Kymmenpäinen pikkuisten lehmälapsien katras täyttää tänään kokonaisen viikon. Pieniksi lehmälapsiksi niitä nimitti Facebook kaverini, koska ne oikeasti näyttävät kääpiökokoisilta ayshire- lehmiltä, se kuviohan oli kovasti muodissa ihan vessaharjoja myöten, olen niitä nähnyt. Näistä pienistä palleroista ei vessaharjaa tule, toivottavasti niistä kaikista tulee sydäntenmurskaajia parhaimmasta päästä.

Juuri tätä kirjoittaessani täyttyy tunneissa esikoispojan viikko ja lähelle puoltayötä tultaessa viimeisimmän lemmikkini viikko on niin sanotusti pulkassa, oikeammin oman mammansa lämpöisissä karvoissa. Hyvin ovat tuore äiti ja ihmetenavansa toisiinsa sopeutuneet. Parhaillaan emo yksiviikkoislahjaksi nuolee niitä jokaista vuorotellen. Olen ihastellut tapaa, millä nartut ja nyt erikoisesti Quibus käyttävät tuota nokkaansa. Jollain kumman konstilla se tietää kaikista noista kymmenestä pikkupepusta, mikä on vielä hoitamatta. Emohan stimuloi niiden pikkupisut ja kakat tulemaan nuolemalla. Nuuskutus käy kun se menee peppurivistöä läpi ja pysähtyy juuri sen vielä hoitamatta jääneen pikku hännänalusen luo ja suorittaa tärkeän oloisena ja hartaasti nuollen toimituksen, mikä on aikojen alusta ollut emojen tehtävä, oikeus ja velvollisuus.

Tänään oli myös viikkopunnituksen aika ja komeasti ovat painot syntymäpainosta tuplaantuneet, niin kuin kuuluukin. Tässä vaiheessa pennuilla vielä on painoeroja, muutama painaa puoli kiloa, pienimmät vähän alle 400 grammaa, mutta ne tasaantuvat, eikä pennun koosta varsinaisesti voi edes päätellä, minkä kokoinen siitä tulee aikuisena. Olen myynyt porukan pienimmän suloisena pikkukoirana, josta sitten aikuisena onkin tullut sen katraan suurin. Toki tuosta painosta voi jo nyt päätellä myös sen, millainen luusto pennulla on, schapendoesin luustohan on kevyt.

Arvatkaapa, oliko kasvattajalla fundeeraamista, kuka punnituksessa on kuka. Saattoi siinä joku tulla punnituksi kahteenkin kertaan, onneksi tuolla masun alla on selvä merkki, ettei ainakaan tyttöä poikana punnitse. Siskolikka laittoi syntymähetkellä tarkasti ylös painot ja tuntomerkit, jotta painon kehitystä on hyvä seurata. Yhdellä on pallo oikean lavan päällä, toisella sydänpylly, kolmannella vain pari pistettä hännän päällä ja pepussa ja yhdellä selvät linnun siivet lapojen päällä, niin kuin lentävälle hollantilaiselle kuuluukin. Noista mustista palloista voi vielä tunnistaa niitä, mutta kun karvat kasvavat eivät kuviot enää näy. Joku kaveri Facebookissa ehdotti, että nimeäisin ne pilkkujen mukaan, pilkku yksi ja pilkku kaksi, kymmentä tai yhdeksääkään palloa tai pilkkua ei kellään ole, joten se ei käy. Jotkut merkitsevät vauvat kynsilakkapisteillä, mutta näillä meidän pikkulehmillä pallot ja pilkut ovat sijaintinsa perusteella kuitenkin aika helposti tunnistettavissa. Temppu ja miten se tehdään onkin siinä, että kymmenen pikkukoiran päällekkäin nukkuvasta kasasta on hieman hankala pilkkuja laskea, varsinkin kun iso osa niistä jo vetelee unia joko selällään tai ainakin kaverin päällä ja kasvattaja siinä yrittää yksin käännellä niitä ja saada pyristelevä vauva olemaan edes sen hetken hiljaa, että paino asettuu kohdalleen ja samalla yrittää kestää nuoren äidin moittiva katse kun pentua viedään äidin karvahelmoista vaa´alle – ja kaikki tämä kymmeneen kertaan!

Nyt on sitten viikoittainen painokäyrän seuraaminen aloitettu, kohta on aika miettiä, mikä kullekin pikkupersoonalle nimeksi. Nimiä on varastossa kapallinen, mutta vielä en halua ketään aarteistani nimetä varsinaisesti. R:llä ne alkavat, kuten blogissa joku aika sitten kerroin, mutta vielä ei kaikkien nimiä voi kohdalle asettaa. Kun pentujen isä on Pilviparta alias Roope, niin näille kaikille siis tulee suomalainen nimi. Rosvo-Roope kyllä lienee jo merkitty, samoin Rekkamies ja Ruska, mutta saattavathan ne vielä vaihtuakin, kuka on Rapa- Ripa, kuka Reuhu- Pelle, vai löytyykö joku toinen nimi, tytär ehdotti Rillipäätä, mutta ei kellään ole selviä renkaita silmien ympärillä – kasvattajalla kyllä on silmien alla ja päällä.
Vielä on päättämättä myös kuka tytöistä on Rinkeli, Rentukka, Rosamunda (anteeksi vain, mutta se on hyvä peruna ja Riitta siskoni keksintö kun tyttöjä alkoi tulla enemmän kuin odotettiinkaan), Rosmariini, Ruiskukka ja kenestä se Ruska loppujen lopuksi tulee. Onhan tässä vielä aikaa vaihtaa nimiä - paitsi että kahta en vaihda – tai ehken ainuttakaan, enkä huoli Rölliä ja Rosea tai Ruusua, niitä jo on. Akkavalta tuolla laatikossa kuitenkin on ja se on hyvä se!