syöpä tai luustokasvain siitä varmaankaan lähtenyt, mutta kaikella on yhteytensä.

Suru ja kaipuu oikeastaan tänään Miinan poismenon vuoksi kolminkertaistui. Miinan isä Nero lähti koirien taivaaseen juuri ennen tänne tuloamme ja Siiri sairaalassa ollessani. Jäähyväiset kolmelle rakkaalle koiralle saman kevään ja kesän aikana on melkein liikaa, vaikka luopumisen on aina koiraa hankkiessaan joutunut ottamaan huomioon.

Miina oli toisen pentueeni ”tähtiä”. Amelie-Sofien ja Neron kymmenestä pennusta se pikku Myy, kuten edesmennyt ystäväni Heli aikanaan asian ilmaisi että; ei Miina vihainen ole, se on vaan kiukkuinen. Miina oli Jussin tyttö: Monet ensimmäiset yöt Miinan heille tullessa, Jussi nukkui lattialla Miinan kanssa. Miina (Melusina) ei myöskään näyttelyissä suostunut esiintymään kuin isäntänsä kanssa. Muutaman kerran Jussi jäi kotiin, mutta minun piti soittaa perään, että alapa tulla, tyttö ei esiinny kanssani. Ja isäntä tuli ja esitti ”pikkupossunsa”, niin kuin Jussi Miinaa kutsui, aina valioksi asti. Viimeinen sertti taisi tulla juuri sillä kerralla kun Miina tuomarin silmien edessä hyppäsi metrin korkeudelle niinkuin lentävän hollantilaisen kuuluukin. Miina oli takuuvarma näyttelykoira, joka aina sai erinomaisen arvostelun ja sijoittui Paras narttu kehässä takuuvarmasti ja täydensi varmana kasvattajaluokkani. Miina suhtautui varsin pitkämielisesti tuomareiden tutkimiseen, se oli muutaman kerran myös tuomarikoulutuksessa näytteillä ja arvosteltavana hienona yksilönä. Jussi kertoi Miinan kerran tuomaripöydällä tarkastuksessa ollessaan katsoneen Honkalan Artoa sillä silmällä; että ”hohhoijaa tää on niin tätä, tää on taas niin tätä”! Mutta antoi aina katsoa itseään, vaikka ilmaisikin oman mielipiteensä mulkaisemalla silmäkulmastaan mielipiteensä.

Miinalla oli kaksi pentuetta N ja P pentueet ja se oli tosi hyvä äiti, leikki pentujensa kanssa ja siivosi Reino - Pavarottin pepun viimeiseen saakka ja oli valmis puolustamaan pentuaan, joka jo oli äitiään isompi 1-vuotias. Miina oli vasta 7,5- vuotta meidät jättäessään, siis ihan liian aikaisin. Kiitos Miina!

Riitta aina sanoo, että koirien taivaassa kasvaa nakkeja puussa, siellä Miina nyt Nero-isänsä ja Siiri-tätinsä kanssa kilvan nakkeja popsii, eikä ole kipeä enää – ei kukaan noista rakkaista! Eikä muistoja vie kukaan