Pikkunarttuni, ensikertalainen äitinä, hämmästyttää edelleen olemalla kuin ”vanha tekijä”. Se hoitelee pentunsa rauhallisesti, päättää sitten, että on ulkoilun aika ja esimerkiksi viime yönä se tuli minut herättämään ja pyysi päästä ulos. Olin saanut nukkua jo pitkälle toista tuntia. On jotenkin liikuttavaa nukahtaa siihen pikkutuhinaan, mitä pennut pitävät kun nukahtavat emon nisä suussaan oman mamman karvoihin.

Ulos uusi pikkumamma lähtee häntä heiluen, tekee rauhallisesti asiansa ja sitten juoksee iloisesti häntä heiluen takaisin pentujensa luo, tietäen, että siellä ne nukkuvat masut täynnä maitoa. Jokainen muu mammakoirani on saanut alkuaikoina suorastaan väkipakolla raahata ulos, hyvä että ehtivät asiansa toimittaa.

Oli hellyttävää katsella Pimpulani riemua kun se huomasi, että kolmisen kiloa masun painosta oli poissa. Kymmenen pentua 250- 350 grammaan lapsivesineen ja istukoineen olivat tosi iso taakka ja venyttivät emokoiran vatsaviivan melkein maan tasalle ja tekivät sen kävelystä todellista aa-aa ankka, takapuoli ja masu vankka -kävelyä. Täytyy myös nostaa pappakoira Roopelle hattua, lähes kymmenen vuotias papparainen pisti alulle superpentueen. Roope itse on 10-pennun pentueesta myös, mutta hatunnoston arvoinen suoritus tämä yhdellä astumisella oli. Satttui oikea päivä (yritetty oli aiemminkin) ja papalla oli kuntoa ja oikeanlainen ravinto. Jenna Roopen omistaja nauroikin, että kaipa Roope uskoi kun sille oli tarkkaan selietty, että tämä on sitten se viimeinen kerta vauvojen tekoon. 

Kun pikku höpönassuni (Quibus on hollantia ja tarkoittaa höpönassua) huomasi kilojen kuin taikaiskusta kadonneen, se hyppeli riemusta. Heitti pepun ilmaan, heitti etutassut ilmaan ja hyppeli kuin pikku västäräkki nauttien kaventuneesta vyötäröstään ja keveydestään. Kutsunkin sitä myös Pippilotaksi, sehän on Peppi Pitkätossun nimi, yksi monista.

Ystäväni, luottokasvattajani ja henkinen sisareni Ria, jonka linjoja minulla on tässäkin ydistelmässä molemmin puolin, aavisti pentujen oikean syntymäpäivän. Viesti Rialta tuli kun synnytyspoltot olivat jo jatkuneet pitkään ja synnytys oli käynnistymässä. Ria aavisti oikean päivän siis, vaikka se oli järjestyksessä vasta 57, ja aikaa olisi vielä voinut kulua. No koska noita pikkkupötkylöitä oli niin monta ja Quibus ensikertalainen, ne tulivat aikaisin ja Ria aavisti sen.

Puhuimme eilen puhelimessa ja kerroin Quibuksen uskomattomista tavoista heittää selälleen ja rauhallisuudesta, mitä en ole muissa nartuissani ennen nähnyt, vaikka nekin huolehtivia ovat olleet ja rauhallisia emoja schapendoesin tapaan. Ria kertoi, että hänen ensimmäinen, kantanarttuna Warrig (hollantia ja tarkoittaa villavaa ja karvaturria) oli samanlainen, sillä oli kerran jopa 11 pennun pentue ja sen tytär Iete teki näitä isoja pentueita myös ja näiden molempien tapana oli myös heittää selälleen ja huolehtia siitä, että maitobaarin hanat ovat auki molemmille puolille. Warrig on mamma -Quibukseni sukupuussa viidennessä sukupolvessa ja Iete neljännessä. Tämän pentueen isäpojan puolelta Warrig on neljännessä polvessa, Iete taas on toinen linja. Roopen kautta tulee Warrig siten, että Roopen äidin kuningattareni Amelie-Sofien äiti oli Jinne ja sen äiti taas sama Warria. Kaikki nuo koirat olen itse nähnyt ja sehän tässä mahtavinta onkin, että tietää mammakoiransa monta sukupolvea taaksepäin. Tämän pentueen takana se Warrig on siis jo kuudes sukupolvi Quibuksen kautta ja viides isäRoopen, ei siis liian suuri sukusiitoskerroin, mutta ihanan mahtava narttulinja. Olen usein Hollannissa käydessäni tavannut myös Rian käyttämiä uroksia näyttelyissä. Ja silti, vaikka miten tietäisit linjoista ja sukutaulussa olevista koirista, et kuitenkaan koskaan tiedä, mitä valinnoistasi seuraa ja vaikka miten parhaasi yrittäisit, myös sattuma valitsee. Pitää vain toivoa ja nauttia uuden elämän ihmeestä.