Tänään on pentuboxissa ollut puuhapäivä! Pennut ovat saaneet ensi kertaa harjoitella syömistä ”pentukaukalosta”. Se on aikoinaan Hollannista ostamani pyöreä astia, jonka keskellä on nuppi, josta sen voi nostaa, se on metallia ja siitä hyvä, että laskemalla siihen lämmintä vettä, pysyy pentujen ruoka lämpimänä. Astiaa kiertää kaukalo, josta koko kiekon muotoisen astian kaikilta laidoilta voi pentu syödä seisten. Kun sen ympärillä sitten seisoo 10 pientä palleroa, voi melkein katsoa siitä, miltä kello milloinkin näyttää. Onko puolipäivän kohdalla tyttö vai poika, entä klo kuudessa, onneksi joka kellonlyömällä näyttää ihanalta ja puuhakkaalta ja ruoka maistuu ?

Tänään oli ensimäiset harjoitukset. Kasvattaja seisoi pikkulusikka kädessä ja sen sisällöllä ohjasi pentua huomaamaan, mitä hyvää pentukaukalossa olikaan. Hyvin nopeasti ne sen oppivat ja ymmärtävät syömisen kikan nisän imemisen sijasta varsin nopeasti. Tietty kun pikkupossuja (siltä ne tämän harjoituksen jälkeen kyllä näyttivätkin) on monta ja kasvattajalla vain kaksi kättä ja Black and Deckerinä munalusikka, ne ehtivät kyllä suorittaa myös uintiharjoituksia kaukalossa kiitettävästi. Siitä mammakoira toki on vaan iloinen ja ylpeä, sen kun pääsee nuolemalla pesemään pennuista sen ihanan sotkun, jota täällä kaikki aikuiset koirat kilpaa kadehtivat. Siivoamista myös laatikon sisutuksessa riittää kyllä tämän syöntiharjoituksen jälkeen, mutta onpahan sekin taas pitkästä aikaa meikämuijalle elämys ja arkiliikuntaa, edellisestä pentueesta kun on 2,5 vuotta. Tänään sisutus on puoliksi punainen, puoliksi harmaa, eilen se oli koko sininen, huomenna ovat vuorossa mustat alustat ja silloin laitan myös sanomalehdet toiseen laatikon puolikkaaseen. On ihmeellistä, miten äkkiä pikkupennut oppivat paperille pisumisen, kun niiden kynnet rapisevat lehden päällä, ne helposti oppivat tekemään tarpeensa sinne. Olen monet pennunkatsojat hämmästyttänyt väittämällä, että ne sen osaavat - ja ovat aina osanneet. Taitaa olla vähän sama temppu kuin lasten päiväkodissa, lapset laitetaan potalle ja vesihana juoksemaan - onnistuu kaikilta, kuulemma! 

Tänään myös madotan pennut ja emon ensimmäistä kertaa, ne madotetaan kolme kertaa ennen luovutusta. Mukavaa käydä apteekista ostamassa kahdeksalle kilolle pikkukoiria sopiva määrä lääkettä, seuraavalla kerralla kilomäärä vaan kasvaa.

Olen istunut joka päivä laatikossa ja aina saanut uusia ihanan hellyttäviä tervehdyksiä ja pieniä märkiä pusuja. Tähän astisista hetkistä on ehkä hellyttävin ollut se, kun laatikossa istuessani, ryömi reipas pikkuäiti viereeni vetäen kaikki kymmenen vauvaa nisillään mukanaan, laski päänsä reidelleni ja katsoi minua silmiin ilmein; yhdessähän me näitä hoidamme ja rakastamme. On pikkumamma kovilla, aina se on ollut minun koirani, nyt se selkeästi on osoittanut olevansa huippumamma, mutta silti edelleen oman mammansa pikkukulta.

Kaksi muuta aikuista koiraani Seita ja Riitu ovat myös omaksuneet uudenlaisen tilanteen luomat olosuhteet. Ovat tottuneet vauvoihin, eivätkä edes yritä laatikkoon. Koska asun pienessä rivitalokaksiossa, olen antanut makuuhuoneeni vauvalaatikon paikaksi ja suurennan pentujen elintilaa sitä mukaa, kun ne sitä tarvitsevat päästäkseen leikkimään ja liikkumaan. Jossain vaiheessa, saavat koko huoneen ja me muutamme nukkumaan olohuoneen puolelle, koska pentujen pitää opetella myös ero yön ja päivän välillä. Tähän saakkahan emo on nukkunut niiden kanssa laatikossa kaikki yöt ja antanut minulle mahdollisuuden lukea sängyssä ja nukkua kun nukuttaa ja nauttia hiljaisuudesta, sillä laatikosta ei öisin muuta kuulu kuin hiljaista tyytyväistä unilaulua ja säännöllisin väliajoin massutusta koiramamin masun alla maitobaarista, joka nykyään kyllä useimmiten on kattobaarina, niin hyvin osaa tämä ensikertalainen ns. relata.

Onneksi on viikonlopuksi luvattu lämpimiä ilmoja, pääsevät pennut pihalle taas uusia vaikutteita saamaan, muutaman tunnin leikit ruohikolla antavat taas uuden elämyksen elämänkokemusten kirjoon - niin ja saavat kokeilla, miltä ulos pisuminen tuntuu.