Täällä pienessä rivitalokaksiossani on nyt sitten yhteensä 13 koiraa, minulle tuo luku on aina ollut onnen luku. Tosin kymmenen niistä ei paina yhteensäkään niin paljoa kuin nämä aikuiset. Seita, Quibuksen mamma ja Riitu, Quibuksen sisarpuoli nimittäin kotiutuivat iltapäivällä. Sisareni Riitta ja miehensä Jussi asuttavat koirineen, kilometrin päässä minusta, isoa taloa, jota Siniseksi Unelmaksi kutsun. Talo on aikanaan ollut siniseksi maalattu, mutta vuosien myötä väri on kyllä muuttunut auringossa ja tuulten tuivertamana melkein sinivihreäksi. Sinisessä Unelmassa asuvat myös hollantilaisherrasmies Suomen muotovalio Zwolle-Rolle van het Rollecaterdeel ja poikansa Reino (Buffing Pavarotti). Rolle on samoja sukuja kuin Seita ja Amelie-Sofieni. Sinne pojat ottivat tytöt seurakseen hoitoon ja maanpakoon, vaikkei se meidän tytöille mikään vieras paikka olekaan, sinne mekin muutimme silloin kun Helsingistä tänne muutin eläköityäni ja muutenkin siellä on hoidossa oltu ja vuorostamme me poikia hoitamassa.

Tytöt vietiin hoitoon sinne muutamaksi päiväksi, koska halusimme antaa tulevan pikkuäidin tutustua rauhassa lapsosiinsa, emmekä sitä paitsi tienneet, huolehtisiko se pennuistaan vai jättäisikö ne vaikka äitinsä hoitoon. Seitahan oli heti pentulaatikon ilmestymisen jälkeen ottanut sen omakseen, siinähän se Quibuksenkin on hoitanut. Sitä paitsi Seita oli aikoinaan keinotellut itsensä salaa yöllä hoitamaan Miinan pentuja, sen laatikon aarteita, josta Pavarotti- Reinokin on syntyisin. Sen se oli tehnyt salaa yön pimeydessä hyppäämällä keittiön pöydälle ja siitä pentuaidan yli laatikkoon. Siellä se aamuyöstä makasi ja hoiteli pentuja, jotka tietysti alkoivat huutaa nälkäänsä kun ei Seita antanut maitoa, vaan hoitoa. Kun Miina huomasi tilanteen, saattoi konkreettisesti ymmärtää, miksi tässä rodussa narttujen sanotaan olevan uroksia hurjempia. Niiden kirousten ja uhkausten määrää en kehtaa edes tähän kirjoittaa. Onneksi schapendoes on sen verran kevyt, että yhdellä kädellä nostin uhkauksia syytävän vale- emon laatikosta ja panin, sillä toisella vapaalla kädelläni, kiroilevan oikean mamman samaan aikaan laatikkoon, muuten olisi tullut tupenrapinat, niin sanoakseni Eivät ne sen jälkeen varsinaisesti kaunaa kantaneet tai tapelleet, mutta selvästi oli havaittavissa, että koska Seita ja Miina olivat samanikäisiä narttuja, ne jotenkin kokivat toisensa kilpailijoiksi, arvojärjestys ei ihan selvä ollut kun ikäeroa oli vain muutama kuukausi. Molemmilla kun oli ollut pennutkin samoihin aikoihin.

Nyt on maanpakolaisuus päättynyt, tytöt tulivat iltapäivällä kotiin. Nokat maassa on kuljettu etupihalla, haisteltu Quibuksen iltapisujen jäljet ja hieman komennettu ronttitytärtä, joka teki pennut, eikä aikonutkaan niitä äidilleen antaa. Sama motkotus muuten on aina jos joku täältä pääsee yksin johonkin, takaisin tullessa on ihan pakko sanoa kova sana sille, joka pääsi mamman mukaan. Toistaiseksi pentuja on vain katsottu, eikä kumpikaan ole niistä kovinkaan kiinnostunut. Ujo pikku- likkani Riitu, jota ”Anteeks- Niemiseksi” kutsun, ei ole edes lähestynyt laatikkoa. Toistaiseksi siis kaikki on hyvin ja alkukankeuden poisituttua tytöt taas yhdessä pääsevät lenkeille ja mamman kainaloon, Quibuksella kun nyt on noita omia kainaloisia enemmänkin kuin tarpeeksi.