Ihania syyspäiviä riittää, onneksi. Pentulapsoset ovat olleet ulkoilemassa monta tuntia päivässä ja saaneet leikkiä iloisesti ruohikossa ja ottaa päiväunet. Pennut saattavat nukahtaa jopa kesken leikin ja nukahtaa niille jalansijoilleen. Toisaalta nämäkin pennut ovat jo tyypillisiä paimenkoiria, eli tietoisia ja kiinnostuneita siitä, mitä ympäristössä tapahtuu. Niin hiljaa en esimerkiksi lähde eteisestä koirien kanssa ulos, etteikö laatikosta nousisi ainakin muutamaa päätä tarkistamaan, mitä tapahtuu. Ulkona tilanne on hieman toinen, ne nukkuvat siskonpetillä kevyt häkissä ja lintujen äänet, pihan lapset ja tuulen humina hieman häiritsevät kasvattajan tarkkailua, aina ne eivät huomaa tai kuulekaan, mitä tapahtuu, vaikka yleensä paimenkoirat ovat tarkkoja jos maisemassa esimerkiksi tapahtuu muutos tai siellä liikkuu joku.

Aikaisemmin pentueeni ovat selkeästi toitottaneet, kuin moniääninen solistiseitsikko Otava, tahtonsa ja tarpeensa, kun ovat nähneet jotain tapahtuvan ja vaatineet osansa juhlamenoista. Mutta tätä Quibuksen laumaa en ihan yhtä hyvin syin ja omintunnoin voi kutsua Ryhmä Rämäksi, kuin edellisiä pentueitani. Johtunee siitä, että tämä nuori äiti on koko ajan ollut erityisen cool siis superrauhallinen vauvojensa kanssa. Muistan, miten Seita- mummi alkoi vapista kun sen ensimmäisen pentueen pentu itki vatsanpuruja. Oppi Seitakin sitten myöhempien lapsostensa kanssa, että kaikki kitinät eivät vaarallisia ole. Quibus on kuin ennenkin kokeneeksi äidiksi syntynyt, se tutkii pentua, haistelee, nuolee ja heittäytyy lopuksi selälleen ja tarjoaa lämpimän masunsa ja kaikki kymmenen maitohanaa itkevälle pennulleen. Kyllä siinä ihanassa äidinmaidon tuoksussa rauhoittuu vauva kuin vauva. Tämä pentue myös osaa iltaisin rauhoittua pentulaatikkoon yöunille. Leikkivät hetken ja harjoittelevat painia ja murinaa ja nukahtavat sitten unia nähden ja unissaan juosten. Edes yöllä ne eivät kilju – siis ainakaan vielä! Ja se on uusia pennunostajiakin ajatelleen ihana asia. Kun olot ovat tasaiset ja vakaat, ei ole hätää ja mammakoira on lähellä ja sitten kun ei mammakoiraa enää ole, on rakastava ja rauhallinen oma ihminen. Sen kyllä huomaa selvästi, miten emon käyttäytyminen heijastuu pentuihin.

Meillä on muutenkin ollut muutenkin vilkas viikonloppu, pennunkatsojia on riittänyt joka päivälle sekä uteliaita täältä naapurista, että vakain ostoaikein muualtakin tulleita. Allakka on aika täynnä ja kasvattajaparka repii hiuksiaan, mitä tarjota ja missä välissä ehtiä siivota kämppänsä – itsestä puhumattakaan. Pesukone pyörii pentualustojen takia niin, että muu pyykki pursuaa kohta kylpyhuoneen täyteen. Arkiliikuntaa on ja ihmisiä, mutta siitähän minä TYKKÄÄN ja nostan peukun, niin kuin Facebookissa tavataan tehdä.