Tiedän olevani epäluotettava bloggaaja. Aikanaanhan aloitin tämän, vielä Helsingin seudulla asuessani, kertoakseni pentukuulumisia kaikille kiinnostuneille. Säästin sillä lailla aikaa puhelimessa jokaiselle erikseen kertomiselta, olinhan silloin vielä töissä. No nyt vaikka olen eläkkeellä ja ”maaseudun rauhassa”, ei sitä aikaa silti tunnu löytyvän ja ovatpa kirjoitushalut hieman laimenneetkin. Työstän Koiramme- lehteen rotuesittelyjä kerran kuussa ja se totisesti vie aikaa. Kirjoitushalut hieman menivät kyllä myös sairauteni ja sen jälkitilan vuoksi. Moni on minua tästä blogihiljaisuudesta ”pöllyttänytkin”, osa on ymmärtänyt!
Olen jälleen palaamassa ns kartalle. Näyttelyissä on juostu, tavattu ihania ystäviä ja kasvattejani, on ajettu Suomea pitkin ja poikin; Haminat, Kotkat, Rauma ja viimeisenä Tuusula lauantain yli 30 asteen helteessä. Tuusulaan minulla on lämpimät suhteet, asuinhan siellä ensimäisten schappareitteni kanssa ja siellä syntyi ensimäinen pentuekin Siirille ja Elvikselle tasan kymmenen vuotta sitten. Sitä muistellaan ja juhlitaan Helsingissä Tuomarinkartanossa heinäkuun lopulla.
Oli varmaan kesän kuumin päivä (siihen mennessä), onneksi järjestäjät olivat fiksusti laittaneet niin monta kehää kuin mahdollista nurmikolle ja vaikka me asummekin yli kahden tunnin ajomatkan päässä, on autossa ilmastointi, mikä on ihana asia kesäisen Suomen läpi ajellessa. Jenna asuu Järvenpäässä, joten kehän jälkeen päästiin vilvoittelemaan heidän pihalleen. Ihana asunto Jennalla, Esalla, Roopella, Walmalla ja Herthalla. Iloinen yllätys on Bente kasvattini, joka oli hoidossa Jennalla. Mukava sattuma sekin, sillä juuri Benten pentujen odotusaikaan aloitin tämän bloggaamisen. Vaikka en ole Benteä nähnyt yli neljään vuoteen, se ilahtui tapaamisestamme ja tunsi minut heti! Olihan Bente mulla hoidossa vauvoja saamassa Pornaisissa. Bente oli se mammakoira, jolle piti ruoka antaa suoraan lusikalla suuhun! Se oli lyhyessä turkissa ja niin äiti-Siirinsä oloinen!
No entäpä sitten näyttelymenestys? Sen parempi se ei olisi voinut edes olla! Buffingin saivat ihan kaikki (lasken Seita- mamman Buffing- koiraksi, onhan se monen kasvattini äiti). Meille tuli Rodun paras (Quibus) ja vastakkaisen sukupuolen paras (Roope), urosten (Gebo) ja narttujen toiseksi paras (Seita) ja narttujen kolmonenkin (Hulda), muita ei paras uros- ja narttukehissä sijoittunutkaan, saimme molempien sukupuolien sertit (Gebo ja Quibus) ja Rop (Roope) ja VSP (Seita) veteraanitkin sekä Rodun paras kasvattaja palkinnonkin ryhmällä Roope, Quibus, Hulda ja Q!
Huh sitä iloa. Eniten ehkä ilahdutti Gebo- Kepposen valioituminen. Gebo on Miina-vainaan ja Rollen näyttelymenestynein lapsi ja niiiiiiiiiiin Miina-mammansa näköinen. Olen siinä näkevinäni rakkaimman Nerovaarinkin piirteet ja luonnettakin on Katan mukaan! Suurin hämmästyksen aiheeni oli kuitenkin tämä pikku tappijalkani, rääpäleeni, hyppykone Quibus! Suu loksahti auki kun se junnuissa voitti Hulda-siskonsa ja sai SA:n. Eikä tässä vielä kaikki, kuten tv-mainoksissa sanotaan! Quibus voitti äitinsä Seita- mammankin ja tuli narttujen ykköseksi! Eikä siinäkään vielä kaikki. Quibus voitti Roopenkin, joka sentään on multi-, multivalio ja Hollanninkin valio ja Amsterdam-voittaja pariinkin kertaan! Voi pikkukirppuani! Nyt se hyppäsi kyllä korkeammalle kuin milloinkaan! Kotona se hyppää mun pään korkeudelle ihan paikaltaan, mutta tämä oli huippu!
Jenna sanoi kehän jälkeen, että tekemäni työ Quibuksessa näkyy, kävin sen kanssa pari kerta viikossa pentukoulussa Hollannissa ja kehäharjoituksissa ja meillä oli omat yksityisetkin näyttelyharjoitukset Rozenhofin entisessä hevoshaassa joka iltalenkin yhteydessä. Täällä Suomessa ne vaan ovat jääneet, voisikohan siitä syyttää tätä suomalaista tosikkomaisuutta ja satakuntalaista hitauttakin, vaikken satakuntalainen olekaan! Tai sitten erästä laiskaa kasvattajaa!
Joka tapauksessa Jennan mukaan Quibus kantaa itsensä iloisena ja ylpeänä kehässä, juoksee häntä heiluen helteessä ja sateessakin ja sillä näköjään hurmaa tuomareita. Minä kutsun sitä silti edelleen tappijalaksi, koska se saisi saada muutaman sentin lisää etujalkoihinsa, jotta sen yleisilme muuttuisi, eikä tarvitsisi esittää ”sitä ylämäkeen” kuten eläinlääkäriystävä Suvi neuvoi. Yleensä kasvattajia moititaan siitä, etteivät näe koirissaan mitään huonoa, minua voisi ehkä syyttää nyt siitä, etten näe Quibuksessa tarpeeksi hyvää, vaikka sillä on jo kolme sertiä, yksi Rop ja kaksi PN kakkonen sijaa ja yksi paras narttu kolmonenkin. Isossa kehässä eivät tietenkään schapendoesit sijoitu (paitsi Seita Hollannissa), mutta on silti rodulle mainosta siellä näyttäytyä!
Illan kruunasi sitten grillijuhlat Laura-tyttären luona, Mikan savustama lohi ja minun kanavartaani grillissä, grillattu ananas ja jäätelö jälkiruokana! Jenna ja Esakin olivat mukana. Tuntui ihan uskomattomalta, että minä vanha ämmänrämä tunsin oloni niin kotoiseksi kaksi- ja kolmekymppisten nuorten seurassa, siinä tämän koiramaailman yhdistävä ja PARAS puoli. Iltayöstä leikittiin vielä Lauran ja Mikan rockn´roll-pelin kanssa rokkibändiä: Varsinkin Mikan karaoke-esitykset bändin solistina olivat upeita. Mikalla on tosi hyvä ja hieno ääni, minkä rokkarin Suomi hänessä onkaan menettänyt!
